Ajankohtaista
09.02.2010
Hjelm tyytyväinen uusimpiin hankintoihin
TamU julkisti maanantaina kaksi uutta pelaajasopimusta. Päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen saadessaan Mika Hilanderin ja Jari Nikkilän täydentämään ryhmäänsä.
09.02.2010
TamU:n evakkomatka alkoi
Pirkkahalli on seuraavat pari viikkoa suljettuna jalkapalloilijoilta. Tauon aikana hallissa messuillaan ja C-halliin vaihdetaan uusi alusta.
08.02.2010
Hilander odottavin mielin uuteen yritykseen
Polvivammasta toipunut maalivahti Mika Hilander kuntoutuu hyvää vauhtia ja on heti valmis vastuuseen, jos tarve niin vaatii.
08.02.2010
Jari Nikkilä innolla uuteen haasteeseen
TamU:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittanut Jari NIkkilä tartuu innolla uuteen haasteeseen.
08.02.2010
Lauantain PoPa-ottelu peruttu
Lauantaiksi suunniteltu harjoitusottelu PoPaa vastaan on peruttu. TamU saa kuitenkin viikonlopuksi kovan vastustajan, kun joukkue kohtaa Örebro SK:n sunnuntaina Seinäjoella.
08.02.2010
Nikkilä ja Hilander Tampere Unitediin kaksivuotisilla sopimuksilla
Puolustaja Jari Nikkilä ja maalivahti Mika Hilander ovat solmineet kaksivuotiset sopimukset Tampere Unitedin kanssa.
06.02.2010
Akatemia iski taululle tylyt lukemat
TamU-akatemia oli tyly isäntä ja latoi taululle komeat 5–0 (2–0) -voittolukemat Lahti Akatemiaa vastaan. Voitto paransi tamperelaisten asemia taistelussa suorasta lopputurnauspaikasta.
05.02.2010
Akatemian pojat valvovien silmien alla
TamU-akatemia kohtaa lauantaina Lahti Akatemian. Pirkkahallissa järjestetään ottelun yhteydessä myös seminaari yhteistyöseurojen juniorivalmentajille.
03.02.2010
Jonne tehokkaana Viron kaadossa
TamU:n Jonne Hjelm iski kaksi maalia Viron verkkoon, kun Suomi voitti veljeskansan alle 21-vuotiaiden maaottelussa Talissa maalein 3-0 (2-0).
31.01.2010
Turnausvoitto oli TamU:lle toinen
Uusi Lahti Cupin voitto oli TamU:lle turnaushistorian toinen. Edellisen kerran seura oli arvostetun jalkapalloturnauksen ykkönen vuonna 2008.
31.01.2010
Lahdesta tuliaisina juhlaturnauksen voitto
Tampere United kuittasi Uusi Lahti Cupin voittopokaalin ja mukavat palkintorahat kaadettuaan isäntäjoukkue FC Lahden finaalissa maalein 2–1 (1–1).
30.01.2010
TamU rankkareilla Uusi Lahti Cupin finaaliin
Tampere United pelaa sunnuntaina Uusi Lahti Cupin voitosta. Välierässä kaatui HJK rangaistuspotkukilpailun jälkeen maalein 5–3.
29.01.2010
TamU eteni Uusi Lahti Cupin välieriin
Tampere United voitti perjantaina Uusi Lahti Cupissa PoPan maalein 2–0 ja eteni turnauksen välieriin. Lauantaina se saa vastaansa HJK:n.
28.01.2010
Lahdessa ajetaan uusia pelaajia sisään joukkueeseen
TamU lähtee Uusi Lahti Cupiin tavoittelemaan voittopokaalia ja ajamaan uusia pelaajia sisään joukkueeseen.
28.01.2010
Kuume kaatoi Nikkilän petiin
Jari Nikkilältä jää Uusi Lahti Cup väliin kuumetaudin vuoksi.
27.01.2010
Jonne U21:n Viro-maaotteluun
Jonne Hjelm kohtaa ensi viikolla Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen riveissä Viron. Ottelu pelataan Talin jalkapallohallissa.
27.01.2010
Oikealla sykkeellä parhaat tulokset
Tampere Unitedin ja Liikuntakeskus Sykkeen yhteistyö on laajentunut entisestään. Joukkueen ensimmäiseen harjoitusjaksoon kuuluu mm. spinningiä.
27.01.2010
Kavén ehkä mukana jo viikonloppuna
Mikko Kavén on jälleen harjoitusvahvuudessa ja matkustanee joukkueen mukana viikonloppuna Lahdessa pelattavaan turnaukseen.
23.01.2010
TamU pelasi keskinäisen kenraalin
Joukkue haki perjantaina tuntumaa ison kentän peliin sisäisen harjoitusottelun avulla. Pelikausi alkaa ensi viikon perjantaina Uusi Lahti Cupissa.
21.01.2010
Liigacupissa jälleen uusi mestari?
Neljä edellistä liigacupin voittoa ovat olleet kyseisille seuroille kautta aikain ensimmäiset. Toistaako historia itseään tänäkin keväänä?
21.01.2010
Liigacup käynnistyy perjantaina
Liigacup 2010 käynnistyy huomenna perjantaina yhdellä tai kahdella ottelulla. TamU aloittaa oman urakkansa vasta helmikuussa.
20.01.2010
Pakkanen siirtää akatemian Honka-peliä
Talvinen sää pakottaa siirtämään Honka Akatemian ja TamU-akatemian välisen ottelun myöhempään ajankohtaan.
20.01.2010
Kujala siirtyy Hollantiin
Jussi Kujalan siirto hollantilaiseen De Graafschapiin on varmistunut. 2,5-vuotinen sopimus on voimassa kesään 2012.
19.01.2010
Jari Nikkilä harjoittelee TamU:n mukana
Tamperelaislähtöinen, Hakaa kaksi edelliskautta edustanut Jari Nikkilä harjoittelee lähiviikot Tampere Unitedin mukana.
18.01.2010
Juskalle täydet minuutit uran ensimmäisessä A-maaottelussa
TamU:sta Norjaan lähtenyt Juska Savolainen pelasi maanantaina uransa ensimmäisen A-maaottelun Etelä-Koreaa vastaan. Debytti päättyi 0–2 -tappioon.
18.01.2010
Juskalle tänään ensimmäinen maaottelu
Juska Savolainen pelaa tänään uransa ensimmäisen A-maaottelun, kun Suomi kohtaa Malagassa Etelä-Korean.
17.01.2010
Kuopuksen 17-vuotispäivä päättää synttärien viikon
Sunnuntaina vietetään Jusu Karvosen 17-vuotissyntymäpäivää. Juhlat ovat jo kolmannet päättyvällä viikolla.
14.01.2010
Hjelm näkee paljon hyvää sarjaohjelmassa
Päävalmentaja Ari Hjelm silmäilee ensi kesän sarjaohjelmaa positiivisin mielin. Monessa suhteessa ohjelma on aiempia vuosia parempi.
14.01.2010
Mikä on paras pelipäivä?
Osallistu äänestykseen ja kerro mikä on sinun mielestäsi paras pelipäivä viikonlopun ympärillä.
14.01.2010
Suurimmat odotukset kohdistuvat Haapalaan
Kotisivujemme äänestykseen osallistuneet odottavat uusista pelaajista eniten Tuomas Haapalalta. Entisen HJK-kapteenin uskotaan tuovan joukkueen keskikentälle kokemusta, kovuutta ja osaamista.
13.01.2010
Liigakierrokset jakautuvat viikonlopun ympärille
Veikkausliigakaudella 2010 pelikierrokset jakautuvat pääasiassa perjantain ja maanantain välille viikonlopun ympärille. Liigan johto on tyytyväinen ohjelmaan.
13.01.2010
TamU avaa liigakautensa Oulussa
Tampere United avaa liigakautensa Oulussa sarjanousija AC Oulua vastaan.
13.01.2010
Kangaskolkka laukoi U21-ehdokkaiden avausmaalin
Aleksei Kangaskolkka viimeisteli yhden maalin, kun Suomen U21 maajoukkue-ehdokkaat kaatoivat FC Viikingit maalein 6–3 Eerikkilässä pelatussa harjoitusottelussa.
11.01.2010
Synttärisankari täynnä virtaa
Antti Pohja täytti maanantaina 33 vuotta. Kokenut hyökkääjä on toipunut viime kauden vammoistaan ja on taas täynnä intoa.
11.01.2010
Juska sai kutsun A-maaotteluun Etelä-Koreaa vastaan
Viime kaudellakin TamU-paidassa nähty Juska Savolainen on valittu Suomen A-maajoukkueeseen, joka kohtaa Etelä-Korean 18. tammikuuta.
09.01.2010
Akatemia jäi PK-35:n jalkoihin
TamU-akatemia ei päässyt lauantaina omalle tasolleen, ja PK-35 vei pisteet talenttiakatemioiden SM-sarjan alkulohkon kamppailussa maalein 5-1 (3-1).
08.01.2010
Akatemialla edessä tärkeä kamppailu
TamU-akatemialla on mahdollisuus parannella asemiaan talenttiakatemioiden SM-sarjassa, kun joukkue saa lauantaina vastaansa sarjataulukossa yläpuolellaan olevan PK-35:n.
08.01.2010
Allu U21-maajoukkueen leirille Eerikkilään
TamU:n Aleksei Kangaskolkka on mukana U21-maajoukkueen ehdokasleirillä, joka järjestetään ensi viikolla Eerikkilän urheiluopistolla.
08.01.2010
Kaikki 14 seuraa saivat liigalisenssin
Niin TamU kuin 13 muuta liigaseuraakin saivat vihreää valoa Suomen Palloliiton liigalisenssikomitealta. Seurojen antamat selvitykset riittivät ja kaikille myönnettiin liigalisenssi.
07.01.2010
Testitulosten pohjalta yksilölliset ohjeet pelaajille
Torstai oli testipäivä. Kuortaneen urheiluopiston ammattilaisten johdolla selvitettiin pelaajien fyysisten ominaisuuksien nykytila.
07.01.2010
Liigalisensseistä päätetään tänään
Liigalisenssikomitea käsittelee tänään iltapäivällä Veikkausliigajoukkueiden lisenssihakemukset.
05.01.2010
Kujala hakee pelipaikkaa Hollannista
Jussi Kujala on sunnuntaihin asti hollantilaisen De Graafschapin testissä Turkin harjoitusleirillä.
05.01.2010
Wissin rooli maajoukkueissa kasvaa
TamU-akatemian Jarkko Wiss on nimetty Suomen U19- ja U18-vuotiaiden maajoukkueiden valmentajaksi.
05.01.2010
TamU kohtaa PoPan Uusi Lahti cupin avauspäivänä
TamU ja Ykkösen PoPa kohtaavat Uusi Lahti cupin avauspäivänä, perjantaina 29. tammikuuta.
04.01.2010
Ensimmäisissä harjoituksissa hyvä meininki
Ilman kumirouhetta olevaan alustaan totutteleminen vei joukkueelta vain hetken, kun uusi kausi käynnistyi ensimmäisillä yhteisharjoituksilla Pirkkahallissa.
04.01.2010
Vain Kuusisto puuttuu joukosta
Lähes koko liigamiehistö on koossa, kun TamU tänään aloittaa yhteisharjoitukset kautta 2010 silmälläpitäen. Vain matkoilla oleva Jesse-Juho Kuusisto puuttuu ryhmästä.
31.12.2009
Joukkue maanantaina ensimmäistä kertaa yhdessä
Tampere Unitedin kauden 2010 joukkue kokoontuu ensimmäisiin yhteisharjouksiin Pirkkahalliin ensi maanantaina.
23.12.2009
Rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2010!
Tampere United toivottaa yhteistyökumppaneilleen, kannattajilleen ja ystävilleen hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2010.
22.12.2009
Hjelm tyytyväinen tutun hyökkääjän liittyessä joukkueeseen
Päävalmentaja Ari Hjelm toivottaa Henri Myntin lämpimästi tervetulleeksi jälleen Tampere Unitediin. Hän uskoo Henkan tuovan lisää päänvaivaa vastustajille.
22.12.2009
Myntti palaa innolla TamU-paitaan
Paluu Tampereelle on mieluisaa Henri Myntille, joka TamU:ssa nousi kaudella 2008 Veikkausliigan maalikuninkaaksi. Pelinälkää Henkalla on vaikka muille jakaa.
22.12.2009
”Myntti on hallituksen joululahja seuran kannattajille”
Tampere Unitedin toimitusjohtaja Deniz Bavautdin uskoo Henri Myntin paluun olevan myös kannattajien mieleen.
22.12.2009
Henri Myntti palaa Tampere Unitediin
Tampere Unitedin toissa kauden paras maalintekijä Henri Myntti palaa joukkueeseen. Myntin ja TamU:n välinen sopimus on kaksivuotinen.
16.12.2009
Jusu Karvonen valittiin Pirkanmaan nuoreksi urheilijaksi
Parhaillaan Italiassa Serie A -seura Atalantaan tutustumassa oleva TamU:n Jusu Karvonen, 16, valittiin Pirkanmaan nuoreksi urheilijaksi 2009.
14.12.2009
TamU mittaa Örebron tason Seinäjoella
Tampere United kohtaa ruotsalaisen Örebron helmikuussa Seinäjoella pelattavassa turnauksessa. Vieraiden riveissä on runsaasti suomalaisväriä aina valmennusjohdosta alkaen.
14.12.2009
Kangaskolkka tämän viikon Augsburgissa
Aleksei Kangaskolkka antaa tällä viikolla näyttöjä Saksassa.
14.12.2009
Vuoden nuori urheilija palkitaan keskiviikkona
Jusu Karvonen on yksi seitsemästä ehdokkaasta vuoden 2009 Pirkanmaan nuoreksi urheilijaksi. Äänestyksen tulos julkistetaan keskiviikkona.
12.12.2009
Jusu Karvonen leirille Italiaan
Jusu Karvonen matkustaa ensi viikolla Italiaan Atalantan leirille. Testijakson on määrä kestää tällä erää maanantaista lauantaihin.
12.12.2009
Akatemialle voitto hyvällä pelillä
TamU-akatemia kaatoi Jaro Akatemian komeasti 5-1 (1-1) talenttiakatemioiden SM-sarjan ottelussa Pirkkahallissa. Voitto paranteli TamU-akatemian asemia sarjassa.
11.12.2009
Akatemia jahtaa lauantaina kauden avausvoittoa
TamU-akatemia kohtaa lauantaina Pirkkahallissa kello 14.30 alkaen Jaro Akatemian. Joukkueelta puuttuu vielä voitto talenttiakatemioiden SM-sarjassa.
11.12.2009
Kavén ottaa etäisyyttä rakennustyömaalla
Loma liigapeleistä ei ole Mikko Kavénille lomaa työnteosta. Kokeneen maalivahdin päivät kuluvat nyt rakennustyömaan arjessa.
10.12.2009
Ilari Ruuthilla jäänyt hyvin aikaa myös ystäville
Ilari Ruuth piti viime kauden jälkeen vajaan viikon loman ennen kuin aloitti valmistautumisen uuteen kauteen. Harjoittelun ohessa aikaa on jäänyt myös ystäville.
09.12.2009
Liigacupin pelipäivät lyötiin lukkoon
TamU aloittaa liigacupin 2010 ottelunsa kahdella vieraspelillä. Ensimmäinen kotiottelu on vuorossa vasta maaliskuussa.
09.12.2009
Harjoittelu maistuu taas Pohjan Antille
Selän välilevyvamman seurauksena jalan hermosto-ongelmista viime kaudella kärsinyt Antti Pohja on toipunut vammoistaan ja harjoittelee kovaa uutta kautta varten.
07.12.2009
Keneltä uusista pelaajista odotat eniten?
Kuka TamU:n ensi kaudeksi hankkimista uusista pelaajista täyttää paikkansa parhaiten? Kenen panos on joukkueelle arvokkain? Äänestä ja kerro omat odotuksesi.
07.12.2009
TamU-nuorille puhtaat paperit
tampereunited.com-sivuston äänestäjien mielestä TamU:n nuoret pelaajat selvisivät kunnialla omasta urakastaan päättyneellä kaudella.
05.12.2009
Akatemialle toinen tasapeli
TamU-akatemia nipisti vieraskentällä pisteen talenttiakatemioiden hallitsevalta mestarilta, TPS Akatemialta. Kupittaalla pelattu ottelu päättyi lukemiin 2-2 (1-2).
04.12.2009
Akatemia kovan haasteen edessä
TamU-akatemia on lauantaina kovan haasteen edessä, kun se kohtaa vieraskentällä hallitsevan talenttiakatemioiden Suomen mestarin, TPS Akatemian.
04.12.2009
Emet sai kutsun U21-leirille
Tampere Unitedin Jonas Emet sai kutsun alle 21-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaiden leirille Eerikkilään ensi viikolla.
04.12.2009
Henri Malundama Blackburnin vieraaksi
TamU-akatemian Henri Malundama (TKT) matkustaa joulukuun puolivälin jälkeen Englantiin, Valioliigaseura Blackburn Rovers FC:n vieraaksi.
03.12.2009
Talviharjoitusolot Hjelmin huolenaiheena
Päävalmentaja Ari Hjelm toivoo, ettei joukkueen tarvitsisi tänä talvena matkustella ympäri maata etsimässä sopivia harjoitus- ja peliolosuhteita.
29.11.2009
Juska siirtyy Rosenborgista Haugesundiin
TamU:sta Rosenborgiin tammikuussa 2008 siirtynyt Juska Savolainen vaihtaa seuraa. Ensi kaudella hän edustaa sarjanousija Hagesundia.
29.11.2009
TamU osallistuu Uusi Lahti Cupin juhlaturnaukseen
Tampere United osallistuu tammikuun lopussa Lahden Suurhallissa pelattavaan Uusi Lahti Cupiin. Turnaus on järjestyksessään jo 30:s.
24.11.2009
TamU liigacupin pohjoislohkoon
Liigacupin voittoa puolustava TamU pelaa kaudella 2010 cupin pohjoislohkossa, jossa muut joukkueet ovat VPS, FF Jaro, AC Oulu, Haka, JJK ja KuPS.
21.11.2009
Akatemialle tappio Kuopiossa
TamU-akatemia hävisi lauantaina Kuopiossa KuPS Akatemialle maalein 1-3 (1-2) talenttiakatemioiden SM-sarjan toisessa ottelussaan.
19.11.2009
Päävalmentaja tyytyväinen hankintoihin
Päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen ensi kauden joukkueen rakentamisen vaiheeseen ja seurajohdon tekemiin pelaajahankintoihin. TamU on ensi kaudella vahva haastaja isommilleen.
14.11.2009
Akatemia avasi sarjakautensa tasapelillä
TamU-akatemia avasi pistetilinsä talenttiakatemioiden SM-sarjassa pelaamalla tasan 1-1 (1-1) Inter Turku Akatemian kanssa. Tamperelaisten maalin viimeisteli Jesse-Juho Kuusisto.
14.11.2009
Jonnen tasoitus hylättiin paitsiona
Jonne Hjelmin viime hetkillä tekemä maali hylättiin paitsiona, joten Suomi ei onnistunut nousemaan tasoihin Espanjaa vastaan, vaan hävisi U21-vuotiaiden EM-karsinnassa 0-1.
14.11.2009
Kotiedun menettänyt akatemia haastajana kauden avausotteluun
TamU-akatemia joutuu pelaamaan kauden ensimmäisen kotiottelunsa olosuhteiden vuoksi vieraskentällä. Silti joukkue lähtee rohkeasti haastamaan Inter Turku Akatemiaa.
11.11.2009
Haapala täynnä virtaa
Päättyneellä kaudella loukkaantumisista kärsinyt Tuomas Haapala on tervehtynyt ja täynnä virtaa.
11.11.2009
Tuomas Haapalan siirto Tampere Unitediin varmistui
Tampere United saa kovan luokan vahvistuksen, kun HJK-kapteeni Tuomas Haapala liittyy joukkueeseen.
10.11.2009
Akatemia joutuu siirtämään kotiottelunsa Turkuun
TamU-akatemian kotiottelu Talenttiakatemioiden SM-sarjassa joudutaan siirtämään Turkuun täkäläisten huonojen kenttäolojen vuoksi.
08.11.2009
Puheenjohtajan malja Mikko Kavénille
Puheenjohtajan malja luovutettiin kauden 2009 päätteeksi Mikko Kavénille, joka on toiminut esimerkillisesti niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
06.11.2009
Emet hakee Tampereelta uutta nousua uralleen
21-vuotias Jonas Emet siirtyy seuraavan kahden kauden ajaksi FF Jarosta Tampere Unitediin. Maiseman vaihdolla nuori lupaus hakee uutta nostetta uralleen.
04.11.2009
Allu ja Jonne U21:n karsintaotteluun Espanjaan
Tampere Unitedin Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm valittiin Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuemiehistöön, joka kohtaa EM-karsinnoissa vieraskentällä Espanjan 13. marraskuuta.
04.11.2009
Miten nuoret pärjäsivät?
Loppukaudesta TamU:n nuoret pelaajat saivat paljon vastuuta ja peliaikaa. Miten he mielestäsi pärjäsivät? Kerro mielipiteesi äänestämällä.
04.11.2009
Äänestäjien usko ei auttanut voittoon
Äänestäjät uskoivat TamU:n voittoon, mutta kentällä Inter oli vahvempi ja vei Suomen cupin finaalin nimiinsä.
04.11.2009
Akatemialle hieno voitto kenraalissa
TamU-akatemia on aloittanut valmistautumisensa vajaan parin viikon päästä käynnistyvään SM-sarjaan. Harjoitusottelussa kaatui Hämeenlinna Akatemia maalein 5-2 (2-0).
02.11.2009
Hjelm odottaa vahvistuksilta heti läpimurtoa
Päävalmentaja Ari Hjelm uskoo uusien sopimuspelaajiensa Kristian Kojolan ja Jonas Emetin haastavan tosissaan nykymiehistön kilpaan peliajasta.
02.11.2009
Kristian Kojola ja Jonas Emet liittyvät TamU-miehistöön
Puolustaja Kristian Kojola ja keskikenttäpelaaja Jonas Emet siirtyvät FF Jarosta Tampere Unitediin. Molempien sopimus on kaksivuotinen.
31.10.2009
Hjelmille liiton arvostetuin palkinto
TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm vastaanotti ennen cup-finaalin alkua Suomen Palloliiton arvokkaimman huomionosoituksen, Frenckell-mitalin.
31.10.2009
Cup-kannu matkasi Turkuun
Tampere United ei saanut ensi kaudelle europaikkaa, kun joukkue hävisi lauantain cup-finaalin FC Interille maalein 1-2 (1-1).
30.10.2009
Viimeinenkin osaaminen puristettava esiin
Lauantaina pelataan Helsingissä Suomen cupin finaali, jossa kohtaavat Tampere United ja FC Inter. Voittajalle on luvassa paikka ensi kesän kansainvälisissä peleissä.
30.10.2009
Toimistolta enää pelilippuja
Toimistolle myyntiin varattu erä cup-junan matkalippuja on myyty loppuun. Paikkoja voi tiedustella vielä VR:n myyntipisteistä. Ottelun pääsylippuja on yhä jonkin verran myynnissä toimistolla.
28.10.2009
Jusu sinetöi Suomen voiton
Suomen alle 17-vuotiaat voittivat Makedonian, mutta jäivät lohkokolmosiksi. Jatkopaikka on nyt muiden käsissä. Jusu Karvonen viimeisteli Suomelle yhden maalin.
28.10.2009
Antti Pohja Veikkausliigan Tähdistöjoukkueeseen
Tällä kaudella loukkaantumisten kanssa paininut Antti Pohja on nimetty Veikkausliigan 20-vuotistähdistöjoukkueeseen. Aiemmin on julkaistu mm. Jarkko Wissin ja Mikko Kavénin valinnat.
27.10.2009
Liity joukkoon – cup-junan liput myyntiin keskiviikkona!
TamU järjestää cup-junan lauantain finaaliin Helsinkiin. Lippuja voi ostaa keskiviikkoiltapäivästä alkaen TamU:n toimistolta.
26.10.2009
Cup-juna matkaa Helsinkiin
TamU on järjestämässä cup-junaa ensi lauantain finaaliin Helsinkiin. Seuraa sivujamme, jonne päivitämme lisätietoja matkasta mahdollisimman pian.
26.10.2009
Kavén liigan Tähdistöjoukkueen veräjänvartijaksi
Mikko Kavén on valittu Veikkausliigahistorian parhaaksi maalivahdiksi ja nimetty siten Veikkausliigan Tähdistöjoukkueen veräjänvartijaksi.
26.10.2009
Uusiiko TamU syksyn 2007 cup-voittonsa?
Kumpi voittaa Suomen cupin – TamU vai Inter? Kerro mielipiteesi ja äänestä!
25.10.2009
Jusulle täydet minuutit historiallisessa voitossa
TamU:n Jusu Karvonen pelasi täydet minuutit, kun Suomen alle 17-vuotiaat pojat ottivat historiallisen voiton Saksasta ikäluokan EM-alkukarsinnoissa Makedoniassa.
25.10.2009
Ilari Ruuth piirin lupaava pelaaja
TamU:n Ilari Ruuth on valittu Suomen Palloliiton Tampereen piirin lupaavaksi pelaajaksi vuonna 2009.
25.10.2009
Suomen Cupin finaalien lipunmyynti käynnistyi
Helsingissä 31.10. pelattavien naisten ja miesten Suomen cupin finaalien lipunmyynti on alkanut.
25.10.2009
TamU taisteli tiensä cupin finaaliin
Tampere United eteni rangaistuslaukauskilpailun voiton turvin Suomen cupin finaaliin, joka pelataan ensi viikon lauantaina Helsingissä.
25.10.2009
Ojanperä odottaa taistelupeliä
TamU kohtaa sunnuntaina Suomen cupin välierässä FC Hongan Tammelassa. Puolustaja Antti Ojanperä odottaa kovaa taistelua finaalipaikasta.
24.10.2009
Piirin parhaat palkitaan välierän yhteydessä
Suomen Palloliiton Tampereen piirin parhaat pelaajat, valmentajat ja erotuomarit palkitaan sunnuntaina Tammelassa Suomen cupin välierän TamU-Honka yhteydessä.
24.10.2009
Jusu avauksessa alle 17-vuotiaiden tappiollisessa EM-karsintaottelussa
TamU:n Jusu Karvonen oli avauksessa, kun Suomen alle 17-vuotiaat kohtasivat EM-alkukarsintojen ensimmäisessä ottelussa Turkin. Suomi hävisi ottelun 0-2.
23.10.2009
Kotiedusta ratkaiseva ase tasaväkiseen välierään?
TamU kohtaa sunnuntaina cupin välierässä Hongan. Kotiedusta voi tulla yksi ratkaiseva tekijä, kun etsitään toista finaalijoukkuetta.
22.10.2009
JunioriKlubin jäsenet ilmaiseksi Honka-peliin
JunioriKlubin pelipassilla pääsee ilmaiseksi ensi sunnuntain välieräotteluun TamU-Honka.
21.10.2009
TamU-akatemian pelaajisto valittu
TamU-akatemian valmennusjohto on nimennyt miehistön kilpailukaudelle 2009-2010,
19.10.2009
Välierä pelataan Tammelassa
Sunnuntain välieräottelu pelataan Tammelan stadionilla kello 17.00 alkaen. Vastaansa TamU saa Veikkausliigan hopeajoukkue FC Hongan.
19.10.2009
TamU solmi kolme jatkosopimusta
Tampere United on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset Mikko Kavénin, Antti Ojanperän ja Vili Savolaisen kanssa.
18.10.2009
Saarinen selkeästi liigan vakuuttavin pelaaja
Sakari Saarinen oli tämän kauden Vakuuttavin Pelaaja liigaotteluiden yhteydessä järjestetyssä äänestyksessä. Sakke sai titteliin 12 kiinnitystä.
17.10.2009
Nuorekas TamU sai kotiin tuomisiksi pisteen
TamU:n kauden viimeinen Veikkausliigaottelu päättyi vieraskentällä 2-2 -pistejakoon JJK:n kanssa. TamU sijoittui liigassa seitsemänneksi.
16.10.2009
Nuorille luvassa näyttöpaikkoja
TamU kohtaa Veikkausliigan päätöskierroksella JJK:n vieraskentällä. Jyväskylään joukkue matkustaa kapealla miehistöllä, mikä tietää reilusti vastuuta nuorille pelaajille.
16.10.2009
Wiss Veikkausliigan 20-vuotistähdistöjoukkueeseen
Tampere Unitedissa loistokkaan pelaajauransa päättänyt Jarkko Wiss on neljäs Veikkausliigan 20-vuotistähdistöjoukkueeseen nimetty pelaaja.
15.10.2009
Akatemialla testitapahtumia perjantaina ja lauantaina
TamU-akatemian valmennusjohto tarkkailee uusia pelaajia perjantain ja lauantain testitapahtumissa.
14.10.2009
Jusu U17 EM-karsintoihin
Jusu Karvonen matkustaa ensi viikolla Makedoniaan alle 17-vuotiaiden neljän maan EM-karsintaturnaukseen.
13.10.2009
TamU-kärjet pääroolissa Suomen avausvoitossa
Jonne Hjelm laukoi kaksi maalia ja Aleksei Kangaskolkka yhden, kun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue otti avausvoittonsa EM-karsinnoissa.
13.10.2009
Jonne avauksessa Liechtenstein-ottelussa
Suomen alle 21-vuotiaat kohtaavat illalla Liechtensteinin. TamU:n Jonne Hjelm on avauskokoonpanossa, Aleksei Kangaskolkka aloittaa vaihtopenkillä.
12.10.2009
Hjelm otti arvontatuloksen tyynesti vastaan
Vaikka FC Honka on kovassa syyskunnossa, uskoo Ari Hjelm joukkueensa yllätysmahdollisuuksiin Suomen cupin välierässä.
10.10.2009
Honka vastaan cupin välierässä
Arovnta toi FC Hongan TamU:n vastustajaksi Suomen cupin välierään.
10.10.2009
Jonne ja Allu tahdittamassa Suomen kiriä
Suomen alle 21-vuotiaat kärsivät kolmannen tappionsa EM-karsinnoissa. Hollanti voitti onnekkaalla maalilla 1-0, vaikka Suomi sai toisella puoliajalla aikaiseksi hyvän kirin.
08.10.2009
Jusu syötti kavennuksen
Suomen alle 17-vuotiaat hävisivät toisen Tshekki-kohtaamisen maalein 3-5. Jusu Karvonen syötti Suomen toisen maalin.
06.10.2009
Jusu avauksessa Tshekki-tasapelissä
Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue pelasi hienosti 1-1 -tasapelin Tshekin vieraana. Jusu Karvonen oli avauskokoonpanossa ja pelasi 65 minuuttia.
06.10.2009
Kolme pelaajaa maajoukkuetehtävissä
Kolme TamU-pelaajaa on lähipäivinä edustustehtävissä eri ikäluokkien maajoukkueissa.
06.10.2009
Kari Sainio legendojen joukkoon
Tampere Unitedissa hienon uran tehnyt Kari Sainio nimettiin Veikkausliigan legendojen joukkoon. Hänelle luovutettiin sunnuntain Lahti-ottelussa legendataulu merkiksi valinnastaan.
04.10.2009
Viimeinen kotiottelu päättyi tappioon
Tampere United päätti tämän kauden kotiottelunsa Veikkausliigassa. FC Lahti vei pisteet mennessään maalein 2-0 (0-0).
02.10.2009
Allu ja Jonne hakemaan avauspisteitä
Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm nimettiin Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kohtaa EM-karsinnoissa seuraavaksi Hollannin ja Liechtensteinin. Suomi hakee vielä avauspisteitä.
02.10.2009
Kotipelisaldoon vielä kirkastusta
TamU kohtaa sunnuntaina kauden viimeisessä kotiottelussaan FC Lahden. Hyvien kotipelien sarjalle haetaan vielä viimeistä kruunua.
02.10.2009
Vakioveikkaus ylpeänä esittää: SM-kisa ja bonuskierros
Vakiossa on tarjolla tällä viikolla maksuton SM-kisa, jonka voittajat lähtevät palkintomatkalle Valioliigan otteluun.
02.10.2009
Rafinha Veikkausliigan syyskuun joukkueeseen
Tampere Unitedin Rafinha on valittu Veikkausliigan syyskuun joukkueeseen.
01.10.2009
TamU eteni cupissa välieriin
TamU selvitti tiensä Suomen cupissa neljän parhaan joukkoon yhdessä Hongan, Interin ja Lahden kanssa. Haka kaatui puolivälierässä 3-1 (3-0).
01.10.2009
JunioriKlubilla tapahtuu sunnuntain Lahti-ottelussa
JunioriKlubin ohjelmassa on paljon spesiaalia kauden viimeisessä kotiottelussa ensi sunnuntaina. Kentällä TamU kohtaa FC Lahden.
30.09.2009
Vain toisen toiveet jäävät henkiin
Torstaina Haka ja TamU kohtaavat Valkeakoskella Suomen cupin puolivälierässä. Vain toisen taival jatkuu neljän parhaan joukkoon.
29.09.2009
Juska pääsee juhlimaan Norjan mestaruutta
Rosenborgiin palannut Juska Savolainen pääsee kauden päätteeksi juhlimaan jälleen mestaruutta. Norjan mestaruus varmistui sunnuntain sarjakierroksella.
26.09.2009
TamU joutui tyytymään pistejakoon
Tampere United ja FC Inter tasasivat pisteet Turussa lauantaina pelatussa ottelussa. TamU:lla oli etsikkoaikansa yli 70 minuuttia kestäneen miesylivoiman aikana, mutta väysymys näkyi otteissa.
26.09.2009
Jusu alle 17-vuotiaiden Tshekki-peleihin
Jusu Karvonen on nimetty Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka lokakuun alussa kohtaa vieraissa Tshekin kaksoismaaottelussa.
25.09.2009
Kova viikko päättyy vierailuun mestarien kotiviheriöllä
TamU matkustaa lauantaina FC Interin vieraaksi Turkuun. Kamppailu on joukkueille jo kolmas kuuden päivän sisällä.
23.09.2009
Hyvästä taistelusta jäi palkinto saamatta
TamU taisteli, mutta joutui tunnustamaan HJK:n paremmakseen maalein 1-2 (0-1). Helsinkiläisten etumatka sarjan kärjessä säilyi näin kolmena pisteenä.
22.09.2009
Kurinpitovaliokunta mätkäisi Ojanperälle lisäpelikiellon
SPL:n kurinpitovaliokunta on määrännyt Antti Ojanperälle yhden ottelun lisäpelikiellon.
22.09.2009
Liity Tampere Unitedin kannattajiin HJK-ottelussa
Tampere Unitedin kannattajat r.y. on paikalla keskiviikon HJK-ottelussa ja tarjoaa TamU:n ystäville mahdollisuuden liittyä joukkoonsa.
22.09.2009
TamU:lta tarvitaan venymistä HJK-ottelussa
Liigan kuuma kärkijoukkue HJK tulee keskiviikkona Ratinaan TamU:n vieraaksi. Kotijoukkue lähtee haastamaan laajan materiaalin mestarisuosikkia kovalla taisteluasenteella.
20.09.2009
TamU syvensi RoPS:n ahdinkoa
TamU jatkaa sitkeää taisteluaan europaikoista. Sunnuntaina kaatui RoPS vieraskentällä maalein 5-1 (2-0).
20.09.2009
Monoselle Veikkausliigadebyytti
Johannes Mononen pelaa tänään Rovaniemellä uransa ensimmäisen Veikkausliigaottelun.
18.09.2009
Hjelm odottaa vaikeaa pohjoisen reissua
TamU matkustaa sunnuntaiksi pistejahtiin Rovaniemelle. Vastaan asettuva Palloseura taistelee tiukasti sarjapaikkansa puolesta.
17.09.2009
TamU korkkaa keskuskentän keinonurmen
Tampere United pääsee ensimmäisenä vierasjoukkueena testaamaan Rovaniemen keskuskentän uuden keinonurmen.
17.09.2009
Opiskelijat katsomoihin huippuedullisesti
Opiskelijoilla on nyt mahdollisuus päästä edulliseen tarjoushintaan TamU:n, Ilveksen ja Tapparan tuleviin otteluihin helsinkiläisseuroja vastaan.
16.09.2009
Jusu mukana Viron kaadossa
Jusu Karvonen pelasi keskiviikkona Helsingissä alle 17-vuotiaiden maaottelun, jossa Suomi kohtasi Viron. Ottelu päättyi Suomen 3-0 -voittoon.
12.09.2009
TamU taisteli kotivoiton
Tampere United voitti hienon taistelun jälkeen IFK Mariehamnin 1-0 (0-0) ja paranteli asemiaan liigan keskikastissa. Voitto-osuman laukoi Jonne Hjelm.
12.09.2009
TamU sai tuekseen uuden kannattajayhdistyksen
TamU:n kireä taloustilanne on saanut kannattajat liikkeelle. Perjantaina Tampereella perustettiin uusi Tampere Unitedin kannattajat ry.
11.09.2009
IFK-otteluun uusin kortein
Lauantaina TamU kohtaa kotikentällään IFK Mariehamnin. Joukkueessa tapahtuneiden muutosten vuoksi TamU:n kokoonpanoon tulee varmuudella mielenkiintoisia uudistuksia.
08.09.2009
Allu ja Jonne kentällä Puola-tappiossa
Suomen alle 21-vuotiaiden EM-karsinnat alkoivat kahdella vierastappiolla. Tiistaina Puola oli parempi maalein 2-1. TamU:n Aleksei Kangaskolkka pelasi koko ottelun.
07.09.2009
Jari ja Tomi uudet varakapteenit
Jari Niemi ja Tomi Petrescu toimivat loppukauden TamU:n varakapteeneina. He seuraavat tehtävässä seurasta pois siirtyneitä Jussi Kujalaa ja Mathias Lindströmiä.
07.09.2009
Joukkue palasi harjoituksiin
TamU:n liigamiehistö palasi harjoituskentälle lomaviikon jälkeen.
06.09.2009
Kaikki Ratinaan 12.9., 23.9. ja 4.10.
Tue Tampere Unitedia vaikeassa tilanteessa helpolla tavalla: tule Ratinaan kaikissa kolmessa jäljessä olevassa kotiottelussa ja kanna kortesi kekoon TamU:n tulevaisuuden varmistamiseksi.
04.09.2009
Alle 21-vuotiaat aloittivat tappiolla Hollannissa
Suomen alle 21-vuotiaiden EM-karsinta alkoi tappiolla Hollannille. Aleksei Kangaskolkalla oli yksi hyvä maalipaikka, mutta osuma jäi vielä tällä kertaa syntymättä.
04.09.2009
Cupin puolivälierässä vastaan Haka
Pirkanmaalaisjoukkueet arvottiin samaan ottelupariin Suomen cupin puolivälierässä.
04.09.2009
TamU mukana Zestin seitsemännen kauden avauksessa
Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-ohjelman seitsemäs toimintavuosi käynnistyi torstaina Tammelan stadionilla. Mukana tapahtumassa oli myös TamU-kasvoja.
02.09.2009
Junnut pelipaita päällä ilmaiseksi IFK-peliin
TamU kutsuu kaikki pirkanmaalaiset junnupelaajat ensi viikon lauantaina Ratinaan. Pelipaita päällä IFK Mariehamn -otteluun pääsee ilmaiseksi!
01.09.2009
Cupin puolivälierävastustaja arvotaan perjantaina
Suomen cupin puolivälieräparit arvotaan perjantaina.
01.09.2009
Kujala tarttui haasteeseen
Jussi Kujala näki TPS:n tarjoaman mahdollisuuden isona haasteena ja päätti katsoa asioita uudesta näkökulmasta.
01.09.2009
Jussi Kujala siirtyy TPS:n, Mathias Lindström HJK:n riveihin
Ennen siirtoajan umpeutumista tehtiin kaksi pelaajasiirtoa. Jussi Kujala siirtyy loppukaudeksi TPS:n ja Mathias Lindström HJK:n riveihin.
30.08.2009
Cupissa mukana enää kahdeksan joukkuetta
Loput Suomen cupissa kahdeksan parhaan joukkoon edenneet joukkueet selvisivät sunnuntaina pelatuissa 7. kierroksen otteluissa.
29.08.2009
TamU jatkoaikavoittoon Suomen cupissa
TamU selvisi Suomen cupissa jatkoon kaadettuaan kotijoukkue TPV:n Tammelassa jatkoajalla maalein 3-2. TamU:n maaleista vastasivat Rafinha (2) ja Jari Niemi.
28.08.2009
Paikallispelissä luvassa tunnelmaa ja tunteita
Suomen cupin paikallispelistä Tammelassa on tulossa todellinen jalkapallotapahtuma. Panoksena on paikka cupin kahdeksan parhaan joukossa.
26.08.2009
Jamesin polvioperaatio meni suunnitellusti
Chris Jamesin polvi leikattiin maanantai-iltana Turussa. Leikkaus vietiin läpi alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.
26.08.2009
Allu ja Jonne EM-karsintojen avauspeleihin
Vastuuvalmentaja Markku Kanerva on nimennyt TamU:n hyökkääjät Aleksei Kangaskolkan ja Jonne Hjelmin syyskuussa alkavien alle 21-vuotiaiden EM-karsintojen avausotteluihin.
26.08.2009
Kangaskolkka pikavisiitillä Sveitsissä
Aleksei Kangaskolkka käväisi Sveitsissä esittelemässä taitojaan. Tampereelle Allun on määrä palata tänään.
25.08.2009
Panokset liigaan vai cupiin?
Osallistu kotisivujen äänestykseen ja kerro mielipiteesi! Tulisiko panostukset kohdistaa nyt vahvemmin jompaan kumpaan vielä kesken olevista kilpailuista vai hakea menestystä molemmista?
25.08.2009
Äänestäjien usko hiipunut vain hieman
Kotisivujemme äänestykseen osallistuneista yli puolet on uskonut TamU:n sijoittuvan tällä kaudella kolmen parhaan joukkoon.
22.08.2009
TamU katkaisi KuPS:n tappiottomien otteluiden putken
TamU haki Kuopiosta täyden pistepotin. KuPS kaatui Rafinhan ja Aleksei Kangaskolkan maaleilla 2-1 (1-0).
22.08.2009
Saarinen odottaa vaikeaa peliä
Sakari Saarinen uskoo TamU:n joutuvan totiseen taisteluun sarjapisteistä, kun Kuopiossa asettuu tänään vastaan liigapaikastaan taisteleva KuPS.
21.08.2009
KuPS-TamU kauden viimeinen 957:n selostusottelu
Radio 957 seuraa suorana, mitä Kuopiossa tapahtuu KuPS-TamU -ottelussa. Rockia ja futista -lähetys on mukana myös Hakametsässä käytävässä Tampere Kamppenissa.
21.08.2009
Iskukykynsä löytänyt KuPS tuo kovan haasteen
Tampere United kohtaa lauantaina Kuopiossa sikäläisen Palloseuran. Viisi ottelua tappioitta pelanneet savolaiset ovat heränneet taisteluun sarjapaikkansa puolesta.
19.08.2009
Chris James polvileikkaukseen
Chris James joutuu polvileikkaukseen. Toipumisen arvioidaan vievän 6-8 viikkoa.
15.08.2009
Tappio vaikeutti TamU:n asemaa mitalitaistossa
Jonne Hjelmin kauden toinen maali ei riittänyt Espoossa, kun FC Honka vei sarjapisteet maalein 3-1 (1-1). Tappio tiesi samalla mitalitoiveiden karkaamista TamU:lta entistä kauemmas.
15.08.2009
Petrescu uskoo TamU:n mahdollisuuksiin Espoossa
Pitkän loukkaantumisen jälkeistä huippukuntoa vielä hakeva Tomi Petrescu uskoo TamU:n mahdollisuuksiin myös Espoossa, vaikka vastassa on kovakuntoinen kotijoukkue.
14.08.2009
Lauantaina edessä tärkeä peli
TamU:lla ei ole varaa enää tappioihin, mikäli joukkue mielii nousta mukaan kärkitaistoon. Lauantaina edessä on kova haaste, kun TamU kohtaa FC Hongan Espoossa.
12.08.2009
Kangaskolkka korvasi Teemu Pukin
Aleksei Kangaskolkka pääsi kentälle ottelun toisella puoliajalla, kun Suomi kohtasi vieraskentällä Belgian alle 21-vuotiaiden maaottelussa.
12.08.2009
Sami Salonen Veikkausliigan palvelukseen
Tampere Unitedin edellinen toimitusjohtaja Sami Salonen jatkaa työtä jalkapallon parissa. Uusi työnantaja on Veikkausliiga.
12.08.2009
Kangaskolkka aloittaa penkillä
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa illalla Belgian. TamU:n Aleksei Kangaskolkka ei ole Suomen avauskokoonpanossa.
11.08.2009
Hanki itsellesi muisto historiallisesta ottelusta!
Tampereen Pallo-Veikkojen ja Tampere Unitedin ensimmäisen virallisen kohtaamisen kunniaksi valmistetaan rajoitettu erä virallisia otteluhuiveja. Toimi heti, jos haluat omasi!
11.08.2009
TamU rakentaa 2010-luvun liigaseuraa
Tampere United on käynnistänyt prosessin, jonka tarkoituksena on saada toiminta ja talous 2010-luvun vaatimusten tasolle.
07.08.2009
Paikallisderby päättyi pistejakoon
TamU ja Haka tasasivat pisteet perjantaina Ratinassa pelatussa liigakamppailussa.
07.08.2009
Niemi odottaa hyvää paikallispeliä
Jari Niemi luottaa TamU:n kotikenttäetuun perjantain paikallisottelussa. Molempien joukkueiden hakiessa voittoa pelistä on lupa odottaa yleisöystävällistä kamppailua.
06.08.2009
Paluu Ratinaan tuo oman ”kutinan” Hynyselle
Hakan Antti Hynynen palaa Ratinaan ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin TamU:n peliasussa.
06.08.2009
TamU ja Haka vedenjakajalla
Panokset ovat kovat, kun TamU ja Haka iskevät yhteen perjantain liigaottelussa. Lisäpisteet olisivat molemmille tuiki tarpeellisia.
06.08.2009
Kapteeni käskee: perjantaina Ratinaan!
Osoita kapteenin ominaisuutesi ja käy tunnustamassa väriä. Perjantaina voit tuoda TamU-Haka -peliin myös kaksi kaveriasi yhteensä 20 eurolla.
06.08.2009
Lindström ja Rafinha liigan heinäkuun joukkueeseen
TamU:n Mathias Lindström ja Rafinha on nimetty Veikkausliigan heinäkuun kuukauden joukkueeseen.
06.08.2009
Wissin jatko seurassa varmistui
Jarkko Wiss jatkaa työtään Tampere Unitedissa. Wiss vastaa TamU-akatemian toiminnasta sekä pelaajatarkkailusta.
05.08.2009
Juska Savolaisen tulevaisuus yhä avoin
Norjaan palannut Juska Savolainen neuvottelee tulevaisuudestaan työnantajansa Rosenborgin kanssa. Ratkaisuja odotetaan vielä tämän kuun aikana.
04.08.2009
Kangaskolkka Belgia-otteluun
Aleksei Kangaskolkka on valittu alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-karsintoihin valmistavaan Belgia-otteluun.
02.08.2009
Jusu laukoi sijoitusottelussa voittomaalin
Jusu Karvonen laukoi Suomen avausmaalin alle 17-vuotiaiden PM-turnauksen päätösottelussa Färsaaria vastaan. Suomi sijoittui turnauksessa seitsemänneksi.
31.07.2009
TamU:lle karvas tappio
TPS vei viime sekuntien rangaistuspotkulla perjantain tiukan taiston. Loppulukemiksi kirjattiin 1-0 (0-0).
30.07.2009
Juska matkustaa sunnuntaina Trondheimiin
Perjantain TPS-TamU on tällä erää Juska Savolaisen viimeinen peli TamU-paidassa. Juskan tulevaisuus on toistaiseksi avoin, ja neuvottelut Rosenborgin kanssa jatkuvat.
30.07.2009
TPS-TamU Radio 957:n selostusotteluna
Radio 957 selostaa perjantaina pelattavan Veikkausliigaottelun TPS-TamU suorana kanavallaan. Selostajana tuttuun tapaan Antti Mäkinen ja kommentaattorina Kimmo Kuula.
30.07.2009
TamU:a odottaa Turussa kova haaste
Perjantaina TamU matkustaa vahvaksi mestarisuosikiksi nousseen TPS:n vieraaksi. Kärkitaisteluun nouseminen edellyttäisi kovan kotijoukkueen kaatamista.
30.07.2009
Jusulle täydet minuutit Skotlanti-tappiossa
Jusu Karvonen pelasi koko ottelun, kum Suomi hävisi Skotlannille 0-4 Norjassa pelatussa alle 17-vuotiaiden avoimessa PM-turnauksessa.
29.07.2009
Jusu ja Miikka saivat oppitunnin Ruotsilta
Suomen alle 17-vuotiaat hävisivät Norjassa pelattavassa avoimessa PM-turnauksessa avausottelunsa Ruotsille puhtaasti 0-3.
28.07.2009
Järvinen kuntouttaa itseään maltilla
Toni Järvinen tekee pikku hiljaa ja maltillisesti edeten paluuta viime syksyn vakavan loukkaantumisen jälkeen.
28.07.2009
Kangaskolkan six-pack on kunnossa
Aleksei Kangaskolkka teki vatsallaan voittomaalin entistä seuraansa vastaan ja nousi nousi samalla joukkueen sisäisen maalipörssin jaetulle kärkisijalle kolmella liigamaalillaan.
26.07.2009
TamU:lle voitto MYPA:sta
TamU kaatoi Ratinassa MYPA:n 2-0 Aleksei Kangaskolkan ja Tomi Petrescun maaleilla.
25.07.2009
Erhan sai vinkkejä TamU:n maalivahdeilta
Kehitysvammaisten Special Olympics -maajoukkueen maalivahti Erhan Saadetdin kävi TamU:n harjoituksissa hakemassa torjuntavinkkejä Mikko Kavénilta, Juha Soukialalta ja mv-valmentaja Mika Maliselta.
24.07.2009
Nousukuntoiset TamU ja MYPA kohtaavat
Päävalmentaja Ari Hjelm haluaa sunnuntaina kotivoiton. Vastassa on nousukuntoinen MYPA, joka Anjalankoskella vei pisteet rumin numeroin.
24.07.2009
Ruuth suunnittelee paluuta harjoituksiin
Ilari Ruuth on pikku hiljaa toipumassa Pietarsaaressa saamastaan lievästä aivotärähdyksestä.
24.07.2009
Hjelm harmissaan Lappalaisen epäonnesta
Aapo Lappalaisen huono tuuri harmittaa päävalmentaja Ari Hjelmiä.
23.07.2009
Lappalaisen kausi ohi
Aapo Lappalaisen huono onni jatkuu. Polven ristiside katkesi jo toistamiseen ja edessä on jälleen sitkeä, arviolta puoli vuotta kestävä kuntoutusjakso.
23.07.2009
Kampanjaotteluna TamU-Haka
Pirkanmaan paikallistaisto TamU-Haka 7.8. on Veikkausliigan Kapteeni käskee -kampanjan juhlaottelu, johon on tarjolla 20 euron hintaisia kolmen hengen lippupaketteja.
23.07.2009
Kapteeni käskee
Kapteeni käskee: Ilmoittaudu mukaan suomalaiseen jalkapallolaivaan ja anna kavereillesikin tilaisuus rakastua suomalaiseen jalkapalloon.
21.07.2009
Kuusisto innolla taistelemaan peliajasta
18-vuotias Jesse-Juho Kuusisto on päässyt hyvin liigajoukkueen toimintaan mukaan. Jatkossa tavoitteena on saada lisää vastuuta ja peliminuutteja.
21.07.2009
Ruuthilla todennäköisesti lievä aivotärähdys
Ilari Ruuth sai Jaro-pelissä iskun päähänsä ja jouduttiin vaihtamaan. Todennäköisesti kyse on lievästä aivotärähdyksestä.
20.07.2009
TamU:lle kauden ensimmäinen tasapeli
FF Jaro ja Tampere United tasasivat sarjapisteet 0-0 -tasapeliin päättyneessä ottelussa. Yksi piste ei käytännössä kaventanut TamU:n eroa liigan kärkeen.
20.07.2009
Jusu ja Miikka U17-vuotiaiden PM-joukkueeseen
Jusu Karvonen ja Miikka Sarviharju matkaavat viikon päästä Norjaan alle 17-vuotiaiden avoimiin PM-kisoihin.
19.07.2009
Jonne ollut viime vuosina tehokas Pietarsaaressa
Jonne Hjelm on kahdella edelliskaudella onnistunut maalinteossa Jaroa vastaan Pietarsaaressa. Jatkuuko putki myös maanantaina, kun joukkueet kohtaavat keskuskentällä seuraavan kerran?
17.07.2009
Hjelm mielissään nuorten esiinmarssista
Päävalmentaja Ari Hjelm on mielissään nuorten pelaajien vahvasta noususta tällä kaudella.
17.07.2009
TamU solmi sopimukset Kuusiston ja Karvosen kanssa
TamU on solminut pelaajasopimukset nuorten Jesse-Juho Kuusiston ja Jusu Karvosen kanssa. Kuusiston sopimus on voimassa kauden 2010 ja Karvosen kauden 2011 loppuun.
17.07.2009
Pohjanmaalla odotettavissa latautunut kotijoukkue
TamU matkustaa maanantaina Pietarsaareen Jaron vieraaksi. Päävalmentaja Ari Hjelm odottaa näkevänsä vastassa hyvin latautuneen kotijoukkueen.
16.07.2009
TamU vieraili Vammaistyön kesäleirillä
TamU-pelaajat vierailivat Pirkanmaan Vammaistyön kesäleirillä Siivikkalassa.
14.07.2009
Jusu suuntaa viikonlopuksi maajoukkueleirille
Jusu Karvonen osallistuu viikonloppuna alle 17-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaiden leirille Eerikkilässä. Ryhmä valmistautuu kuun lopussa Norjassa pelattavaan PM-turnaukseen.
13.07.2009
Cupissa seuraavaksi vastaan TPV
TamU kohtaa Suomen cupissa seuraavaksi paikallisvastustaja TPV:n. Seitsemännen kierroksen otteluparit arvottiin maanantaina.
13.07.2009
TamU teki historiaa VPS:aa vastaan
TamU pystyi liigahistoriassaan vasta ensimmäisen kerran voittamaan VPS:n molemmissa kauden kohtaamisissa.
13.07.2009
Cupin seuraava vastustaja arvotaan tänään
TamU:n vastustaja Suomen cupin 7. kierroksella selviää tänään järjestettävässä arvonnassa.
12.07.2009
TamU avasi vieraspistetilinsä voitolla VPS:sta
TamU haki Vaasasta tärkeän 1-0 -voiton. Pisteet olivat vasta kauden ensimmäiset vieraskentiltä.
10.07.2009
Hjelm hakee vaikeuksista voimaa
Päävalmentaja Ari Hjelm tunnustaa joukkueen haastavan tilanteen, mutta uskoo vaikeuksien myös vahvistavan joukkuetta. Sunnuntain Vaasan vierailusta ei silti ole luvassa helppoa.
10.07.2009
Paluu toi ylimääräisiä perhosia kapteenin vatsaan
Kapteeni Mikko Kavén palasi torstain cup-ottelussa pelikentille yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Paluu toi ylimääräistä jännitystä kokeneenkin pelaajan valmistautumiseen.
10.07.2009
Kujalakin sivuun Vaasa-ottelusta
Jussi Kujalan varoitustili täyttyi, joten hän ei ole käytettävissä sunnuntain vierasottelussa VPS:aa vastaan.
09.07.2009
TamU cupissa 16 parhaan joukkoon
TamU pelasi torstaina vahvan cup-ottelun Jaroa vastaan ja eteni 7. kierrokselle eli 16 parhaan joukkoon.
08.07.2009
Katsomossa kentällinen miehiä
Peräti 11 nimeä piti vetää yli Ari Hjelmin listalta, kun valmennusjohto kasasi terveiden pelaajien ryhmää torstain cup-otteluun.
08.07.2009
Siipirikkoinen TamU haluaa cupissa jatkoon
TamU:n tavoitteena on loukkaantumisten runtelemanakin varmistaa paikkansa Suomen cupin seuraavalle kierrokselle. Torstain ottelussa vastaan asettuu FF Jaro.
08.07.2009
Joukkue harjoitteli Tammelassa
TamU haki tuntumaa Tammelan nurmeen keskiviikon viimeistelyharjoituksissaan. Torstaina joukkue saa Tammelassa vastaansa FF Jaron cupin 6. kierroksen ottelussa.
08.07.2009
Kuoppis TamU:n avuksi cup-otteluun
Jussi Kuoppala tekee paluun TamU-paitaan torstain cup-ottelussa. Kuoppala on lupautunut auttamaan loukkaantumisista kärsivää joukkuetta tässä ottelussa.
08.07.2009
Rafinha viihtyy kärjessä
Rafinha on löytänyt tehonsa ja viihtyy uudessa roolissaan hyökkäyksen kärjessä. Hän on silti valmis pelaamaan missä tahansa roolissa, joka hyödyttää joukkuetta.
07.07.2009
Akatemia varmisti valiolohkopaikkansa
TamU-akatemia voitti myös toisen osaottelun ja varmisti yhteismaalein 7-2 paikkansa ensi kauden talenttiakatemioiden SM-sarjan valiolohkossa.
07.07.2009
Saarinen toistaiseksi vakuuttavin
Sakari Saarinen on äänestetty jo viisi kertaa Pohjolan Ottelun Vakuuttajaksi. Sakella on tällä hetkellä eniten kiinnityksiä tähän palkintoon.
07.07.2009
Kujala hätyyttelee Leijonapörssin kärkeä
Jussi Kujala on esiintynyt kauden ensimmäisellä puolikkaalla vahvasti. Iltalehden Leijonapörssissä Jussi on aivan kärjen tuntumassa 11 Leijonallaan.
07.07.2009
Akatemia hyvistä asetelmista Kokkolaan
TamU-akatemia kohtaa illalla Kokkolassa KPV Akatemian. Otteluparin voittaja saa paikan ensi kauden valiolohkoon talenttiakatemioiden SM-sarjassa. Ensimmäisen osan TamU voitti 4-1.
04.07.2009
Hjelmiltä kiitokset Ilveksen suuntaan
TamU:n päävalmentaja Ari Hjelmillä on kokoonpano-ongelmia, mutta onneksi yhteistyöseura Ilveksessä on riittänyt ymmärtämystä kaupungin ykkösjoukkueen vaikeaan tilanteeseen.
04.07.2009
TamU:lle tärkeät sarjapisteet
Rafinha hyödynsi JJK-puolustuksen kommunikointivirheen ja laukoi kauden kolmannen liigamaalinsa. Se toi TamU:lle arvokkaan 1-0 -voiton ja kolme sarjapistettä.
04.07.2009
Vaihtopenkillä liigakokemusta yhteensä 85 minuuttia
TamU lähtee loukkaantumisten vuoksi kapealla miehistöllä JJK-otteluun. Vaihtomiesten yhteenlaskettu liigakokemus on noin 85 minuuttia.
04.07.2009
Juskan vamma pelättyä pienempi
Juska Savolainen selvinnee viikon-parin kuntoutuksella jälleen pelikuntoon. Inter-pelissä tullut jalkavamma osoittautui pelättyä lievemmäksi.
03.07.2009
Liity TamU:n Facebook-yhteisöön ja tule Tammelaan
Facebookin Tampere United-aiheiseen yhteisöön on liittynyt jo yli tuhat jäsentä! Tule sinäkin mukaan ja pysyt keskustelun keskipisteessä.
03.07.2009
Hjelm muistuttaa JJK:n vaarallisuudesta
Päävalmentaja Ari Hjelm tietää lauantaina Ratinaan saapuvan JJK:n vahvuudet.
02.07.2009
Akatemialta vahvaa peliä avausjakson ajan
TamU-akatemia pelasi itselleen hyvät lähtökohdat toiseen karsintaotteluun, kun se vahvan avausjakson ansiosta nappasi 4-1 (3-0) -voiton KPV Akatemiasta.
02.07.2009
TamU kohtaa Jaron Tammelassa
TamU pelaa Suomen cupin 6. kierroksen ottelunsa Tammelassa. Vastaan asettuu FF Jaro Pietarsaaresta.
01.07.2009
Akatemialla edessä tärkeät karsintaottelut
TamU-akatemia taistelee kaksiosaisissa karsintapeleissä talenttiakatemioiden SM-sarjan valiolohkopaikasta. Ensimmäinen osaottelu pelataan torstaina Lamminpäässä.
01.07.2009
TamU ei suostunut häviämään Interille
Inter painoi TamU:n siltaan 2-0 -johdollaan, mutta TamU nousi ja voitti värikkään liigaottelun Ratinassa maalein 3-2.
01.07.2009
Tilastot puhuvat kotivoiton puolesta
Jos pelejä ratkaistaisiin puhtaasti tilastojen valossa, TamU veisi tänään sarjapisteet Ratinassa, kun vastaan asettuu hallitseva mestari FC Inter.
01.07.2009
Jonne toivoo jatkoa onnistumisille
Jonne Hjelm toivoo liigakauden ensimmäisen maalin avanneen vihdoin hanat. Lisäosumat olisivat mieluisia jo illan Inter-ottelussa.
30.06.2009
Voittoa haetaan pienellä riskilläkin
Päävalmentaja Ari Hjelm peräänkuuluttaa joukkueeltaan rohkeaa peliä, vaikka vastaan asettuu hallitseva mestari FC Inter.
29.06.2009
Tappio vei riemun Jonnen avausosumasta
Jonne Hjelm avasi vihdoin maalitilinsä tämän kauden Veikkausliigassa, mutta tappio Lahdelle latisti tunnelmaa.
27.06.2009
Lahti nousi lopussa voittoon
Jonne Hjelm teki kauden ensimmäisen liigamaalinsa ja nosti TamU:n tasoihin FC Lahtea vastaan, mutta lopussa kotijoukkue iski vielä toisen maalin vieden pisteet lukemin 2-1 (0-0).
27.06.2009
James palaamassa kokoonpanoon
Chris James on palannut MM-esiturnauksesta ja on valmennusjohdon käytettävissä, mahdollisesti jo lauantain Lahti-ottelussa.
26.06.2009
Pirinen sivussa lähiviikot
Juha Pirinen loukkasi Ilveksen pelissä nilkkansa ja on lähiviikot sivussa peleistä.
26.06.2009
Pohja toistaiseksi sairastuvalla
Antti Pohja on toistaiseksi sivussa kentiltä. Mystisen jalkavamman syy ei ole selvinnyt, mutta toisesta jalasta löytyi polven kierukkavamma. Sen hoidosta päätetään ensi viikolla.
26.06.2009
Loukkaantumiset Hjelmin huolena
TamU:n sairaslista on pitkä, mutta päävalmentaja Ari Hjelm luottaa pelikuntoisten iskuvoimaan, kun joukkue kohtaa lauantaina vieraskentällä FC Lahden.
24.06.2009
TamU-kasvoja mukana Broilersin paidassa
TamU-kasvoja nähdään perjantaina Broilersin paidassa, kun kananpojat kohtaavat kehitysvammaisten Special Olympics -maajoukkueen.
23.06.2009
Arpatulos oli Hjelmille mieluinen
Päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen arvan heitettyä Suomen cupissa TamU:n kotijoukkueeksi ja vastustajaksi liigajoukkueen.
22.06.2009
Cupissa vastaan FF Jaro
Suomen cupin 6. kierroksen otteluparit arvottiin maanantaina. TamU kohtaa kotikentällään FF Jaron.
21.06.2009
James istui penkillä Irak-ottelun
Chris James ei päässyt kentälle Confederations Cupin viimeisessä alkulohkon ottelussa, jossa Uusi-Seelanti sai ensimmäisen pisteensä turnauksessa.
18.06.2009
James vaihdosta kentälle, Uusi-Seelanti jatkaa pisteittä
Chris Jamesin urakka MM-esiturnauksessa jatkui 0-2 -tappiolla Etelä-Afrikalle.
18.06.2009
Panostaja tarkasti sijoituskohteensa
Panostaja Oyj:n vahva jalkapallojoukkue joutui toteamaan TamU-akatemian nuoret lupaukset paremmikseen. Kehitysyhtiön panostukset akatemiatoimintaan ovat siten oikeaan osuneita.
18.06.2009
Hjelm ohitti valmentajatilastossa Lundellin
RoPS-ottelu oli Ari Hjelmille 226. päävalmentajana Veikkausliigassa. Hän nousi kaikkien aikojen valmentajatilastossa Pertti Lundellin ohi kuudenneksi.
18.06.2009
Jesse-Juho Kuusistolle liigadebyytti
Vuonna 1991 syntynyt akatemiapelaaja Jesse-Juho Kuusisto teki keskiviikon RoPS-pelissä Veikkausliigadebyyttinsä.
17.06.2009
TamU onnistui vaihteeksi maalinteossa
Tampere United otti täyden pistepotin Ratinassa, kun Rovaniemen Palloseura kaatui maalein 3-1 (2-0).
17.06.2009
Ojanperä uskoo tehojen löytyneen
Antti Ojanperä uskoo cupin ottelun avanneen hyökkääjien maalihanat.
16.06.2009
Hjelm varoittaa RoPS:n yllätyksellisyydestä
Päävalmentaja Ari Hjelm ei aliarvioi Rovaniemen Palloseuraa. Joukkue on täynnä osaamista, eikä yksilöille saa antaa tilaa hyödyntää taitojaan.
14.06.2009
Jamesin Uusi-Seelanti jäi Espanjan jyrän alle
Uusi-Seelanti hävisi MM-esiturnauksen ensimmäisen ottelunsa Espanjalle 0-5 (0-4). Chris James pääsi kentälle viimeisen vartin ajaksi.
12.06.2009
Kavén täynnä harjoitusintoa
Polven tähystysoperaatiosta toipuva Mikko Kavén harjoittelee jo joukkueen mukana. Pelikunnossa Mikon arvellaan olevan viimeistään kuun vaihteessa.
12.06.2009
Veikkausliigaa mobiilipalveluna
Veikkausliigaa voi nyt seurata myös matkapuhelimen välityksellä.
12.06.2009
Akatemianuoria TamU:n harjoitusvahvuudessa
Akatemianuoret Jusu Karvonen ja Jesse-Juho Kuusisto harjoittelevat toistaiseksi TamU:n liigamiehistön kanssa.
11.06.2009
TamU palaa tänään harjoituskentälle
TamU:n lyhyt kesätauko päättyy tänään, kun joukkue palaa harjoituskentälle.
11.06.2009
Chris Jamesille minuutteja Uuden-Seelannin maajoukkueessa
Chris James on Afrikan turneella saanut melko mukavasti vastuuta Uuden-Seelannin päävalmentaja Ricki Herbertiltä.
09.06.2009
Allu ja Jonne pelasivat Ruotsi-ottelun puoliksi
Tampere Unitedin nuoret hyökkääjät Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm pelasivat Suomen alle 21-vuotiaiden maaottelussa Ruotsia vastaan kumpikin yhden puoliajan.
09.06.2009
Jussi Kujala astui avioon
Kapteenin nauhaa useimmissa alkukauden peleissä kantanut Jussi Kujala sanoi viikonloppuna tahdon ja avioitui valittunsa Katrin kanssa.
09.06.2009
Hakala kaasutti TamU:n rallicross-mestariksi
Huoltaja TImo Hakala oli ykkönen, kun joukkue kisasi rallicross-autoilla MotorSpacen radalla. Pelaajista nopeimmin autoaan kuljetti Toni Järvinen.
08.06.2009
Talouden tasapainottaminen Bavautdinin ensimmäinen tavoite
Tampere United Oy:n toimitusjohtajana maanantaina aloittanut Deniz Bavautdin haluaa ensin tasapainottaa yhtiön talouden. Myös urheilullinen menestys on yksi päätavoitteista.
08.06.2009
Deniz Bavautdin TamU:n toimitusjohtajaksi
Tamperelainen Deniz Bavautdin, 56, on Tampere United Oy:n uusi toimitusjohtaja.
07.06.2009
Mononen hakee peliaikaa Jiposta
Johannes Mononen hakee peliaikaa lainasopimuksella. Josa edustaa elokuun puoliväliin asti kasvattajaseuraansa Jippoa.
05.06.2009
Wiss jatkaa TamU:n organisaatiossa
Jarkko Wiss jatkaa TamU-akatemian rehtorina akatemian toimintakauden loppuun. Jatkosta neuvotellaan lähiaikoina uudelleen.
05.06.2009
TamU lyhyelle lomalle
TamU-miehistö pitää vajaan viikon mittaisen loman. Sitä ennen pelaajat mittelevät vielä paremmuuttaan rallicross-radalla.
04.06.2009
TamU sai maalihanat auki
TamU haki Turusta selkeän 10-1 (5-0) -voiton Turun Pallokerhon A-nuorista.
02.06.2009
Kavénin toipuminen alkanut lupaavasti
Kapteeni Mikko Kavénin toipuminen polven tähystysoperaatiosta on alkanut lupauksia antavasti. Kentille Mikkoa voidaan odotella heinäkuussa.
31.05.2009
Cupin ottelu torstaina Turussa
Suomen cupin 5. kierroksen ottelun Turun Pallokerhon A-nuoria vastaan on sovittu pelattavaksi ensi torstaina.
31.05.2009
Vieraspistetili yhä avaamatta
Tampere United ei ole saanut tämän kauden Veikkausliigassa vielä pistettäkään vieraskentiltä. Sunnuntaina voiton vei IFK Mariehamn niukasti 1-0 (1-0).
31.05.2009
Allu ja Jonne Ruotsi-otteluun
Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm on valittu nuoremman alle 21-vuotiaiden maajoukkueen otteluun Ruotsia vastaan.
29.05.2009
Hallitukseen uusia voimia
Tampere United Oy:n hallitukseen valittiin uusina jäseninä Jarmo Kuusisto, Ari Tuulentie ja Petri Uitus.
29.05.2009
FC Lahti – TamU -ottelun alkamisaika muuttuu
FC Lahti - Tampere United -ottelu siirtyy alkavaksi tuntia aiottua myöhemmin. Siirtopyynnön on tehnyt kotijoukkue.
29.05.2009
Maarianhamina yksi vaikeimmista vieraskentistä
Sunnuntaina TamU matkustaa Maarianhaminaan IFK:n vieraaksi. Odotettavissa on kova taistelupeli pienikokoisella kentällä.
28.05.2009
TamU:lle tappio harmittavalla tavalla
Muurin läpäissyt vapaapotku ratkaisi voiton HJK:lle torstaina Helsingissä pelatussa liigaottelussa. Sebastian Sorsan osumalla HJK voitti 1-0.
27.05.2009
Kavénin polvi tähystetään torstaina
Kapteeni Mikko Kavénin polvi tähystetään torstaina. Edessä on muutaman viikon huili liigaotteluista.
27.05.2009
HJK kova vastus omalla alustallaan
Torstaina TamU haastaa HJK:n Finnair Stadiumin keinonurmella. Alusta suosii kotijoukkuetta, mutta ilman mahdollisuuksia ei päävalmentaja Ari Hjelm usko TamU:nkaan olevan.
26.05.2009
HJK-peli suorana Radio 957:lla
Radio 957 selostaa torstaina HJK:n ja TamU:n välisen Veikkausliigaottelun suorana. Selostajana toimii Antti Mäkinen.
26.05.2009
Jamesille täysi ottelu ennen Etelä-Afrikan matkaa
Polvivaivastaan toipunut Chris James matkustaa Etelä-Afrikkaan edustamaan synnyinmaataan Uusi-Seelantia FIFA:n Confederations Cupissa.
24.05.2009
TamU:lle nihkeä kotivoitto
TamU otti kauden kolmannen voittonsa, kun Kuopion Palloseura kaatui Ratinassa maalein 2-0 (1-0).
24.05.2009
Vili odottaa tiukasti puolustavaa KuPS:aa
Honkaa vastaan hyvän ottelun pelannut Vili Savolainen uskoo KuPS:n lähtevän sunnuntai-illan kamppailuun kovalla puolustusasenteella.
24.05.2009
Niemi tehokkaana KuPS:aa vastaan
Jari Niemi on tehnyt TamU-paidassa yhteensä kahdeksan maalia KuPS:n verkkoon. Toivottavasti lista saa jatkoa tänä iltana, kun joukkueet kohtaavat Ratinassa.
22.05.2009
Pelaavuus tuo maalipaikkoja
Päävalmentaja Ari Hjelm uskoo joukkueen pelaavuuden tuovan riittävästi maalipaikkoja myös sunnuntain KuPS-ottelussa.
22.05.2009
JunioriKlubi tutustuu TamU:n valmennusoppeihin
TamU:n JunioriKlubi pääsee sunnuntaina tutustumaan seuran valmennusfilosofiaan valmentaja Mikko Kujalan johdolla.
21.05.2009
Veikkausliiga 20 vuotta – juhlanäyttely verkossa
Veikkausliigan 20-vuotisen taipaleen kunniaksi verkkoon on avattu juhlanäyttely, joka esittelee Veikkausliigaa aina vuodesta 1990 lähtien nykypäivään asti.
21.05.2009
Petrescua ottaa julmetusti päähän
Tieto rasitusmurtuman esiasteesta oli kaikkea muuta kuin miellyttävä alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen tähtäävälle Tomi Petresculle.
21.05.2009
Petrescun jalassa rasitusmurtuman esiaste
Tomi Petrescun jalkaterästä löytyi rasitusmurtuman esiaste. Tomi on toistaiseksi sivussa liigakentiltä.
19.05.2009
Cupissa vastaan PJK/2 tai TPK:n A-nuoret
TamU kohtaa Suomen cupin 5. kierroksella joko PJK:n kakkosjoukkueen tai TPK:n A-juniorit.
18.05.2009
Ruuth debytoi Honka-ottelussa
Ilari Ruuth sai tililleen ensimmäisen liigaottelunsa sunnuntain sarjakierroksella. Ilari tuli vaihdosta kentälle ottelun loppuhetkiksi.
18.05.2009
Hallitus toivoo tukea ja työrauhaa joukkueelle
Tampere United Oy:n hallitus toivoo kannanotossaan työrauhaa joukkueelle. Hallituksen toimet tähtäävät tamperelaisen huippujalkapallon olemassaolon turvaamiseen.
17.05.2009
Petresculla jalkavaivoja
Tomi Petrescu ei ollut sunnuntain Honka-ottelun kokoonpanossa jalkavamman vuoksi.
17.05.2009
Jonne Vicenzan testileirille
Jonne Hjelm käy ensi viikolla Italiassa näyttämässä taitojaan Vicenzan johdolle. Hän palaa Tampereelle ennen TamU:n seuraavaa kotiottelua KuPS:aa vastaan.
17.05.2009
TamU:lle tärkeä kotivoitto
TamU otti kauden toisen voittonsa kaatamalla kotikentällään mestariehdokas FC Hongan 1-0 (0-0). Espoolaisille tappio oli kauden ensimmäinen.
17.05.2009
Tomi mukana Kanervan EM-ehdokslistalla
Tomi Petrescu on nimetty 40 pelaajan ehdokaslistalle, josta alle 21-vuotiaiden tulevan kesän EM-lopputurnaukseen osalistuva suomalaisjoukkue valitaan.
15.05.2009
Honka-peli on uusi, kova haaste
Sunnuntaina TamU saa vieraakseen FC Hongan. Vahva mestariehdokas on pelannut alkukaudesta jo viisi tasapeliä ja tarvitsee voittoja yhtä kipeästi kuin kotijoukkuekin.
14.05.2009
TamU:lla ei käy tuurikaan
Haka sai onnekkaan maalin ja voitti 1-0. TamU:n paras yritys kilpistyi ylärimaan.
14.05.2009
Soukiala antaa esityksilleen kahdeksikon
Juha Soukiala on vartioinut TamU-maalia kahdessa edellisessä ottelussa ja on selvinnyt tehtävästä kelvollisesti.
14.05.2009
Haka-peli ensimmäinen 957:n selostusottelu
TamU:n vierasottelun selostus on ensimmäistä kertaa tällä kaudella kuultavissa Radio 957:n taajuudella torstaina, kun TamU pelaa Valkeakoskella Hakaa vastaan.
13.05.2009
Onnistumisia haetaan pelirohkeuden kautta
TamU matkustaa torstaina Hakan vieraaksi Valkeakoskelle. Päävalmentaja Ari Hjelm toivoo joukkueeltaan rohkeaa peliä.
11.05.2009
Lappalainen palaa harjoituskentille parin viikon sisään
Aapo Lappalaisen polvesta ei löytynyt isompaa vammaa, joten nuorukainen päässee takaisin harjoitusvahvuuteen parissa viikossa.
08.05.2009
TamU kaatui tehottomuuteen
TamU ei onnistunut maalipaikoistaan, mutta TPS käytti omansa tehokkaasti. Näin pisteetkin lähtivät Turkuun maalein 0-2 (0-1).
08.05.2009
Kujala odottaa kiihkeää TPS-ottelua
TamU:n ja TPS:n kohtaamiset ovat viime vuosina olleet värikkäitä ja kiihkeitä. Jussi Kujala ei usko tämän illan kamppailun tekevän siinä suhteessa poikkeusta.
07.05.2009
TPS-pelistä luvassa kova taistelu
TamU:n ja TPS:n kohtaamisista on hyvää vauhtia tulossa Veikkausliigan klassikoita. Perjantai-iltana Ratinassa käydään kova taistelu sarjapisteistä.
06.05.2009
Avausvoitto maistui Saariselle
Kauden avausvoitto maistui ikitaistelija Sakari Saariselle. Lisää samanlaista makeaa joukkue lähtee tavoittelemaan perjantain TPS-ottelusta.
04.05.2009
Petri Olin lähiviikot toimitusjohtajan varamiehenä
Toimitusjohtaja Sami Salosen tehtäviä hoitaa tilapäisesti markkinointipäällikkö Petri Olin.
03.05.2009
Vaihtopenkki outo kokemus Kavénille
Mikko Kavénille liigaottelun seuraaminen vaihtopenkiltä oli outo kokemus. Edellisen kerran hän oli vastaavassa tilanteessa vuonna 1998.
02.05.2009
TamU avasi pistetilinsä kotivoitolla
Antti Pohja viimeisteli tamperelaisten maalin, kun TamU otti kauden avausvoittonsa Veikkausliigassa. VPS kaatui Ratinassa 1-0 (0-0).
02.05.2009
Kavénin pitkä putki katkeaa tänään
Mikko Kavénin 218 ottelun mittainen peräkkäisten otteluiden putki katkeaa lauantaina. TamU-maalia vartioi Juha Soukiala.
02.05.2009
VPS:aa vastaan voitot olleet tiukassa
TamU ja VPS ovat kohdanneet Veikkausliigassa 14 kertaa. Peräti puolet otteluista on päättynyt pistejakoon. Lauantaina kumpikin joukkue metsästää kauden avauspisteitään.
30.04.2009
Joukkuepelaaminen lauantain pääteemana
Päävalmentaja Ari Hjelm kaipaa miehistöltään lauantain VPS-ottelussa tiivistä joukkuepelaamista.
29.04.2009
Wiss irtisanoutunut tehtävästään
TamU:n urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss on irtisanoutunut.
29.04.2009
MyPa murjoi toisella jaksolla TamU:n
Tamu on edelleen voitoitta Veikkausliigassa, kun kaksi kierrosta on pelattu. Keskiviikkona joukkue hävisi MyPa:lle maalein 1-4.
29.04.2009
Kangaskolkalla edessä paluu kotimaisemiin
MyPa:sta Tampere Unitediin siirtynyt Aleksei Kangaskolkka palaa keskiviikkoiltana ensimmäistä kertaa entisiin kotimaisemiinsa.
28.04.2009
Sami Salonen jättää tehtävänsä TamU:ssa
Tampere United Oy:n hallitus on myöntänyt Sami Saloselle eron toimitusjohtajan tehtävästä.
28.04.2009
”Oma peli saatava kuntoon”
Päävalmentaja Ari Hjelmin mukaan TamU keskittyy nyt omansa pelinsä palauttamiseen sille tasolle, jossa se on viime kuukaudet ollut.
26.04.2009
Ruuth U19-miehistössä Ranskaan
Ilari Ruuth matkustaa alkuviikoksi Ranskaan, jossa Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Euroopan huippuihin kuuluvan isäntämaan keskiviikkona pelattavassa maaottelussa.
24.04.2009
Lippujen online-järjestelmässä yhteysongelmia
Tampere United on erittäin pahoillaan online-lippujärjestelmässä ilmenneiden yhteysongelmien sisääntuloporteilla aiheuttamista harmeista katsojille.
23.04.2009
TamU tuupertui Jaron puolustusmuuriin
TamU avasi kautensa 0-2 (0-1) -tappiolla FF Jarolle. Pietarsaarelaisten puolustusvoittoinen taktiikka toimi, eikä TamU päässyt rakentamaan avopaikkoja hyökkääjilleen.
23.04.2009
Petresculle pelilupa viime tipassa
TamU:n Tomi Petrescun pelilupa varmistui vasta noin puoli tuntia ennen TamU-Jaro -ottelun alkamista.
23.04.2009
Veikkaus-kortilla sata ensimmäistä ilmaiseksi peliin!
Sata nopeinta Veikkaus-kortin esittävää katsojaa pääsee tänään ilmaiseksi TamU:n kauden avausotteluun FF Jaroa vastaan.
23.04.2009
Tilastot niukasti TamU:n puolella
TamU ja Jaro ovat kohdanneet Veikkausliigassa 15 kertaa. Otteluista 8 on päättynyt TamU:n voittoon. Jaron edellisestä voitosta on kulunut pian kuusi vuotta.
22.04.2009
Lappalainen odottaa aggressiivista Jaroa
Liigacupin puolivälierän perusteella Aapo Lappalainen uskoo näkevänsä torstaina Ratinassa aktiivisesti liikkuvan ja kovaa karvaavan Jaro-miehistön.
22.04.2009
Jaron myrskyvaroitus muistetaan TamU-leirissä
TamU-leirissä ei Veikkausliigan avausottelun vastustaja FF Jaroa aliarvioida. Muistissa on liigacupin puolivälierä, jossa Jaro pisti joukkueen ahtaalle.
22.04.2009
Joukkue hakee tuntumaa nurmeen
TamU saa alle kaksi harjoitusta luonnonnurmella ennen kuin joukkue avaa liigakautensa torstaina Ratinassa.
22.04.2009
Blogisti Pohja heräsi talvihorroksesta
Antti Pohja on herättänyt blogipalstansa henkiin ja raportoi kauden aikana omia tuntemuksiaan ja näkemyksiään Pohjalliset-blogissaan.
21.04.2009
Ilari Ruuth saanut konkareilta hyvin tukea
Ilari Ruuth on tekemässä tällä kaudella vahvaa läpimurtoa liigakartalle. Apuna nuorukaisella ovat TamU:n kokeneet pelaajat, jotka neuvovat ja opastavat tulokasta.
20.04.2009
Pääyhteistyökumppani Avant Tecno hakee näkyvyyttä
Avant Tecno näkyy tällä kaudella Tampere Unitedin peliasussa kotimaisessa Veikkausliigassa.
18.04.2009
Kavénilla komea nollapelitilasto
Mikko Kavén on pelannut Veikkausliigassa peräti 106 nollapeliä.
18.04.2009
Niemellä eniten mestaruuksia
TamU:n Jari Niemellä on liigamestaruuksia enemmän kuin kellään toisella Veikkausliigapelaajalla. Kultainen mitali on ripustettu Jarin kaulaan kuusi kertaa.
16.04.2009
Tomi Petrescu palaa TamU-paitaan
Tomi Petrescu palaa TamU-miehistöön Italian Ascolissa viettämänsä vuokrajakson päätteeksi.
16.04.2009
TamU – VPS pelataan 2.5.
Veikkausliiga on päättänyt, että ensi lauantailta siirrettävä liigaottelu TamU-VPS pelataan lauantaina 2. toukokuuta.
16.04.2009
Kuinka TamU pärjää liigassa?
Uusi kausi on alkamassa. Miltä näyttävät mielestäsi TamU:n mahdollisuudet? Osallistu kotisivujen äänestykseen ja kerro ennakkotuntemuksesi.
16.04.2009
Äänestäjät luottivat Unitediin
TamU:n kotisivujen äänestäjillä oli vahva luottamus joukkueeseen. Liigacupin voittoon uskoi peräti 82,5 prosenttia kotisivujen äänestykseen osallistuneista.
16.04.2009
Kausikorttien postitus käynnissä
TamU:n kausikorttien postitus on parhaillaan käynnissä. Kortit ovat perillä lähipäivinä.
16.04.2009
Petrescun tilanteessa ei vieläkään ratkaisua
Neuvotteluissa Tampere Unitedin ja Ascolin välillä ei ole vieläkään päästy sopimukseen Tomi Petrescun mahdollisesta pysyvästä siirrosta.
16.04.2009
Liiga-avaus siirtyy pelattavaksi myöhemmin
Liiga-avaus TamU-VPS siirtyy pelattavaksi myöhemmin. Uusi peliajankohta ilmoitetaan iltapäivällä.
16.04.2009
Liigacupin voitto täydensi sarjan
TamU on nyt voittanut kaikki kolme suomalaista jalkapallokilpailua – Veikkausliigan, Suomen cupin ja liigacupin – vähintään kerran.
15.04.2009
Tomin tilanne edelleen auki
Neuvottelut Tomi Petrescun tilanteesta ovat jatkuneet koko alkuviikon. Toistaiseksi italialaisen Ascolin kanssa ei ole päästy ratkaisuun Tomin tulevaisuudesta.
15.04.2009
Jonne laukoi voittolautasen TamU:lle
Tampere United voitti liigacupin finaalissa Vantaalla HJK:n maalein 2-0 (1-0) ja kuittasi voittolautasen ensimmäistä kertaa Tampereelle. Joukkueen molemmat maalit viimeisteli Jonne Hjelm.
15.04.2009
Tampere United nyt Facebookissa
TamU-fanit kokoontuvat keskustelemaan Facebookin TamU fan pagelle.
14.04.2009
Veikkaa mestaria ja maalikuningasta
Kuka vie himoitun mestaruuspokaalin? Kenestä leivotaan Veikkausliigan maalikuningas? Pelaa voittajavetoa ja liity voittajien joukkoon.
14.04.2009
”Finaalissa kaksi hyvää joukkuetta”
Keskiviikkona TamU ja HJK kohtaavat liigacupin finaalissa Vantaalla. Talvikauden huipentuma on samalla startti viikonloppuna alkavaan Veikkausliigakauteen.
14.04.2009
Joukkue palasi terävänä pääsiäislomalta
TamU:n pääsiäisloma päättyi jo maanantaina, jolloin joukkue kokoontui harjoituksiin Kaupin keinonurmelle. Tempo harjoituksissa ennakoi tosipelien alkamista.
14.04.2009
Veikkaus on suomalaisen jalkapallon tukipilari
Veikkaus on vahvasti mukana suomalaisessa jalkapalloilussa. Jokaiselta liigakentältä löytyy veikkauspiste, jossa voi pelata vaikkapa Vakioveikkausta.
14.04.2009
TamU-radio palaa tänään 957:n ohjelmistoon
TamU-radion tämän kauden lähetykset alkavat tiistaina. Lähetyksen vieraana on nuori tulokas Ilari Ruuth. TamU-radio kuullaan Radio 957:n aalloilla tiistaisin ja keskiviikkoisin.
09.04.2009
Hjelm tyytyväinen harjoituspelin antiin
Päävalmentaja Ari Hjelm sai vastauksia mieltään askarruttaneisiin kysymyksiin, joten voitokkaan Haka-pelin anti oli valmennusjohdon mieleen.
09.04.2009
TamU voitokkaana pääsiäisen viettoon
TamU otti maukkaan päänahan ennen sarja-avausta, kun se kaatoi harjoitusottelussa Valkeakoskella Hakan maalein 1-0 (0-0). Voitto-osuman laukoi komealla vedolla Aleksei Kangaskolkka.
09.04.2009
Jonne luottavaisena uuteen kauteen
Nilkkavammasta pikku hiljaa toipuva Jonne Hjelm uskoo TamU:n nousevan takaisin liigan kärkitaistoihin.
08.04.2009
Vastuuta luvassa kaikille pelikuntoisille
TamU kohtaa torstaina Hakan Valkeakoskella pelattavassa harjoitusottelussa. Kamppailu on pelaajille vielä mahdollisuus antaa lisänäyttöjä ennen sarjakauden avausta.
08.04.2009
Testitulokset kertovat positiivisesta kehityksestä
Viime viikolla tehdyt fyysiset testit osoittivat, että TamU:n liigamiehistö on kunnossa. Niin nopeusvoima kuin nopeuskestävyyskin ovat kehittyneet vuoden takaisesta.
07.04.2009
Liigacupin finaalissa kaksi voitontahtoista joukkuetta
TamU ja HJK ovat joukkueita, jotka hakevat voittoa ottelusta toiseen. Ensi viikon keskiviikkona on jomman kumman vuoro pettyä, kun joukkueet kohtaavat liigacupin finaalissa.
07.04.2009
Vieraspelien selostusottelut päätetty
TamU:n mediakumppani Radio 957 selostaa tällä kaudella vieraspelit FC Hakaa, HJK:ia, TPS:aa ja KuPS:aa vastaan.
07.04.2009
Kapteenisto jatkaa entisellään
Mikko Kavén jatkaa TamU:n kapteenina. Varakapteeneina toimivat tälläkin kaudella Jussi Kujala ja Mathias Lindström.
06.04.2009
Torstaina TamU kohtaa FC Hakan
Kiirastorstaina 9.4. FC Haka ja TamU kohtaavat harjoitusottelussa Valkeakosken Saharassa.
04.04.2009
Finaalissa vastassa HJK
Tampere United kohtaa liigacupin finaalissa HJK:n. Antti Muurisen ryhmä on edennyt toistaiseksi vakuuttavasti voitosta voittoon, joten HJK lähtee finaaliin selvänä ennakkosuosikkina.
04.04.2009
Kangaskolkan ennätysjahti jäi kesken
Pelikiellon vuoksi Aleksei Kangaskolkka ei voi enää parantaa yhden kauden maalisaldoaan liigacupissa. Seitsemällä maalilla Kangaskolkka sivuaa voimassa olevaa ennätystä.
04.04.2009
Niemi laukoi TamU:n liigacupin finaaliin
TamU selvitti tiensä liigacupin finaaliin kaatamalla TPS:n välieräottelussa maalein 2-1 (2-0). TamU:n molemmat maalit viimeisteli Jari Niemi.
03.04.2009
Lindström palaa kokoonpanoon
Mathias Lindström on kärsinyt kahden ottelun mittaisen pelikieltonsa ja on jälleen edustuskelpoinen lauantain välieräottelussa TPS:aa vastaan.
03.04.2009
Hjelm odottaa välierästä tasaista vääntöä
Päävalmentaja Ari Hjelm tietää vastustajan vahvuuden, mutta lähtee silti joukkueineen luottavaisena liigacupin välierään Turun Palloseuraa vastaan.
03.04.2009
Kapteeni toivoo joukkueelta tasaisuutta
Kapteeni Mikko Kavén odottaa tiukkaa välieräottelua ja toivoo joukkueeltaan tasapainoista esitystä.
02.04.2009
Monosella reisivamma
Johannes Monosen reisivamman vakavuus selviää perjantain magneettikuvausten jälkeen.
02.04.2009
Kangaskolkka ei ota paineita maaliennätyksestä
Liigacupin yhden kauden maaliennätys on Aleksei Kangaskolkan hyppysissä, mutta mies ei asiasta turhia paineita ota.
01.04.2009
FaniForum oli jälleen menestys
Toista kertaa järjestetty FaniForum oli jälleen seuraa, joukkuetta ja kannattajia yhdistävä tapahtuma sarjakauden alla.
01.04.2009
Jamesille kiitosta Uuden-Seelannin päävalmentajalta
Uuden-Seelannin päävalmentaja Ricki Herbert oli tyytyväinen Chris Jamesin esitykseen toisessa Thaimaa-ottelussa. James pelasi koko kamppailun.
01.04.2009
Välierän pääsyliput tänään ennakkomyyntiin
Liigacupin välierän pääsylippujen ennakkomyynti alkaa tänään Pirkkalan Nesteellä.
31.03.2009
Keskiviikkona kaikki FaniForumiin!
Keskiviikkona klo 17 alkaa ravintola UkkoNooassa jo perinteinen FaniForum, jossa kuullaan Tampere Unitedin viime hetken kuulumiset. Tervetuloa paikan päälle!
31.03.2009
Tomi käynnisti maalijuhlat
Tomi Petrescu laukoi ottelun voittomaaliksi jääneen avausosuman Suomen alle 21-vuotiaiden murskattua La Mangan pelileirillä FC Cartagenan numeroin 5-0 (3-0).
31.03.2009
James avauksessa toisessa Thaimaa-ottelussa
TamU:n Chris James on avauskokoonpanossa, kun Uuden-Seelannin A-maajoukkue kohtaa tiistai-iltana Thaimaan.
31.03.2009
Petrescu avauksessa Cartagenaa vastaan
Tomi Petrecu on illalla avauskokoonpanossa, kun Suomen alle 21-vuotiaat kohtaavat FC Cartagenan.
28.03.2009
Petrescu näkyvästi esillä Ruotsin kaadossa
Tomi Petrescu syötti Suomen voittomaalin, kun alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin valmistautuva maajoukkue kaatoi Ruotsin La Mangassa.
28.03.2009
Kangaskolkalle täydet minuutit Portugalia vastaan
Aleksei Kangaskolkka pelasi koko ottelun, muttei tällä kertaa onnistunut maalinteossa Suomen alle 21-vuotiaiden (1.1.1988) kohdatessa Portugalin.
27.03.2009
Kangaskolkka avauksessa illan Portugali-ottelussa
Aleksei Kangaskolkka pelaa Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kärkimiehenä, kun Suomi kohtaa illalla Portugalin.
26.03.2009
Luonto vei voiton talkooväestä
Yöpakkasten vuoksi Hattulan keinonurmikenttää ei saada varmuudella turvalliseksi pelaajille, joten huominen harjoitusottelu TamU:n ja FC Viikinkien välillä joudutaan peruuttamaan.
25.03.2009
Kangaskolkka syötti avausmaalin
Tampere Unitedin Aleksei Kangaskolkka oli rakentamassa Suomen avausmaalia alle 21-vuotiaiden (1.1.1988) maaottelussa Kap Verdeä vastaan. Suomi hävisi ottelun 2-3.
25.03.2009
TamU kohdannee Viikingit Hattulassa
Ellei Suomen kevät tuo yllätyksiä, päästäneen perjantaina pelaamaan Hattulassa Tampere Unitedin ja FC Viikinkien välinen harjoitusottelu.
23.03.2009
Kuka vie liigacupin?
Kenestä leivotaan seuraava liigacupin mestari? Osallistu äänestykseen ja veikkaa voittajaa.
23.03.2009
TamU pelaa välieräottelunsa Pirkkalassa
TamU:n liigacupin välieräottelun pelipaikaksi on varmistunut Pirkkalan keskuskenttä. Ottelussa TamU saa vastaansa Turun Palloseuran.
21.03.2009
TamU voitti väsyneenäkin
Viime päivien matkustelu painoi jaloissa, mutta TamU nousi 1-0 -voittoon FF Jarosta liigacupin puolivälierässä. Seuraavaksi vastaan tulee TPS.
20.03.2009
Pietarsaaressa odotettavissa tapahtumarikas peli
Päävalmentaja Ari Hjelm uskoo, että Tellushallin pienellä kentällä nähdään lauantaina kiivasluonteinen ja tapahtumarikas puolivälieräottelu.
20.03.2009
Ruuthin hyvät esitykset toivat maajoukkuepaikan
Ilari Ruuthin hyvät esitykset on huomattu myös ikäluokan maajoukkueen valmennusjohdossa. Ilari sai kutsun joukkueen Saksan leirille maaliskuun lopussa.
20.03.2009
Hjelm tyytyväinen Juskan paluusta
Juska Savolaisen paluu TamU-paitaan on päävalmentaja Ari Hjelmin mieleen. Juska tuo lisää osaamista ja johtajuutta kentälle.
19.03.2009
Juska palaa intoa täynnä TamU-paitaan
Juska Savolainen harjoitteli torstaina ensimmäistä kertaa Suomeen paluunsa jälkeen TamU:n kanssa. Vuoden 2007 liigapelaaja uhkuu pelihaluja pitkän loukkaantumisjakson jälkeen.
19.03.2009
Chris James sai maajoukkuekutsun
Uuden-Seelannin maajoukkuevalmentaja Ricki Herbert haluaisi Chris Jamesin kuun lopussa Bangkokiin ystävyysmaaotteluihin Thaimaata vastaan.
19.03.2009
ADT vieraili TamU:n harjoituksissa
Dopingtestaajat ilmestyivät torstaina TamU:n harjoituksiin.
18.03.2009
Puolivälierän alkamisaika varmistui
Veikkausliiga on vahvistanut ensi lauantaina Pietarsaaressa pelattavan liigacupin puolivälierän alkamisajaksi kello 14.45.
18.03.2009
Puolivälierä pelataan Pietarsaaressa
Liigacupin puolivälierä FF Jaroa vastaan pelataan ensi lauantaina Pietarsaaressa.
18.03.2009
Markkinointiryhmästä lisävoimia myyntiin
TamU:n myynnin tueksi on perustettu markkinointiryhmä, jonka tarkoituksena on auttaa seuran varainhankinnassa.
17.03.2009
Kangaskolkka johtaa maalipörssiä
Aleksei Kangaskolkka on seitsemällä maalillaan noussut tämän kauden liigacupin parhaaksi maalintekijäksi.
17.03.2009
Äänestäjät haistelivat tilanteen oikein
Enemmistö äänestäjistä arvioi oikein FF Jaron selviävän TamU:n vastustajaksi liigacupin puolivälierään. Seuraavaksi äänestyksessä kysytään, miten tässä jännittävässä ottelussa käy.
17.03.2009
Tasapeli toi lohkovoiton
TamU ja IFK Mariehamn tasasivat pisteet tiistaina Maarianhaminassa pelatussa liigacupin alkulohkon viimeisessä ottelussa. Tasapeli tiesi lohkovoittoa TamU:lle.
16.03.2009
Allu ja Jonne Madeiran leiriryhmään
Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm on valittu alle 21-vuotiaiden (1.1.1988) ryhmään, joka osallistuu ensi viikolla Madeiran turnaukseen.
16.03.2009
Valmentajaratkaisut mieluisia Hjelmille
Päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen saatuaan tutut miehet aisaparikseen.
16.03.2009
Juska Savolainen vuokralle TamU:n paitaan
Juska Savolainen liittyy vuokrasopimuksella Veikkausliigan avaukseen valmistautuvan TamU:n miehistöön.
16.03.2009
Hjelm odottaa hyvätasoista kamppailua lohkovoitosta
Tiistaina liigacupin ykköslohkon voittaja ratkaistaan IFK Mariehamnin ja Tampere Unitedin välisessä alkulohkon päätösottelussa.
14.03.2009
TamU järjestää taas FaniForumin 1.4.
TamU järjestää viimekeväiseen tapaan FaniForum-tapahtuman ystävilleen. Johdolle, valmennukselle ja pelaajille tarkoitetut kysymykset tulee lähettää viimeistään perjantaina 27.3.
14.03.2009
Puolivälierän vastustaja voi ratketa vasta arvalla
Liigacupin kakkoslohkossa on vielä ratkaisematta neljäs jatkoon menijä ja ratkaisu voidaan joutua tekemään jopa arvalla. Vastustajakseen jatkoon menevä joukkue saa IFK:n tai TamU:n.
14.03.2009
Lohkovoitto ratkeaa tiistaina Maarianhaminassa
Liigacupin ykköslohkon voitto ratkeaa vasta tiistaina lohkon päätöskamppailussa IFK Mariehamn – Tampere United. Kaksikon lisäksi puolivälieriin jatkavat TPS ja FC Lahti.
13.03.2009
Jusu EM-jatkokarsintoihin Turkkiin
Akatemiapelaaja Jusu Karvonen on valittu Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka taistelee EM-lopputurnauspaikasta.
13.03.2009
Hanki kausikortit edullisemmin pakettina!
Hankkimalla TamU:n ja Ilveksen kausikortit yhteisostoksena säästät selvää rahaa!
13.03.2009
Kujala ja Malinen mukaan valmennustiimiin
Mikko Kujala jatkaa TamU:n kakkosvalmentajana. Lisäksi valmennusryhmään palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Mika Malinen, joka vastaa maalivahtivalmennuksesta.
11.03.2009
TamU nousi vajaalla voittoon
Mathias Lindström sai punaisen kortin ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta TamU nousi väkisin maalin tappioasemasta 3-2 -voittoon JJK:ia vastaan.
11.03.2009
Ykköslohkon puolivälieräjoukkueet jo selvillä
TamU, IFK Mariehamn, FC Lahti ja TPS jatkavat liigacupin ykköslohkosta puolivälieräpeleihin. Mestaruutta puolustaneen FC Interin tie katkesi alkulohkoon.
10.03.2009
Oppimisprosessi jatkuu Jyväskylässä
Keskiviikkona TamU matkustaa liigacupin alkulohkon otteluun Jyväskylään sarjanousija JJK:n vieraaksi.
08.03.2009
Kuka vastaan puolivälierässä?
Osallistu äänestykseen ja veikkaa, kenet TamU kohtaa liigacupin puolivälierässä 21. maaliskuuta.
08.03.2009
Inter kiinnosti eniten
Mestari-Inter kiinnosti kotisivujemme äänestäjiä eniten TamU:n liigacupin alkulohkon kotiotteluiden vastustajista.
08.03.2009
Savolaisen seitsemän kuukauden piina päättyi
Vili Savolainen pääsi RoPS-ottelussa kentälle viimeisen puolen tunnin ajaksi. Edellisen kerran hän pelasi viime vuoden elokuussa Slovakiassa.
08.03.2009
Klopit nuiji Sinikaartin
Sinikaarti hävisi kentällä, mutta kannusti voitokkaasti kentän laidalla.
08.03.2009
Myntti yhä luottavainen
Henri Myntti on sopeutunut hyvin uuteen seuraansa Hansa Rostockiin ja avasi perjantaina maalitilinsä 2. Bundesliigassa. Valmentajanvaihdos tuo joukkueeseen tiettyä epävarmuutta.
07.03.2009
Petresculle ensimmäinen peli Serie B:ssä
Tomi sai lauantaina tililleen ensimmäiset minuutit Serie B:ssä.
07.03.2009
TamU voitti RoPS:n
TamU nousi taistelemaan liigacupin ykköslohkon voitosta kaadettuaan RoPS:n kotiottelussa maalein 2-0.
07.03.2009
Myntti avasi maalitilinsä
Henri Myntti pääsi perjantaina tuulettamaan uransa ensimmäistä maalia Saksan 2. Bundesliigassa. Voittoon asti Myntin osuma ei joukkuetta kuitenkaan vienyt.
06.03.2009
TamU keskittyy vahvuuksiensa parantamiseen
TamU kohtaa liigacupissa RoPS:n lauantaina Seinäjoen Wallsport Areenalla pelattavassa ottelussa.
03.03.2009
Järvinen odottaa lääkäriltä juoksulupaa
Puolustaja Toni Järvisen pitkä kuntoutusjakso on edennyt tähän asti hyvin. Seuraavaksi Toni odottaa lääkäriltä lupaa juoksuharjoittelun aloittamiseen.
02.03.2009
Hjelm mielissään nuorten kehityksestä
Päävalmentaja Ari Hjelm on mielissään nuorten tamperelaispelaajien Ilari Ruuthin ja Aapo Lappalaisen vahvasta noususta liigamiehistöön.
02.03.2009
Piriselle sunnuntaina minuutteja myös Kotkaa vastaan
Reisivammasta toipunut Juha Pirinen pelasi lainamiehenä TPV:n paidassa toisenkin täyden 60-minuuttisen TUL Cupin lopputurnauksessa Eerikkilässä.
02.03.2009
Joukkue palasi hiihtolomalta harjoituksiin
Hiihtoloma jäi taakse myös TamU-pelaajilta, jotka palasivat maanantaina Valkeakoskella yhteisharjoituksiin.
02.03.2009
TamU solmi sopimukset Lappalaisen ja Ruuthin kanssa
Tampere United on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyvät nuoret Aapo Lappalainen ja Ilari Ruuth, jotka ovat esiintyneet edukseen liigacupin otteluissa.
01.03.2009
Pirinen haki minuutteja TPV:n paidassa
Juha Pirinen pelasi sunnuntaiaamuna TPV:n paidassa ja laukoi yhden maalin, kun TPV voitti TUL Cupin sijoitusottelussa TuTo:n maalein 5-0.
01.03.2009
TamU ahnein maalinteossa
TamU on heiluttanut vastustajan maaliverkkoa 3,33 maalin keskiarvolla tähän asti pelatuissa liigacupin otteluissa.
28.02.2009
Enää kolme joukkuetta tappioitta
Viikovaihteen pelien jälkeen enää kolmella joukkueella on nolla liigacupin tappiosarakkeessa. Joukkueet ovat HJK, IFK Mariehamn ja TamU.
24.02.2009
TamU:lle uutta myyntivoimaa
Juha Ravantti on aloittanut Tampere Unitedin uutena myyntipäällikkönä. Aiempaa myyntikokemusta hänellä on mm. vesiautomaatti- ja urheilujuomabisneksistä.
23.02.2009
TamU hyvästeli Pirkkahallin toistaiseksi
TamU harjoittelee lopputalven Valkeakoskella, kunnes pääsee Kaupin keino- ja luonnonnurmikentille.
22.02.2009
Joukkue aloitti hiihtoloman
Joukkue pitää lomaa ensi viikon ajan. Harjoituskentille palataan taas maanantaina 2. maaliskuuta.
21.02.2009
TamU murskasi Lahden
TamU oli vakuuttava kolmannessakin liigacupin alkulohkon ottelussaan. FC Lahti kaatui Seinäjoella pelatussa kamppailussa puhtaasti 5-0 (2-0).
20.02.2009
Hjelm toivoo tasapainoista esitystä Lahti-pelissä
TamU kohtaa launtaina liigacupin ottelussa FC Lahden Seinäjoen uudessa hallissa. Päävalmentaja Ari Hjelm odottaa joukkueeltaan tasapainoista peliä läpi ottelun.
19.02.2009
TamU:n eurokumppanille kansainvälistymispalkinto
TamU:n pääyhteistyökumppanina europeleissä 2007-2008 toiminut ylöjärveläinen Avant Tecno Oy vastaanotti torstaina Helsingissä Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon.
18.02.2009
TamU-akatemian Salminen U16-ryhmän Venäjä-otteluihin
TamU-akatemian vikkeläkinttuinen Henri Salminen on kutsuttu vuotta vanhempien U16-maajoukkueryhmään, joka kohtaa ensi viikolla kahdesti Venäjän.
17.02.2009
Lahti-peli uudella Wallsport Areenalla
TamU:n seuraavat liigacupin kotiottelut Lahtea ja Rovaniemen Palloseuraa vastaan pelataan Seinäjioen uudessa Wallsport Areenassa.
15.02.2009
IFK johtaa ykköslohkoa puhtaalla pelillä
Liigacupissa pelit aloittaneista joukkueista IFK Mariehamn, HJK ja FC Honka ovat vielä ilman pistemenetyksiä. TamU on ykköslohkossa kolmantena neljällä sarjapisteellään.
13.02.2009
TPS ja TamU maalittomaan tasapeliin
TPS ja Tampere United eivät saaneet selvää toisistaan, vaan liigacupin ottelu Kupittaalla päättyi maalittomana 0-0.
13.02.2009
Suomalaisvalmentajilla onnistunut opintomatka
Kansainvälinen jalkapalloyhteistyö toimi erinomaisesti, kun suomalaiset talenttivalmentajat tekivät opintomatkan Irlantiin. Mukana oli myös TamU-akatemian Tommi Jalkanen.
13.02.2009
Osakeanti etenee suunnitellusti
Tampere United Oy:n osakeanti on hyvässä vauhdissa. Neuvotteluja käydään usealla taholla.
13.02.2009
Soraset Yhtiöt uudeksi merkittäväksi omistajaksi
Soraset Yhtiöt Kangasalta on hankkinut omistukseensa merkittävän osuuden Tampere United Oy:n osakkeita suunnatulla osakeannilla.
12.02.2009
TamU perjantaina TPS:n vieraaksi
Uudistunut TPS ja TamU kohtaavat Turussa liigacupin ottelussa perjantaina kello 17.00.
11.02.2009
Kangaskolkka pelasi vajaan puoli tuntia
Aleksei Kangaskolkka pääsi haistelemaan maaottelufiilistä alle 21-vuotiaiden kohdattua Espoossa Viron.
10.02.2009
Toimitusjohtaja Salonen Euroopan huippuseurojen tapaamisessa
TamU:n toimitusjohtaja Sami Salonen on parhaillaan Sveitsissä, jossa Euroopan huippuseurojen edustajat pohtivat lajin tulevaisuutta.
08.02.2009
Kangaskolkka Viro-maaotteluun, Jonne jää pois
Aleksei Kangaskolkka liittyy U21-ryhmään, joka kohtaa keskiviikkona Espoossa Viron. Jonne Hjelm sen sijaan joutuu jättämään pelin väliin loukkaantumisen vuoksi.
07.02.2009
TamU:lle maukas päänahka
TamU aloitti liigacupin 2009 makealla voitolla hallitsevasta mestarista. Porin Karhuhallissa lukemat kirjattiin TamU:lle maalein 5-2 (2-1).
06.02.2009
Akatemiavalmentaja Jalkanen opintomatkalle Irlantiin
Tommi Jalkanen osallistuu ensi viikolla UEFA:n opintomatkalle ja seminaariin Irlannissa.
06.02.2009
Jusu Karvonen mukaan Inter-otteluun
Nuori Jusu Karvonen liittyy TamU-miehistöön, joka lauantaina kohtaa Porin Karhuhallissa FC Interin liigacupin avausottelussaan.
06.02.2009
PoPa:n Kuqi TamU:n testiin
FC PoPan Daut Kuqi edustaa testipelaajana Tampere Unitedia lauantaina Porissa, kun TamU kohtaa liigacupin avausottelussaan FC Interin.
06.02.2009
Kokeilut jatkuvat Inter-ottelussa
TamU pelaa lauantaina Porissa liigacupin avausottelunsa mestari-Interiä vastaan. TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm jatkaa ottelussa kokeilujen tekemistä.
05.02.2009
Baxter nimesi Tomin Portugali-otteluun
Tomi Petrescu pääsee ensimmäistä kertaa haistelemaan A-maajoukkueen tunnelmaa, kun Suomi kohtaa ensi viikolla vieraissa Portugalin.
05.02.2009
Jonne valittiin U21-maajoukkueeseen Viroa vastaan
TamU:n Jonne Hjelm on nimetty alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kohtaa ensi viikolla Espoossa Viron.
04.02.2009
Karvonen U17-leirille
TamU-akatemian talenttipelaaja, Ilveksen Jusu Karvonen, on kutsuttu alle 17-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaiden leirille Eerikkilään helmikuun puolivälissä.
04.02.2009
Kujala pelasi ensimmäisen puoliajan
Jussi Kujalan A-maaottelujen saldo kasvoi yhdellä, kun hän pelasi keskiviikkona Tokiossa avausjakson Japania vastaan.
04.02.2009
Liigalisenssi myönnettiin kaikille 14 liigaseuralle
Liigalisenssikomitea myönsi lisenssin kaudelle 2009 kaikille 14 liigaseuralle. Viiden seuran osalta lisenssi myönnettiin poikkeusluvalla stadionolosuhteiden puutteiden vuoksi.
04.02.2009
Radio 957 jatkaa TamU:n mediakumppanina
Radio 957 seuraa jatkossakin tarkkaan Tampere Unitedin kuulumiset ja uutisoi ne kanavallaan. Uutuutena luvassa on selostus neljästä vierasottelusta kauden aikana.
04.02.2009
TamU ja Inter esittäytyvät lauantaina porilaisille
TamU aloittaa liigacupin urakkansa lauantaina, kun se kohtaa FC Interin Porissa. Ottelu alkaa Karhuhallissa kello 16.30.
03.02.2009
Kujala Japani-ottelun avauksessa
Jussi Kujala saa keskiviikkona tililleen 4. A-maaottelunsa, kun Suomi kohtaa Tokiossa Japanin. Päävalmentaja Stuart Baxter julkisti avauskokoonpanonsa jo tiistaina.
03.02.2009
TamU ulkoisti taloushallintonsa Pretax Yhtiöille
Tampere United valitsi taloushallintokumppanikseen Pohjois-Euroopan suurimman talous- ja palkkahallinnon palveluyrityksen, Pretaxin.
02.02.2009
Pohja hermoratatutkimukseen
Antti Pohjan sitkeään pohjevammaan haetaan syytä hermoratatutkimuksen avulla.
01.02.2009
Myntti debytoi 2. Bundesliigassa
Henri Myntti pelasi sunnuntaina ensimmäiset minuuttinsa Saksan kakkosbundesliigassa. Hansa hävisi tärkeän kotiottelun niukasti 0-1. Vaihdossa aloittanut Myntti pelasi noin 20 minuuttia.
01.02.2009
MyPa vei pronssipelin
Kokeiluja tehnyt TamU poistui kentältä 0-2 (0-1) -tappio niskassaan Uusi Lahti cupin pronssiottelusta MyPaa vastaan. Ottelu oli nuorille pelaajille hyvä näyttöpaikka.
31.01.2009
Daniel viimeisteli TPV:n paidassa
Vielä viime kaudella TamU:n paidassa esiintynyt nigerialaishyökkääjä Daniel laukoi yhteistyöseura TPV:n maalin 1-2 -tappioon päättyneessä harjoitusottelussa.
31.01.2009
Pronssiotteluun nuoria apuvoimia
Nuoret Tommi Haanpää ja Aleksi Nieminen täydentävät TamU:n joukkuetta sunnuntaina Uusi Lahti cupin pronssiottelussa.
31.01.2009
TamU:lta loppui virta
TamU hävisi Uusi Lahti cupin välierässä HJK:lle ja pelaa sunnuntaina pronssiottelussa.
31.01.2009
Välieräparit selvillä
Uusi Lahti cupin välieräparit ovat HJK-TamU ja FC Lahti-MyPa.
30.01.2009
Hjelm näki paljon positiivisia asioita
Päävalmentaja Ari Hjelm näki positiivisia asioita joukkuensa pelissä, kun TamU nousi 0-2 -tappioasemasta 4-2 -voittoon Kuopion Palloseurasta Uusi Lahti cupin avausottelussa.
30.01.2009
TamU:n kone käynnistyi hitaasti
TamU nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon Uusi Lahti cupin avausottelussa. Kentän hahmo oli kaksi komeaa maalia laukonut Jonne Hjelm.
30.01.2009
Hjelm ei odota valmista peliä
TamU hakee Uusi Lahti cupista pelituntumaa ennen viikon päästä alkavia liigacupin otteluita.
29.01.2009
TamU Lahteen puolustamaan turnausvoittoa
TamU aloittaa perjantaina Uusi Lahti cupin turnausvoiton puolustamisen kohtaamalla kello 16.50 alkavassa ottelussa Kuopion Palloseuran.
28.01.2009
Kujala liittyy Baxterin Japanin ryhmään
Jussi Kujala matkustaa A-maajoukkueen kanssa Japaniin.
27.01.2009
Hallitus ei tehnyt vielä päätöksiä pelaajahankinnoista
Tampere Unitedin hallitus keskusteli maanantaina joukkueen pelaajatilanteesta, mutta ei tehnyt vielä päätöksiä suuntaan tai toiseen.
25.01.2009
Myntti heti hakemaan vastuuta
Henri Myntin tavoitteena on saada uudessa seurassaan Hansa Rostockissa mahdollisimman paljon vastuuta jo kevään aikana.
25.01.2009
Myntin siirto Saksaan varmistui
Henri Myntti siirtyy Hansa Rostockiin 1,5 vuoden mittaisella sopimuksella.
23.01.2009
Vili aloittanut juoksutreenit
Selkäleikkauksesta toipuva Vili Savolainen on saanut luvan aloittaa juoksuharjoitukset. Joukkueen mukaan häntä odotetaan helmikuun aikana.
23.01.2009
TamU ja PP-70 solmivat yhteistyöseurasopimuksen
Tampere United solmi Ilveksen ja TPV:n lisäksi myös PP-70:n kanssa yhteistyöseurasopimuksen. Sopimus allekirjoitettiin perjantaina.
23.01.2009
Jusu Karvonen Interin harjoitusleirille
TamU-akatemian pelaaja Jusu Karvonen lähtee ensi viikoksi Inter Milanin harjoitusleirille. Mukaan lähtee myös leirin junaillut TamU:n urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss.
21.01.2009
Petrescun laina sai sinetin
Tomi Petrescu läpäisi italialaisten lääkärintarkastuksen ja lainapaperit allekirjoitettiin keskiviikkona.
21.01.2009
Myntti pelasi testiottelussa reilun tunnin
Henri Myntti jäi muun Hansa Rostock -miehistön tavoin maaleitta, kun joukkue hävisi harjoitusottelussa HSV:lle maalein 0-3. Myntin testileiri Saksassa jatkuu perjantaihin.
20.01.2009
TamU Urheilukanavalla kolmessa ottelussa
Tampere United näkyy Urheilukanavalla ainakin kolme kertaa heinäkuun loppuun mennessä. Ensimmäinen tv-pelien lista julkaistiin tiiistaina.
20.01.2009
Jaossa sadas Suomen mestaruus
Veikkausliiga viettää 20-vuotisjuhliaan kaudella 2009. Jaossa on jo sadas Suomen mestaruus.
20.01.2009
Toimitusjohtaja suhteellisen tyytyväinen sarjaohjelmaan
Toimitusjohtaja Sami Salosen mielestä liigan otteluohjelma on TamU:n osalta kohtuullinen olosuhteisiin nähden.
20.01.2009
TamU avaa kautensa kotiottelulla VPS:aa vastaan
Tampere United pelaa Veikkausliigakauden 2009 alkajaisiksi kaksi kotiottelua – 18.4. VPS:aa ja 23.4. FF Jaroa vastaan.
19.01.2009
James lyhyelle visiitille Blackpooliin
Chris James matkusti maanantaina muutaman päivän ajaksi Englantiin näyttämään taitojaan Blackpoolin seurajohdolle.
18.01.2009
Myntti Hansa Rostockin testiin
Henri Myntti matkusti sunnuntaina Saksaan Hansa Rostockin testileirille.
18.01.2009
Akatemia jakoi jälleen pisteet
Hyvästä peliesityksestä huolimatta TamU-akatemialle jäi vain tasapelipiste käteen Inter Akatemian vieraana. Tamperelaisten viimeinen alkulohkon ottelu päättyi lukemiin 1-1 (0-1).
17.01.2009
Akatemia hakee vielä lisäpisteitä
TamU-akatemia pelaa lauantaina alkulohkon viimeisen ottelunsa Turussa Inter Akatemiaa vastaan.
16.01.2009
Lindberg harjoittelee TamU:n kanssa
TPV:n Arto Lindberg on harjoitellut tämän viikon TamU:n mukana.
15.01.2009
TamU ja TPV solmivat yhteistyöseurasopimuksen
TamU:n ja TPV:n hyvä yhteistyö saa jatkoa, nyt SPL:n sääntöjen mukaisen yhteistyöseurasopimuksen puitteissa.
15.01.2009
TamU-johtoa piirin valiokuntiin
Suomen Palloliiton Tampereen piiri on nimennyt toimitusjohtaja Sami Salosen ja urheilutoimenjohtaja Jarkko Wissin valiokuntiensa jäseniksi.
14.01.2009
Kangaskolkka viimeisteli haastajien paidassa
TamU:n Aleksei Kangaskolkka onnistui maalinteossa, kun alle 21-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat kohtasivat pari vuotta nuorempien maajoukkueen harjoitusottelussa Eerikkilässä.
14.01.2009
Tomin siirto Italiaan varmistumassa
Tomi Petrescun siirto Italian Ascoliin on varmistumassa. Lopullinen sinetti saataneen lääkärintarkastuksen jälkeen.
13.01.2009
Hjelm tyytyväinen Valkeakosken palloiluhallin alustaan
TamU harjoitteli tiistaina ensimmäistä kertaa Valkeakosken palloiluhallissa. Hallin alusta sai kiitosta sekä pelaajilta että valmennusjohdolta.
13.01.2009
Harri Pyhällöstä TamU:n puheenjohtaja
Tampere United Oy:n uusi hallitus valitsi puheenjohtajakseen varatuomari Harri Pyhällön.
12.01.2009
TamU:lle uusi hallitus
Tampere United Oy:n ylimääräinen yhtiökokous valitsi maanantaina yhtiölle uuden kuusijäsenisen hallituksen.
11.01.2009
Akatemia pistejakoon
TamU-akatemian haaveet lopputurnauspaikasta kokivat takaiskun Helsingissä, kun joukkue joutui ottelun hallinnasta huolimatta tyytymään tasapeliin PK-35 Akatemian kanssa.
10.01.2009
Jonnen maali Ilves-pelin helmi
TamU voitti Ilveksen 2-0 (0-0) seurojen välisessä ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa. TamU:n maaleista vastasivat Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm.
09.01.2009
Ilves ja TamU kohtaavat ensimmäisen kerran
Lauantaina Ilves ja Tampere United kohtaavat historiallisessa ensimmäisessä seurojen välisessä ottelussa. Kamppailu alkaa Pirkkahallissa kello 14.30.
09.01.2009
TamU kohtaa KuPS:n Lahti cupin avauksessa
Uusi Lahti cupin ensimmäisessä ottelussaan TamU saa vastaansa Kuopion Palloseuran. 29. kertaa järjestettävä turnaus pelataan kuun vaihteessa.
08.01.2009
Pohjan pohje kipeytyi palloharjoituksissa
Antti Pohja jätti varmuuden vuoksi keskiviikon testirupeaman väliin pohjelihaksen kipeydyttyä maanantain kenttäharjoituksen jälkeen.
07.01.2009
Testipäivä antoi arvokasta tietoa
TamU-pelaajat viettivät keskiviikon Kuortaneella, jossa joukkueelle tehtiin viime kaudelta tutut fyysiset testit.
06.01.2009
Akatemia jäi Jaron jalkoihin
TamU-akatemia kärsi vieraskentällä 1-5 (1-2) -tappion Jaro Akatemialle. Joukkueella on jäljellä vielä kaksi vierasottelua Talenttiakatemioiden SM-alkusarjassa.
05.01.2009
TamU palasi harjoituskentälle
Joukkue oli kokonaisuudessaan koossa, kun maanantaina vuorossa olivat vuoden ensimmäiset harjoitukset Pirkkahallissa.
05.01.2009
Jonne ja Aleksei alle 21-vuotiaiden tarkkailuryhmään
Jonne Hjelm ja Aleksei Kangaskolkka on nimetty 14 pelaajan ryhmään, josta Markku Kanerva mahdollisesti ottaa täydennystä EM-kisoihin valmistautuvan U21-miehistön tarpeisiin.
05.01.2009
Akatemia loppiaisena Pietarsaareen
Tommi Jalkanen johdattaa TamU-akatemian alkusarjan loppuhuipennukseen, joka alkaa tiistaina Pietarsaaresta. Vastaan asettuu FF Jaro Akatemia.
31.12.2008
Joukkue palaa harjoituksiin maanantaina
Vielä loppuviikon ajan TamU-miehistö saa vetää henkeä ja kerätä voimia, mutta ensi maanantaina jatkuvat yhteisharjoitukset joukkueen kanssa.
24.12.2008
Hyvää ja Rauhallista Joulua!
Tampere United toivottaa Hyvää ja Rauhallista Joulua!
20.12.2008
Puheenjohtajan malja Jussi Kujalalle
Kunniapuheenjohtaja Jyrki Laiho myönsi kauden 2008 Puheenjohtajan maljan Jussi Kujalalle.
19.12.2008
Joukkue vetäytyi joulun viettoon
Jouluun on aikaa enää muutama päivä, joten TamU-miehistökin aloitti ansaitun joululomansa. Harjoituskentille joukkue palaa 5. tammikuuta.
19.12.2008
Toimisto joululomalle
TamU:n toimisto on jäänyt joululomalle. Ovet ovat normaalisti auki taas 7.1.2009.
17.12.2008
Myntti Tampereen 3. paras urheilija
TamU:n Henri Myntti sijoittui kolmanneksi Tampereen paras urheilija 2008 -äänestyksessä.
17.12.2008
Pukinkonttiin aito pelipaita
Pukinkonttiin Kynä-Mynän tai maagisen Saarisen aito pelipaita? Kyllä vain, jos toimit nopeasti.
16.12.2008
Mononen kentällä tappiollisessa Israel-ottelussa
Johannes Mononen pelasi täyden ottelun, muttei pystynyt auttamaan Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta voittoon Israelia vastaan Tel Avivin kansainvälisessä talviturnauksessa.
16.12.2008
Historiallinen Ilves-peli kauden kick-offina
Lauantaina 10. tammikuuta TamU-pelaajat astelevat kauden ensimmäiseen harjoituspeliinsä. Vastaan asettuu Ilves.
15.12.2008
Mononen katseli penkiltä Romanian voittoa
TamU:n Johannes Mononen ei päässyt maanantaina kentälle, kun Suomen alle 18-vuotiaat hävisivät Romanialle 0-2 (0-0) Israelin turnauksessa.
15.12.2008
Ruuskanen alle 19-vuotiaiden leirille
Jaakko Ruuskanen on kutsuttu mukaan alle 19-vuotiaiden tammikuiselle maajoukkueleirille, jossa Suomi pelaa myös maaottelun Viroa vastaan.
15.12.2008
Tam:n liigacupin kotiottelut Porissa ja Seinäjoella
Tampereella ei tänä talvena nähdä liigacupin otteluita. TamU pelaa kotiottelunsa Porissa ja Seinäjoella.
13.12.2008
Pirinen jälleen viimeistelijänä
TamU:n Juha Pirinen laukoi jälleen TamU-akatemian maalin, kun joukkue pelasi tasan 1-1 TPS Akatemian kanssa.
12.12.2008
TamU-akatemia lähtee haastamaan turkulaisia
TamU-akatemia kohtaa lauantaina Pirkkahallissa TPS Akatemian. Turkulaiset ovat talenttiakatemioiden SM:ssa vielä puhtaalla pelillä.
12.12.2008
Pukinkonttiin TamU-tuotteita
Nyt on oikea aika hankkia pukinkonttiin TamU-fanituotteita!
11.12.2008
Jussi Kujala sai lakin nettilukiosta
Jussi Kujala vei sinnikkäästi päätökseen kesken jääneet lukio-opintonsa ja kirjoitti ylioppilaaksi. Tampere United onnittelee tuoretta valkolakin omistajaa.
11.12.2008
Mononen sunnuntaina Israeliin
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue pelaa ensi viikolla neljän maan turnauksessa Israelissa. TamU:n Johannes Mononen kutsuttiin mukaan joukkueeseen.
09.12.2008
TamU kutsuu jouluglögeille
Keskiviikkona katetaan Ratinan stadionin klubitilaan TamU:n perinteiset joulukahvit ja -glögit.
08.12.2008
Petrescu FC Lynin testiin
Norjalainen FC Lyn testaa Tomi Petrescua alkuviikon ajan.
06.12.2008
Akatemialle voitto ehjällä esityksellä
TamU:n Juha Pirinen laukoi kaksi maalia, kun TamU-akatemia voitti itsenäisyyspäivän kamppailussa KuPS Akatemian 2-0 (1-0).
05.12.2008
Jalkanen odottaa vahvaa pallollista peliä
Valmentaja Tommi Jalkanen odottaa TamU-akatemian pelaajilta aiempaa parempaa pallollista peliä, kun joukkue kohtaa itsenäisyyspäivänä KuPS Akatemian.
05.12.2008
Seppo Lehvilä joukkueenjohtajaksi
Seppo Lehvilä on aloittanut työnsä Tampere Unitedin uutena joukkueenjohtajana.
01.12.2008
TamU palasi harjoituksiin
Loma on vietetty ja joukkue palasi maanantaina harjoitusten pariin.
01.12.2008
Mononen otti seuraavan askeleen urallaan
Tampere Unitediin siirtyvän Johannes Monosen ensimmäisenä tavoitteena on liigadebyytin tekeminen.
01.12.2008
Johannes Mononen Tampere Unitediin
17-vuotias puolustajalupaus Johannes Mononen siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Tampere Unitediin.
28.11.2008
Jonne valmiina uuteen kauteen
Jonne Hjelm palkittiin maanantaina Suomen Palloliiton Tampereen piirin lupaavana pelaajana. Ensi kaudelta Jonne odottaa paljon.
27.11.2008
Myntti iloitsi valinnastaan
Piirin parhaaksi pelaajaksi valittu Henri Myntti arvostaa korkealle sen, että saa nimensä kiertopalkintoon monien muiden kovien pelimiesten joukkoon.
27.11.2008
Henri Myntti Tampereen piirin paras
TamU:n Henri Myntti on valittu Suomen Palloliiton Tampereen piirin parhaaksi pelaajaksi kaudella 2008.
27.11.2008
Jonne Hjelm piirin lupaava pelaaja
TamU:n Jonne Hjelm pokkasi torstaina Suomen Palloliiton Tampereen piirin lupaavan pelaajan palkinnon.
27.11.2008
Jalonen: Valmentaja on pelaajien auttaja
TamU:n menestyjäseminaarin puheenvuorojen referointi jatkuu. Tällä erää vuorossa on Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalosen ajatuksia menestyvän joukkueen rakentamisesta.
26.11.2008
Tommi Rauma ryhtyy Rautia-kauppiaaksi
Myyntipäällikkö Tommi Rauma tarttuu uusiin haasteisiin ja ryhtyy Rautia-kauppiaaksi. Intohimo Tampere Unitediin säilyy jatkossakin.
26.11.2008
Äänestä kiinnostavin kotiottelu
Sivuilla on avattu uusi äänestys, jossa voit ottaa kantaa tulevan liigacupin vastustajiin. Kuka Pirkkahalliin tulevista kiinnostaa eniten? Osallistu ja äänestä!
26.11.2008
Tampere tarvitsee lämmitettävän kentän
Äänestäjien kanta on selvä: Tampereelle pitää saada mahdollisimman nopeasti lämmitettävä keinonurmikenttä.
25.11.2008
Viita jatkaa liigahallituksen työvaliokunnassa
Veikkausliigan hallituksen johtopaikoille ei tullut muutoksia. TamU:n puheenjohtaja Jari Viita jatkaa työvaliokunnan jäsenenä.
25.11.2008
Liigacupin 2009 alkulohkot arvottu
Tulevan talven liigacupissa TamU:n kanssa samassa lohkossa pelaavat IFK Mariehamn, TPS, JJK, FC Inter, FC Lahti ja RoPS, joista kolme viimeisintä TamU saa kotikentälleen.
25.11.2008
Nieminen: Lapset saatava liikkumaan
Suomalaista huippu-urheilua kehittävän työryhmän puheenjohtaja Risto Nieminen haluaa saada lapset pelikonsolien äärestä liikkumaan ja urheilemaan.
25.11.2008
Katainen: Menestyvillä alueilla menestyvää urheilua
TamU:n Menestyjäseminaarin osanottajat saivat valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta päivityksen talouden nykytilaan ja sen taustoihin sekä kuulivat valtion elvytystoimista.
24.11.2008
TamU järjesti tasokkaan seminaarin
Tampere Unitedin maanantaina järjestämän 10. Menestyjäseminaarin huippuesiintyjät houkuttelivat Tampere-taloon yli satapäisen kuulijajoukon. Päivän anti tarjosi kuulijoille monipuolisesti eväitä menestykseen.
22.11.2008
Akatemia otti avausvoittonsa
TamU-akatemia avasi lauantaina pistetilinsä talenttiakatemioiden SM:ssa, kun se voitti Pirkkahallissa 100Unta Akatemian 1-0 (1-0). Voittomaalin iski rankkarista Jaakko Ruuskanen.
22.11.2008
Akatemia etsii tehojaan
Maalitilin avaaminen on yksi iltapäivän teemoista, kun TamU-akatemia kohtaa SM:ssa 100Unta Akatemian Pirkkahallissa.
21.11.2008
Myntti tyytyväinen Saturn-testiin
Henri Myntti palaa lauantaina Suomeen harjoiteltuaan kuluvan viikon Moskovassa FC Saturn -joukkueen mukana.
19.11.2008
Petrescu upotti Walesin
Tampere Unitedin Tomi Petrescu viimeisteli ottelun ainoan maalin, kun Suomen alle 23-vuotiaat kaatoivat Walesin 1-0 (1-0).
18.11.2008
Tomi saa vastuuta Walesia vastaan
Tampere Unitedin Tomi Petrescu on avauksessa, kun Suomen alle 23-vuotiaat kohtaavat tänä iltana Walesin.
17.11.2008
Myntti näytille Saturniin
Tampere Unitedin Henri Myntti matkustaa tänään Venäjällle moskovalaisen FC Saturnin testiin. Joukkueessa pelaa myös Suomen A-maajoukkueesta tuttu Alexei Jeremenko jr.
16.11.2008
Pohja liittyy jälleen maajoukkuerinkiin
TamU:n Antti Pohja matkustaa Suomen A-maajoukkueen mukana Sveitsiin, jossa maat kohtaavat keskiviikkona St. Gallenissa pelattavassa maaottelussa.
16.11.2008
Hjelm paketoi päättyneen kauden
Päävalmentaja Ari Hjelm on sulkenut kannet kauden 2008 osalta. Oheisessa laajassa artikkelissa Hjelm tekee vielä yhteenvedon menneestä ja valottaa hieman tulevaa.
15.11.2008
Profiilin nosto ei riittänyt akatemialle
TamU-akatemia ei onnistunut avaamaan pistetiliään vielä lauantainakaan, vaan kärsi vieraskentällä 0-2 -tappion FC Lahti Akatemialle.
14.11.2008
Akatemialla tavoitteena oman pelin kehittäminen
TamU-akatemian nuoret talenttipelaajat matkustavat lauantaina Lahteen. SM-sarjan toisessa ottelussa vastaan asettuu FC Lahti Akatemia.
13.11.2008
TamU ja Ilves solmivat yhteistyöseurasopimuksen
Tampere Unitedin ja Ilveksen välinen yhteistyö tiivistyy. Seurat allekirjoittivat tänään kaksivuotisen yhteistyöseurasopimuksen.
11.11.2008
TamU kohtaa harjoitusottelussa Ilveksen
Ensi kauden kick off -tapahtumaksi on suunniteltu harjoitusottelua, jossa kohtaavat TamU ja Ilves.
08.11.2008
Petrescu U23-maaotteluun Walesiin
Tomi Petrescu matkaa Suomen alle 23-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Walesiin International Challenge Trophy -kilpailun otteluun.
08.11.2008
Akatemian sarjakausi alkoi tappiolla
TamU-akatemia kärsi avaustappion 0-5 (0-2) Honka Akatemialle talenttiakatemioiden SM-sarjassa. Seuraavaan peliin jäi paljon parannettavaa.
07.11.2008
Akatemia heti kovaan testiin
TamU-akatemia pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa TaNSM-sarjassa, kun se lauantaina kohtaa FC Honka Akatemian. Ottelu pelataan klo 13 alkaen Kaupin keinonurmikentällä.
07.11.2008
Juha Pirinen liittyy TamU-miehistöön
Nuori keskikenttäpelaaja Juha Pirinen, 17, siirtyy FC Hakasta Tampere Unitedin miehistöön. Pirisen sopimus on kaksivuotinen.
05.11.2008
Akatemialle niukka voitto
TamU-akatemia voitti FC Hakan testileirin pelaajista kootun ryhmän 1-0 keskiviikkona Valkeakoskella pelatussa harjoitusottelussa. Voittomaalin viimeisteli Jusu Karvonen.
04.11.2008
Akatemia kohtaa Hakan nuoret testipelaajat
Keskiviikkona TamU-akatemia pelaa Valkeakoskelle harjoitusottelun, jossa se kohtaa Hakan vastaavan ryhmän vahvistettuna valkeakoskelaisten scouting-leirin nuorilla pelaajilla.
01.11.2008
Pohja ja Myntti Koplajoukkueeseen
TamU:n Antti Pohja ja Henri Myntti on valittu Jalkapallotoimittajien Pallokopla ry:n vuoden Koplajoukkueeseen.
01.11.2008
Akatemia aloitti kautensa voitolla
Nuorten talenttipelaajien TamU-akatemia aloitti kautensa harjoitusottelulla FC Hämeenlinnan akatemiaa vastaan. TamU-akatemia voitti ottelun maalein 5-3.
29.10.2008
Myntti lokakuun joukkueen toinen hyökkääjä
Liigan maalikuningas Henri Myntti valittiin Veikkausliigan lokakuun joukkueeseen.
26.10.2008
Kausi päättyi tappioon
TamU hävisi kauden päätösottelunsa MyPa:lle maalein 0-2 (0-1). Koko päivän jatkuneesta vesisateesta huolimatta ottelu vietiin läpi hyvissä olosuhteissa.
26.10.2008
Aleksei Kangaskolkka Tampere Unitediin
Aleksei Kangaskolkka siirtyy Tampere Unitediin kausiksi 2009-2010.
26.10.2008
Niemi tehokkain MyPaa vastaan
Tänään avauskokoonpanossa oleva Jari Niemi on ollut joukkueen tehokkain MyPaa vastaan pelatuissa otteluissa. Niemi on pöllyttänyt maaliverkkoja viisi kertaa.
26.10.2008
Toimitusjohtajan katsaus: Paljon pohdittavaa
Toimitusjohtaja Sami Salonen pohdiskelee tulevan kauden haasteita puheenvuorossaan, jonka lyhennelmä on julkaistu päätöskierroksen TamU-MyPa -otteluohjelmassa.
24.10.2008
MyPa-ottelussa kaikki pääkatsomoon
Liigan päätöskierroksella kaikki katsojat ohjataan Ratinan stadionin pääkatsomoon mahdolliselta sateelta suojaan.
24.10.2008
Sunnuntaina viimeinen puristus
Päävalmentaja Ari Hjelm uskoo joukkueensa venyvän vielä yhteen hyvään otteluun tällä kaudella. TamU kohtaa sunnuntaina MyPan Ratinan stadionilla.
22.10.2008
Europortit sulkeutuivat TamU:lta
TamU:n mahdollisuudet päästä ensi kesän europeleihin kariutuivat, kun joukkue hävisi Suomen cupin puolivälierässä FC Hongalle jatkoajalla maalein 2-0.
22.10.2008
Illan ottelu suorana netissä
FC Honka ja Tampere United kohtaavat illalla Espoossa panoksenaan Suomen cupin välieräpaikka. Ne jotka eivät pääse paikalle, voivat seurata peliä suorana netissä.
21.10.2008
Espoossa vaaditaan koko joukkueen onnistumista
Keskiviikkona pelissä ovat kovat panokset, kun TamU ja FC Honka pelaavat Espoossa pääsystä Suomen cupin välierään.
21.10.2008
Lappalainen edustuskelvoton cupin ottelussa
Ilveksen A-nuorista joukkueeseen nostettu Aapo Lappalainen ei voi pelata keskiviikon cup-ottelussa, koska hän on ehtinyt edustaa jo toista seuraa tämän vuoden kilpailussa.
19.10.2008
MyPa-otteluun ilmaiseksi Veikkaus-kortilla
Veikkausliigan päätöskierroksen ottelussa TamU-MyPa 300 nopeinta Veikkaus-kortin omistajaa saa ilmaisen sisäänpääsyn otteluun.
19.10.2008
Hjelm: Honka ja Inter kauden parhaat
Päävalmentaja Ari Hjelmin mielestä FC Inter ja FC Honka ovat ansainneet paikkansa mestaruustaistossa.
18.10.2008
TamU hämmensi mestaruussoppaa
TamU voitti FC Hongan 4-3 ja hämmensi mestaruussoppaa entisestään. Henri Myntti oli mukana kaikissa TamU:n maaleissa.
17.10.2008
Hemmingin kausi ohi?
Tyler Hemmingillä on alavatsavamma, joka saattaa pitää hänet sivussa loppukauden.
17.10.2008
Wiss nimettiin Veikkausliigan Legendaksi
TamU:n urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss on nimetty Veikkausliigan Legendaksi. Wiss saa oman Legenda-taulunsa viimeisessä kotiottelussa TamU-MyPa 26.10.
17.10.2008
Honkaa vastaan onnistuttava joka osa-alueella
Lauantaina TamU kohtaa vieraissa FC Hongan, joka taistelee vielä liigamestaruudesta.
14.10.2008
Futisfaneille jalkapallo-etu Veikkaus-kortilla
300 nopeinta Veikkaus-kortin omistajaa pääsee ilmaiseksi kahden viimeisen kierroksen Veikkausliigaotteluihin, mm. kamppailuun TamU-MyPa.
13.10.2008
Anthony Hilton TamU:n harjoituksissa
Englantilainen Anthony Hilton harjoittelee kuluvan viikon Tampere Unitedin mukana.
12.10.2008
Pohjalle arvokkaita minuutteja MM-karsinnassa
Antti Pohja pelasi viimeisen puolituntisen, kun Suomi kaatoi MM-karsinnoissa Azebaidzhanin 1-0.
11.10.2008
Tomilta jää ratkaisuottelu väliin
Tomi Petrescun varoitustili täyttyi alle 21-vuotiaiden Itävalta-ottelussa, joten hän ei voi pelata toista, ratkaisevaa osaottelua tiistaina Turussa.
10.10.2008
Wiss Olympiakomitean urheilijavaliokuntaan
Urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss on nimetty Suomen Olympiakomitean urheilijavaliokunnan jäseneksi seuravan nelivuotiskauden ajaksi.
10.10.2008
Pohja: ”Ilmeisesti jotain on tullut tehtyä oikein”
Antti Pohja on tyytyväinen noustuaan takaisin A-maajoukkuekuvioihin Stuart Baxterin aikakaudella.
08.10.2008
Pohja ehti hyvin mukaan maajoukkueeseen
Antti Pohja sai taas pikakutsun Suomen A-maajoukkuemiehistöön. Ato oli mukana jo eilisissä harjoituksissa, joten väliin jäi vain yksi harjoitustapahtuma joukkueen kanssa.
07.10.2008
Baxter kutsui Pohjan maajoukkueeseen
Antti Pohja liittyi keskiviikkona Suomen A-maajoukkueeseen, joka valmistautuu MM-karsintaotteluihin Azerbaidzhania ja Venäjää vastaan.
07.10.2008
Menestyjäseminaarissa jälleen huippuluennoitsijat
TamU:n perinteisen Menestyjäseminaarin puheenvuoron pitäjät ovat omien alojensa todellisia vaikuttajia suoraan huipulta.
05.10.2008
Toinen peräkkäinen nollapeli toi kotivoiton
TamU kaatoi sunnuntaina vetisissä oloissa IFK Mariehamnin lukemin 1-0. TamU:n maalista vastasi Henri Myntti.
05.10.2008
IFK Mariehamn ei ole voittanut Tampereella
IFK Mariehamn hakee tänä iltana ensimmäistä vierasvoittoaan TamU:sta.
04.10.2008
Muutoksia seuran organisaatiossa
Seuran hallitus on tehnyt muutoksia organisaatioon.
03.10.2008
Tomi mukaan U21-jatkokarsintoihin
TamU:n Tomi Petrescu on valittu Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka jatkokarsinnoissa Itävaltaa vastaan taistelee EM-lopputurnauspaikasta.
03.10.2008
Honka kohdataan cupissa 22.10.
Suomen cupin puolivälieräottelun pelipäivä on vihdoin varmistunut. TamU matkaa Espooseen FC Hongan vieraaksi 22. lokakuuta.
03.10.2008
IFK:n erikoistilanteet kuriin
Päävalmentaja Ari Hjelm korostaa vahvaa erikoistilannepelaamista, kun sunnuntaina vastaan asettuu IFK Mariehamn.
02.10.2008
IFK-pelissä pääkatsomoon kympillä!
TamU:n syystarjous: IFK-pelissä pääset pääkatsomoon nyt kympillä!
02.10.2008
Tarvitaanko Tampereelle lämmitettävä keinonurmikenttä?
Seuraava nettiäänestyksemme kysyy, tarvitaanko Tampereelle lämmitettävä keinonurmikenttä. Vastaa ja vaikuta!
02.10.2008
Lauantai pelipäivistä paras
Äänestäjien mielestä lauantai on ehdottomasti paras pelipäivä Veikkausliigalle. TamU:n toimitusjohtaja Sami Salonen on pitkälti samaa mieltä.
01.10.2008
TamU-pelaajat vähentävät kuormitusta pohjallisilla
TamU:n pelaajat käyttävät Footbalance-pohjallisia, joilla korjataan jalan mahdollisia virheasentoja ja vähennetään jalan kuormitusta.
01.10.2008
Tomi Petrescu liigan syyskuun joukkueeseen
Pitkän loukkaantumisen jälkeen vahvan paluun liigakartalle tehnyt Tomi Petrescu valittiin Veikkausliigan syyskuun joukkueeseen.
29.09.2008
Johannes Mononen näytille TamU:un
Nuori puolustajalupaus Johannes Mononen tulee Tampereelle tutustumaan TamU:n toimintaan ja harjoittelee ensi viikon alussa liigamiehistön kanssa.
27.09.2008
TamU:lle makea voitto Interistä
TamU otti liigakärki Interin päänahan Henri Myntin maalilla ja kuittasi sarjapisteet lukemin 1-0 (0-0).
26.09.2008
Siipirikkoisena mestaruussoppaa hämmentämään
TamU kohtaa lauantain iltavaloissa mestarisuosikki Interin. Päävalmentaja Ari Hjelm painii kokoonpanovaikeuksien kanssa, sillä sairaslistalla jono vain pitenee.
25.09.2008
Luottokuski Pentti Rinta siirtyy katsomon puolelle
TamU:n luottokuljettaja Pentti Rinta täytti torstaina 70 vuotta. Kuopion reissu jäi hänen viimeisekseen.
24.09.2008
Maalipuiden kolistessa jälleen tasapeli
TamU pelasi kauden yhdeksännen tasapelinsä Kuopiossa, kun se jakoi pisteet KuPS:n kanssa maalein 1-1. TamU:n osuman viimeisteli Jonne Hjelm.
23.09.2008
Kujalan ehjä putki katkeaa
Kauden kaikki minuutit tähän asti pelannut Jussi Kujala joutuu jättämään KuPS-ottelun väliin pelikiellon vuoksi. Samalla katkeaa hänen ever present -putkensa.
23.09.2008
Kuopiossa edessä haastava peli
Ilman Jussi Kujalaa Kuopioon matkustava TamU joutuu hastavaan paikkaan kuluneella keinonurmella, kun sarjapaikastaan taisteleva kotijoukkue haastaa tamperelaismiehistön.
22.09.2008
Kujalan varoitustili täyttyi
Jussi Kujalan varoitustili täyttyi VPS-ottelussa, joten hän on pelikiellossa keskiviikkona TamU:n kohdatessa vieraskentällä KuPS:n.
21.09.2008
TamU:lle kauden kahdeksas tasapeli
TamU ja VPS tasasivat pisteet Ratinassa maalein 1-1 (1-0). Tasapeli oli TamU:lle kauden kahdeksas.
20.09.2008
VPS-peli myös Peace one day –ottelu
TamU-VPS -ottelu on osa kansainvälistä rauhan teeman Peace One Day -tapahtumaa.
19.09.2008
Tampere United tuomitsee rasismin
TamU:n rasismin vastainen työ jatkuu sunnuntain VPS-ottelussa, joka on nimetty Rasisti on reppana -teemapeliksi.
19.09.2008
VPS on ilkeä vastustaja
TamU on usein ollut vaikeuksissa tiukasti puolustavan VPS:n kanssa. Sunnuntaina tavoitteena on tehdä ottelun avausmaali ja siten pakottaa VPS avaamaan peliään.
19.09.2008
Hjelm mielissään Myntin jatkopäätöksestä
Päävalmentaja Ari Hjelm halusi pitää Henri Myntin joukkueessaan. Kolossimaisesta hyökkääjästä on varmasti apua jatkossakin TamU:n hyökkäyspeliin.
19.09.2008
Myntti halusi jatkaa Tampereella
Henri Myntti on viihtynyt hyvin Tampereella ja koki TamU:n parhaaksi vaihtoehdoksi uralleen. Kaksivuotinen jatkosopimus on voimassa kauden 2010 loppuun.
19.09.2008
Myntti allekirjoitti jatkosopimuksen
Henri Myntti on allekirjoittanut TamU:n kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
18.09.2008
Järvinen leikattiin tänään
Toni Järvisen pahoin loukkaantunut jalka leikattiin tänään TAYS:ssa. Operaatio onnistui suunnitellusti.
16.09.2008
Tylerin tilannetta katsotaan rauhassa
Kanadalaispelaaja Tyler Hemming on jättänyt itsestään positiivisen kuvan sen parin viikon aikana, jonka hän on TamU:n mukana harjoitellut.
14.09.2008
Kotkassa alkoi kaksi uutta liigauraa
Tyler Hemming ja Jaakko Ruuskanen saivat Kotkassa tililleen uransa ensimmäisen liigaottelun.
13.09.2008
TamU haki kolme pistettä Kotkasta
Jonne Hjelmin kaksi maalia varmistivat TamU:lle 3-1 (3-1) -voiton lauantaina Kotkassa. Avausosuman sinipaidoille iski Tomi Petrescu.
12.09.2008
TamU-Inter pelataan iltavalaistuksessa
Lauantaina 27.9. Ratinassa pelataan iltavalaistuksessa, kun TamU saa vastaansa sarjakärki FC Interin.
12.09.2008
Hjelm: Haastava loppukausi edessä
Joukkueen sairaslista on taas kasvanut pitkäksi ja päävalmentaja Ari Hjelmillä alkavat olla pelaajat vähissä, kun liiga palaa maajoukkuetauolta. Lauantaina TamU kohtaa vieraissa KooTeePeen.
11.09.2008
James syötti Uuden-Seelannin voittomaalin
Chris James syötti joukkueensa avausmaalin, kun Uusi-Seelanti voitti MM-karsinnoissa Uuden-Kaledonian maalein 3-0 (0-0).
10.09.2008
HJK-pelin värisavut toivat 700 euron sakot
Fanikatsomossa HJK-ottelun alla poltetut värisavut toivat TamU:lle 700 euron sakot.
09.09.2008
Tomi lähellä iskeä voitto-osuman
Ottelun viime sekunneiksi kentälle vaihdettu Tomi Petrescu oli lähellä iskeä vielä voitto-osuman, kun Suomi varmisti Sloveniassa 0-0 -tasatuloksella lohkovoiton alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa.
09.09.2008
Jonne sai kehut Lipposelta
Jonne Hjelm pelasi täyden ottelun ja kuului valmentaja Kimmo Lipposen mielestä joukkueen onnistujiin, kun Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kärsi tiistaina 1-3 tappion Slovakialle.
09.09.2008
Toni Järvisen kausi on ohi
Toni Järvisen sääri- ja pohjeluu katkesivat tiistain harjoituksissa. Mies on sivussa liigakentiltä ainakin loppukauden.
09.09.2008
Pohja: Keskittyminen peliin enää edessä
Antti Pohja on odottavalla kannalla ennen keskiviikon MM-karsinta-avausta. Saksan vahvuus tiedetään ja etenkin erikoistilanteissa Suomen on oltava tarkkana.
08.09.2008
Hemmingin pelilupa kunnossa
Tyler Hemmingin pelilupa on nyt kunnossa ja hän on loppukauden TamU:n mies.
08.09.2008
Hemming pelaa numerolla 24
Mikäli Tyler Hemming onnistuu vakuuttamaan TamU:n valmennusjohdon ja saa peliaikaa loppukauden liigaotteluissa, löytyy hänen paidan selkämyksestään pelinumero 24.
07.09.2008
Jonne pelasi 70 minuuttia Slovakiassa
Jonne Hjelm oli avauksessa ja pelasi noin 70 minuuttia, kun Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kohtasi Slovakian. Ottelu päättyi tasalukemiin 1-1 (1-0).
07.09.2008
James käväisi kentällä MM-karsintaottelussa
Chris James pääsi ottelun viime hetkillä kentälle, kun Uusi-Seelanti varmisti Oseanian mestaruuden ja paikan ensi vuoden Confederations cupissa.
05.09.2008
Petrescu varmisti jatkopaikan
TamU:n Tomi Petrescu iski voittomaalin, kun Suomi kaatoi alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa Tanskan 2-1 (1-0) ja varmisti paikan jatkokarsintoihin.
05.09.2008
Kanadalainen Tyler Hemming liittyi TamU-miehistöön
Tyler Hemming saapui perjantaina Tampereelle ja harjoitteli iltapäivällä ensimmäistä kertaa joukkueen kanssa.
04.09.2008
Harjoituksissa tänään tukku vierailijoita
TamU:n harjoituksissa oli tänään uusia kasvoja paikkaamassa maajoukkuetehtävissä ja loukkaantuneena olevia pelaajia.
02.09.2008
Soukialalle päätös oli helppo
Maalivahti Juha Soukiala haluaa ottaa paikan TamU:n tolppien välissä. Uusi sopimus pitää hänet seurassa kauden 2009 loppuun.
02.09.2008
Soukialalle vuoden jatkosopimus
Juha Soukiala on TamU:n mies myös ensi kaudella, mutta pelaa loppukauden yhteistyöseura TPV:ssa.
01.09.2008
Pohja kutsuttiin taas maajoukkueeseen
Päävalmentaja Stuart Baxter kutsui Antti Pohjan A-maajoukkuemiehistöön, joka hioo kuntoaan MM-karsintojen avausotteluun Saksaa vastaan.
01.09.2008
Salonen: Turvallisuus on ykkösasia
Toimitusjohtaja Sami Salonen toivoo kannattajatoiminnan positiivisen kehityksen jatkuvan ja kannattajien toiminnan keskittyvän sallittuihin muotoihin.
31.08.2008
Kahdelle kokelaalle haettu kv. pelilupaa
TamU jätti perjantaina Palloliittoon hakemukset kv. peliluvasta kahdelle uudelle pelaajalla. Heidän odotetaan saapuvan Tampereelle ensi viikolla.
31.08.2008
Daniel ja Soukiala loppukaudeksi Pallo-Veikkoihin
Nigerialaishyökkääjä Daniel ja maalivahti Juha Soukiala pelaavat loppukauden TPV:n paidassa.
31.08.2008
TamU taipui johtoasemasta
Henri Myntin maali ei riittänyt tuomaan TamU:lle lisäpisteitä, kun HJK nousi 2. puoliajalla Petri Oravaisen ja Jarno Parikan osumilla 2-1 -voittoon.
31.08.2008
Pohja ja Roiha tehokkaimmat
Antti Pohja ja Paulus Roiha ovat olleet tehokkaimmat miehet TamU:n ja HJK:n keskinäisissä kohtaamisissa. Tänään kaksikko hakee tilastoihin lisää merkintöjä Ratinassa.
30.08.2008
Jonne mielissään maajoukkuekutsusta
Jonne Hjelm lähtee ensi viikolla 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Slovakiaan.
29.08.2008
Kalavelkoja maksettavana
TamU lähtee haastamaan mestaruustaistossa mukana olevaa Klubia sunnuntain kotiottelussaan. Edellisestä kohtaamisesta jäi kalavelkoja maksettavaksi.
28.08.2008
Jonne 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Slovakiaan
Valmentaja Kimmo Lipponen nimesi Jonne Hjelmin alle 20-vuotiaiden maajoukkueryhmään, joka kohtaa kaksoismaaottelussa Slovakian syyskuun alussa.
28.08.2008
Järvinen nauttii Klubi-matseista
Toni Järvinen odottaa sunnuntain HJK-pelistä kovaa vääntöä, jossa nähdään miehekkäitä kaksinkamppailuja.
27.08.2008
Petrescu valittiin 21-vuotiaiden ratkaisupeleihin
Tampere Unitedin Tomi Petrescu valittiin maajoukkueeseen, joka kohtaa Tanskan ja Slovenian alle 21-vuotiaiden EM-karsintalohkon päätöskierroksilla.
25.08.2008
Sakari Saariselle kaksivuotinen jatkosopimus
Sakari Saarinen on allekirjoittanut jatkosopimuksen, joka on voimassa kauden 2010 loppuun saakka.
22.08.2008
Lahdessa uskomattomat loppuminuutit
FC Lahden ja Tampere Unitedin välisessä ottelussa nähtiin loppuratkaisu, jolle paraskin elokuvakäsikirjoitus jää toiseksi.
22.08.2008
Hjelm mielissään muistamisesta Ratinassa
Päävalmentaja Ari Hjelm on saanut kokea monta mieliinpainuvaa hetkeä Ratinan stadionilla. Gladiaattori-nimityksen vastaanottaminen omalla kotistadionilla teki hetkestä entistä juhlavamman.
21.08.2008
Lahdessa teemana tason säilyminen
Päävalmentaja Ari Hjelm toivoo joukkueeltaan tasaisempaa esitystä perjantaina, kun TamU kohtaa vieraskentällä FC Lahden.
20.08.2008
Tomi pelasi puoliajan, Ato vajaan vartin
Tomi Petrescu pelasi puoliajan ja Antti Pohja vajaan vartin keskiviikon maaotteluissa.
20.08.2008
Hjelm nimettiin Gladiaattoriksi
Suomen Palloliitto on nimennyt Tampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelmin Gladiaattoriksi.
20.08.2008
Petrescu avauksessa Ruotsia vastaan
TamU:n Tomi Petrescu on valmentaja Markku Kanervan nimeämässä avauskokoonpanossa, kun Suomi kohtaa keskiviikkoiltana Turussa Ruotsin alle 21-vuotiaat.
20.08.2008
TamU-akatemian toiminta käynnistyi lupaavasti
TamU:n organisaatioon siirtyneen akatemian uusi kausi käynnistyi positiivisesti, kun pojat pelasivat hyvän ottelun alle 15-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan.
19.08.2008
Pohja: Jokainen peli on näyttöpaikka
TamU:n Antti Pohja valmistautuu Suomen A-maajoukkueen mukana keskiviikon Israel-otteluun. Suomen viimeinen MM-karsintaan valmistava maaottelu pelataan Ratinassa.
19.08.2008
Äänestä parasta kotiottelun ajankohtaa
Kotisivujen äänestyksessä voit nyt kertoa mielipiteesi oikeasta kotiottelujen pelipäivästä ja alkamisajasta. Osallistu ja vaikuta!
19.08.2008
Euromenestyksen arvosana seiskan tuntumassa
Joukkue sai kotisivujemme äänestyksessä euromenestyksestään kouluarvosanan, joka jää hieman seiskan alapuolelle.
19.08.2008
Soukiala maalissa unelmapotkukisan semifinaalissa
TamU:n Juha Soukiala torjuu unelmapotkukisan semifinalistien rankkareita keskiviikon Suomi-Israel -maaottelun tauolla.
18.08.2008
Ato kutsuttiin keskiviikon Israel-otteluun
Antti Pohja vaihtoi hetkeksi TamU:n harjoitukset A-maajoukkueen treeneihin. Ato kutsuttiin mukaan keskiviikon maaotteluun.
17.08.2008
Pirkanmaan herruus jäi ratkaisematta
TamU ja Haka eivät saaneet selvää toisistaan, vaan pisteet jaettiin 1-1 -lukemiin päättyneessä Veikkausliigan paikallisottelussa.
17.08.2008
United ei ole hävinnyt Hakalle yli 4 vuoteen
Tilastot paljastavat, että FC Haka ei ole voittanut Tampere Unitedia yli neljään vuoteen. Tänään Haka yrittää muuttaa tilastoja edukseen vieraillessaan Ratinassa.
15.08.2008
Nöyryytetty Haka sisua täynnä Ratinaan
Sunnuntaina Ratinassa ratkaistaan Pirkanmaan herruus, kun FC Haka tulee TamU:n vieraaksi.
14.08.2008
Voitto cupissa toisi seuraavaksi vastaan FC Hakan
Mikäli TamU selviää voittajana Suomen cupin 8. kierroksen rästiottelustaan FC Honkaa vastaan, kohtaa se välierässä FC Hakan Tehtaan kentällä. Välieräparit arvottiin torstaina Helsingissä.
13.08.2008
Tomi alle 21-vuotiaiden Ruotsi-otteluun
Valmentaja Markku Kanerva on nimennyt TamU:n Tomi Petrescun niiden 19 pelaajan joukkoon, jotka kohtaavat Ruotsin EM-karsintojen alkulohkon loppuvaiheeseen valmistavassa ottelussa Turussa 20.8.
13.08.2008
Salonen tänään Jalkapallostudiossa
TamU:n toimitusjohtaja Sami Salonen on tänään Urheilukanavan Jalkapallostudion vieraana keskustelemassa seuran ajankohtaisista kuulumisista.
12.08.2008
Atolla tärkeä rooli Hjelmin suunnitelmissa
Päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen päästessään valmentamaan Antti Pohjaa myös kahden seuraavan kauden aikana.
12.08.2008
Pohja halusi jatkaa Tampereella
Kaksivuotisen jatkosopimuksen TamU:n kanssa tehnyt Antti Pohja on viihtynyt Tampereella.
12.08.2008
Antti Pohjalle kahden vuoden jatkosopimus
Hyökkääjä Antti Pohja on TamU:n mies ainakin kauden 2010 loppuun saakka.
11.08.2008
Hjelmin saarna vakuutti kuulijat
Päävalmentaja Ari Hjelm nousi viime viikolla Tampereen Tuomiokirkon saarnatuoliin ja piti seurakunnalle saarnan teemanaan rohkeus. Hjelmin sanat saivat hyvän vastaanoton.
11.08.2008
Bratislavan ottelu jakoi mielipiteet
Äänet jakaantuivat jokseenkin tasan kolmeen osaan, kun kotisivuillamme äänestäneet arvioivat TamU:n jatkomahdollisuuksia ennen Bratislavan vierasottelua.
09.08.2008
TPS voitti rankkarit ja vei pisteet
TamU epäonnistui rangaistuspotkussaan ja TPS hyödynsi omansa. Siinä ratkaisu lauantain liigaottelussa, joka päättyi TPS:n voitton 1-0 (0-0).
08.08.2008
Turkuun taistelumielellä
TamU kohtaa lauantaina Turussa paikallisen Palloseuran. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat viime kausina olleet kiihkeitä.
07.08.2008
Antti Hynynen siirtyy KuPS:n riveihin
Tampere Unitedin ja Antti Hynysen välinen sopimus on purettu ja Hynynen siirtyy Kuopion Palloseuran riveihin.
07.08.2008
Eurotaival katkesi
TamU:n riskinotto kostautui ja joukkue koki 2-4 -tappion Slovakiassa.
06.08.2008
Illan ottelussa hollantilaistuomari
Keskiviikkoillan Artmedia-ottelussa peliä johtaa erotuomaristo, joka tulee Hollannista.
06.08.2008
Artmedia-TamU live-seurannassa
Keskiviikkoillan Artmedia - Tampere United -ottelun tapahtumia voi seurata lähes reaaliaikaisesti osoitteessa live.tampereunited.fi
05.08.2008
Joukkue harjoitteli Senec-stadionilla
TamU-miehistö otti illalla tuntumaa Senec-stadionin nurmeen. Huomenna TamU kohtaa Senecissä Artmedian Mestarien liigan karsintaottelussa.
05.08.2008
Saarisen tilanne ratkaistaan iltaharjoitusten jälkeen
Sakari Saarisen mahdollinen pelaaminen huomisessa Mestarien liigan karsintaottelussa ratkaistaan illan harjoitusten jälkeen.
05.08.2008
Joukkue perillä Bratislavassa
TamU on perillä Bratislavassa, jossa se huomenna kohtaa Mestarien liigan 2. karsintakierroksen 2. osaottelussa FC Artmedia Petrzalkan.
04.08.2008
Hjelm joutuu muuttamaan kokoonpanoa
Päävalmentaja Ari Hjelm joutuu poissaolojen vuoksi tekemään joitakin muutoksia TamU:n avauskokoonpanoon, kun joukkue kohtaa keskiviikkona Artmedian.
03.08.2008
Henri Myntti Veikkausliigan heinäkuun joukkueeseen
TamU:n viime pelien tehomies Henri Myntti valittiin Veikkausliigan heinäkuun joukkueen toiseksi kärkimieheksi.
03.08.2008
Walden: Seuran löydettävä sitoutuneet kannattajansa
Ohessa kokonaisuudessaan Veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Waldenin puheenvuoro, jonka lyhennetty versio julkaistiin lauantain TamU-RoPS -ottelun käsiohjelmassa.
02.08.2008
TamU oli tyly isäntä
TamU otti lauantain ainoassa Veikkausliigaottelussa kauden viidennen voittonsa ja kaatoi Rovaniemen Palloseuran puhtaasti 5-0 (2-0).
02.08.2008
Runsasmaalinen ottelu odotettavissa
TamU:n ja Rovaniemen Palloseuran välisissä otteluissa on tehty paljon maaleja.
01.08.2008
RoPS:n vaarallisuus piilee joukkueen taiteilijoissa
Päävalmentaja Ari Hjelmin mielestä RoPS:n vaarallisimpia aseita ovat sen taiteilijaluonteiset ulkomaalaispelaajat.
01.08.2008
Hjelm pitää arvontatulosta mielenkiintoisena
TamU-Artmedia -otteluparin voittaja kohtaa Mestarien liigan 3. karsintakierroksella italialaisen Juventuksen.
01.08.2008
TamU-Artmedia –parin voittaja kohtaa Juventuksen
Mestarien liigan 3. karsintakierroksen otteluparit arvottiin tänään. TamU-Artmedia -parin voittaja kohtaa seuraavaksi Juventuksen.
01.08.2008
Scheweleffin tilanne ratkeaa ensi viikolla
Reisivammasta kärsivän Henri Scheweleffin osalta päätös mahdollisesta leikkauksesta tehdään ensi viikolla.
01.08.2008
Äänestäjät joutuivat pettymään
Kotisivuillamme äänestykseen osallistuneiden vahva uskokaan ei riittänyt hyvään tulokseen Mestarien liigan karsintojen kotipelissä Artmediaa vastaan.
31.07.2008
Iiro Aalto ei jatka TamU:ssa
Puolustaja Iiro Aalto ei pelaa enää loppukaudella Tampere Unitedissa.
30.07.2008
TamU:n eurotoiveille iso kolaus
Tampere Unitedin toiveet jatkopaikasta ovat lähes hiuskarvan varassa, kun se keskiviikkona hävisi Mestarien liigan karsintojen kotiottelunsa 1-3 (1-2) slovakialaiselle Artmedialle.
30.07.2008
Vältä ruuhkat ja tule ajoissa!
Seuraavassa hieman ohjeita illan otteluun saapuville, jotta tapahtumasta tulisi kaikille mukava jalkapalloilta.
30.07.2008
JunioriKlubilla jaossa ilmapalloja
JunioriKlubilla on tänään jaossa tuhat ilmapalloa.
29.07.2008
Viimeistelyharjoituksissa keskittynyt tunnelma
Päävalmentaja Ari Hjelmin mielestä tiistain viimeistelyharjoituksissa oli aistittavissa, että joukkue on keskittynyt ja valmis Artmedian kohtaamiseen.
29.07.2008
Artmedia otti tuntumaa Ratinan nurmeen
Slovakian mestari Artmedia kävi tiistai-iltana tutustumassa Ratinan stadioniin, jossa se huomenna kohtaa TamU:n Mestarien liigan 2. karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa.
29.07.2008
Hjelm: Kova joukkue tulee vastaan
Päävalmentaja Ari Hjelm on tutkinut vastustajan viime peleistä tehtyjä videonauhoja ja huomannut, että Artmedia on vahva ryhmä etenkin erikoistilanteissa.
29.07.2008
James odottaa fyysisesti kovaa peliä
Chris James uskoo, että slovakialaista FC Artmediaa vastaan pelistä tulee fyysisesti kova vääntö.
26.07.2008
TamU:lle selvä voitto hyvällä pelillä
TamU otti selvän 4-1 -voiton Jarosta lauantaina Pietarsaaressa.
26.07.2008
Niemi, Lindström ja Petrescu tänään sivussa
Pohjevammaiset Jari Niemi ja Mathias Lindström sekä olkapäänsä loukannut Tomi Petrescu eivät matkusta tänään Pietarsaareen Jaro-otteluun.
25.07.2008
TamU:n kokoonpanoon tulee lauantaiksi muutoksia
Tampere Unitedin kokoonpanoon tulee muutoksia lauantaina Jaro-ottelussa. Keskiviikkona loukkaantuneista ainakin osa joutuu jättämään pelin väliin.
25.07.2008
Vastaanotolle jonoa
Perjantaina useampi TamU-pelaaja suuntaa lääkärin vastaanotolle jatkotutkimuksiin. Niissä keskiviikon karsintapelissä tulleiden vammojen laatu selviää tarkemmin.
25.07.2008
Daniel ratkaisi voiton TPV:lle
Tämän viikon TPV:n mukana harjoitellut ja polvivammastaan pikku hiljaa toipuva Daniel palasi tehokkaana kentille. Hän viimeisteli molemmat TPV:n maalit 2-0 -voitossa KäPa:sta.
24.07.2008
Toisen kierroksen otteluparit selvillä
Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toiset osaottelut pelattiin loppuun eilen ja toisen kierroksen otteluparit varmistuivat.
24.07.2008
Äänestäjillä riitti uskoa jatkopaikkaan
Kotisivujemme äänestykseen osallistuneet uskoivat jatkopaikkaan ja joukkue vastasi huutoon mitä hienoimmalla tavalla. Nyt on aika äänestää seuraavan vaiheen menestyksestä.
24.07.2008
Live-seurannan eiliset ongelmat selvitetty
Eilen live-seurannan yhteydessä ilmenneiden päivitysongelmien syyt on selvitetty. Jatkossa live-seuranta toteutetaan teknisesti uudella tavalla.
23.07.2008
TamU selvitti tiensä toiselle kierrokselle
TamU jatkaa Mestarien liigan karsintojen 2. kierrokselle pelattuaan toisessa osaottelussa tasan 1-1 montenegrolaisen Buducnostin kanssa. TamU:n jatkopaikka irtosi yhteismaalein 3-2.
23.07.2008
Artmedia-ottelun liput nyt myynnissä
TamU:n Mestarien liigan 2. karsintakierroksen kotiottelu pelataan jo ke 30.7. klo 19.00. Kausikorttilaisten ennakkovarausaika on päättynyt ja liput ovat nyt vapaasti myynnissä.
23.07.2008
Tervetuloa live-seurantaan!
Kotisivuillamme voit seurata Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toisen osaottelun Buducnost - TamU etenemistä Montenegrossa.
23.07.2008
Niemi ei ole mukana avauksessa
Hyökkääjä Jari Niemi ei ole täydessä pelikunnossa. Hänen paikkansa avauskokoonpanossa ottaa Tomi Petrescu.
23.07.2008
Kavén luottavaisena ottelun alla
Kapteeni Mikko Kavén on luottavainen. Joukkueessa alkaa olla sähköä ja pelaajat odottavat jo pääsyä tositoimiin.
23.07.2008
Kuusi otteluparia jo selvillä
Ensimmäiset kuusi otteluparia Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle ovat tiedossa, kun eilen pelattujen otteluiden jatkoon menijät sijoitetaan ottelukaavioon.
23.07.2008
Pelikenttä ei vastaa stadionin tasoa
Illan ottelustadionin, Stadion Pod Goricomin, nurmi ei ole yhtä hienossa kunnossa kuin stadionin muut olosuhteet. TamU tutustui pelialustaan tiistai-iltana.
23.07.2008
Kotisivuilla live-seuranta illan ottelusta
Tämän illan Mestarien liigan karsintaottelun etenemistä voit seurata kotisivujemme live-seurannasta, joka alkaa hieman ennen kello 21:tä.
22.07.2008
Buducnost sai apuja kilpakumppaneiltakin
Buducnost nuiji lauantain harjoitusottelussa luvuin 6-0 vastustajansa, joka pelasi Tampere Unitedin käyttämällä taktiikalla ja ryhmityksellä.
22.07.2008
Kotijoukkue luottavaisena TamU:n kaatoon
FK Buducnost Podgorican pelaajat ja valmennusjohto uhkuvat itseluottamusta ennen keskiviikkoillan toista osaottelua Tampere Unitedia vastaan.
22.07.2008
Niemi todennäköisesti sivussa
Ensimmäisessä osaottelussa TamU:n avausmaalin viimeistellyt Jari Niemi ei pohjevamman vuoksi pystyne pelaamaan keskiviikon toisessa osaottelussa montenegrolaista FC Buducnost Podgoricaa vastaan.
22.07.2008
TamU:n vesipedot pulahtivat jokeen
Vilvoittava jokivesi teki hyvää lämmössä hautuneille lihaksille.
22.07.2008
Buducnost-fanit herättelevät omiaan
Faniryhmä Varvarin julisteet innostavat Buducnostin ystäviä seuran kotistadionille, kun se kohtaa keskiviikkoiltana Tampere Unitedin.
21.07.2008
Joukkue harjoitteli illalla
TamU ravisteli viimeisetkin matkapölyt harteilta maanantai-illan harjoituksissa.
21.07.2008
Sakke testasi parturipalvelut
Sakari Saarisestakin saa siistin näköisen miehen, kun asialla on ammattitaitoinen parturi.
21.07.2008
”Nestetasapainosta pidettävä huolta”
Montenegron kuumuudessa TamU-miehistön on muistettava huolehtia elimistön vaatimasta nesteestä.
21.07.2008
Joukkue perillä Podgoricassa
TamU-miehistö on perillä Montenegron Podgoricassa.
20.07.2008
Tamu starttasi kohti Montenegroa
Tampere United lähti iltapäivällä matkaan määränpäänään Montenegro. Keskiviikkona se pelaa Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toisen osan Buducnostin kotikentällä.
19.07.2008
TamU:lle kauden viides tappio
TamU hävisi lauantaina MyPalle 0-1. Tappio oli joukkueelle kauden viides.
18.07.2008
Anjalankoskelle kuromaan kärkeä kiinni
Lauantain MyPa-ottelussa Tampere Unitedilla on mahdollisuus tavoittaa liigan kärkiryhmää. Se edellyttää kuitenkin täyttä kolmen pisteen pottia.
17.07.2008
Toisessa osaottelussa tsekkituomari
Jiri Jech tuomitsee Buducnostin ja TamU:n välisen Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toisen osaottelun Montenegrossa.
17.07.2008
Artmedia otti loikan kohti jatkopaikkaa
Muutaman vuoden takainen karsintojen sensaatiojoukkue Artmedia on ottamassa jälleen askelta kohti karsintojen seuraavaa vaihetta.
16.07.2008
Junioriklubi kasvattaa suosiotaan
TamU:n Junioriklubi on saanut koko ajan uusia ystäviä lasten ja nuorten keskuudessa.
16.07.2008
Kavén harmissaan vierasmaalista
Takaisku harmittaa Mikko Kavénia. Joukkueen kapteeni kuitenkin muistuttaa, että avaimet ovat edelleen omissa käsissä.
16.07.2008
Äänestäjät ennustivat tiukkaa matsia
Kotisivujemme lukijat olivat hyvin ajan tasalla ennustaessaan Mestarien liigan 1. karsintakierroksen 1. osaottelusta tiukkaa vääntöä.
16.07.2008
Petrescu mukana kannattajaristeilyllä!
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: risteily upean Pyhäjärven aalloilla mm. Tomi Petrescun seurassa ja jalkapalloviihdettä maan huipulta. Tule mukaan!
16.07.2008
Tekniset ongelmat korjattu
Aamupäivällä tampereunited.com -sivuston käyttöä haitannut tekninen ongelma on saatu korjatuksi.
15.07.2008
Vierasmaali himmensi kotivoittoa
TamU otti 2-1 -kotivoiton Mestarien liigan karsintaottelussa, mutta vastustaja, montenegrolainen Buducnost onnistui loppuhetkillä kavennuksessa tehden tärkeän vierasmaalin.
15.07.2008
Lindström uskoo TamU:n mahdollisuuksiin
Puolustaja Mathias Lindström uskoo TamU:n jatkomahdollisuuksiin, mutta tietää niiden olevan kovan työn takana.
15.07.2008
Myös Buducnost lähellä tuplamestaruutta
Tampere Unitedin tavoin myös Buducnost Podgorica oli viime kaudella maansa cup-finaalissa. Montenegrolaisseura kuitenkin hävisi finaalin rankkareilla.
14.07.2008
Mahdollisuuksia ei saa menettää kotiottelussa
Tampere United aloittaa Mestarien liigan karsinnat kotiottelulla montenegrolaista Buducnost Podgoricaa vastaan. Joukkue tulee Montenegrosta.
14.07.2008
Viime vuoden finalistit vastakkain cupissa
TamU kohtaa FC Hongan Suomen cupin puolivälierissä. Samat joukkueet taistelivat viime vuonna cupin finaalissa arvostetusta voittopokaalista.
14.07.2008
Karsintaottelun tuomaristo tulee Venäjältä
Tiistain Mestarien liigan karsintaottelussa oikeutta jakaa venäläistuomaristo.
13.07.2008
Kimmo J. Lipponen: Menestyksen kaipuu
Suomen Palloliiton pääsihteeri Kimmo J. Lipponen ihmettelee suomalaisten suhtautumista menestykseen. Oheinen puheenvuoro julkaistiin lyhennettynä TamU-Honka -pelin otteluohjelmassa.
12.07.2008
TamU heräsi liian myöhään
Avausjaksolla unessa ollut TamU hävisi kotiottelunsa FC Hongalle maalein 1-2 (0-1). TamU:n kavennusmaalin puski jälleen Henri Myntti.
11.07.2008
Buducnostin tekninen johtaja Tampereelle
TamU:n eurovastustaja, montenegrolainen FK Buducnost Podgorica lähetti teknisen johtajansa Tampereelle tarkkailemaan TamU:n lauantaista liigaottelua.
11.07.2008
TamU-perhe kasvoi potralla pojalla
Scheweleffien perheeseen syntyi aamupäivällä potra poika. Isä oli mukana synnytyksessä.
11.07.2008
Honka hyvä kenraali europeleihin
TamU pelaa vielä yhden liigaottelun ennen europelien alkamista. Siinä se saa Ratinassa vastaansa FC Hongan. Peli alkaa lauantai-iltana vasta kello 18.30.
09.07.2008
Danielin polvivamma paranee tuskastuttavan hitaasti
Daniel on ollut tauon aikana saamansa polvivamman vuoksi sivussa jo yli 3,5 viikkoa. Toipuminen on vienyt odotettua pidempään.
09.07.2008
Saarinen puntaroi paluutaan
Sakari Saarinen on hyvää vauhtia toipumassa rasituksesta johtuneesta nivusvammastaan.
07.07.2008
Niemi maalinteossa viidennessä ottelussa peräkkäin
Jari Niemi onnistui maalinteossa viidennessä peräkkäisessä ottelussa, kun hän laukoi TamU:n 3-1 -johtoon Maarianhaminassa. Osuma oli Niemen 60. liigamaali.
06.07.2008
Jonnen maali toi TPV:lle pisteen Jyväskylästä
Jonne Hjelm iski TPV:n tasoituksen ja varmisti tamperelaisille yhden sarjapisteen Ykkösen kamppailussa Jyväskylässä.
06.07.2008
TamU kirjoitti historiaa uusiksi
Henri Myntti oli kentän kuningas, kun Tampere United haki kautta aikain ensimmäisen voittonsa Maarianhaminasta. IFK kaatui maalein 4-1 (1-1).
06.07.2008
Ojanperä korvaa Saarisen
Antti Ojanperä palaa tänään Tampere Unitedin avauskokoonpanoon ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Hän pelaa nivusvammasta kärsivän Sakari Saarisen paikalla.
06.07.2008
TamU nousussa kuntopuntarissa
TamU on viime peleissä hieman tavoittanut sarjan kärkeä.
05.07.2008
TamU harjoitteli aurinkoisessa Maarianhaminassa
Tampere United on perillä Maarianhaminassa ja harjoitteli illan suussa huomista liigaottelua silmällä pitäen.
05.07.2008
Ojanperä palaa kokoonpanoon
Antti Ojanperä on toipunut pelikuntoon ja matkusti joukkueen mukana Ahvenanmaalle, jossa TamU kohtaa sunnuntaina IFK Mariehamnin.
04.07.2008
TamU Ahvenanmaalle jo lauantaina
Tampere United valmistautuu seuraavaan liigaotteluun huolella ja matkustaa Ahvenanmaalle jo lauantaina.
04.07.2008
Historian kirjoihin uusi luku?
Tampere United kohtaa sunnuntaina vieraskentällä IFK Mariehamnin. Wiklöf Holding Arenalta pistetuliaiset ovat yleensä olleet aika vähäisiä.
03.07.2008
Niemi viimeistellyt neljässä viime ottelussa
Hyökkääjä Jari Niemi on löytänyt jälleen maalijyvän. Hän on noussut joukkueen tehokkaimmaksi maalintekijäksi neljän viime ottelun kahdeksalla osumallaan.
03.07.2008
Toinen osaottelu Podgoricassa pelataan ke 23.7.
UEFA:n Mestarien liigan 1. karsintakierroksen 2. osaottelun pelipäiväksi on varmistunut keskiviikko 23. heinäkuuta. Ottelu pelataan Montenegron pääkaupungissa Podgoricassa.
03.07.2008
Akatemia säilytti paikkansa valiolohkossa
TamU:n organisaation alaisuuteen siirtyvä akatemiajoukkue säilytti jatkokarsintojen kautta paikkansa ensi kauden valiolohkossa.
03.07.2008
Seuraava cup-vastustaja arvotaan 14.7.
TamU:n seuraavan kierroksen cup-vastustaja arvotaan 14.7. Urheilukanavan suorassa tv-lähetyksessä.
02.07.2008
TamU jatkaa cupissa
Tampere United selvitti Suomen cupissa tiensä kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla FC Viikingit maalein 3-0 (3-0).
02.07.2008
Aurinkokatsomo kotiyleisön mieleen
Kotisivujemme äänestykseen osallistuneiden mielestä Ratinan stadionin aurinkokatsomosta on paras seurata pelitapahtumia.
02.07.2008
Viikingit-peliin vitosella
Suomen cupin otteluun pääsee tänään viiden euron pääsymaksulla.
01.07.2008
UCL-liput nyt myynnissä
Liput Tampere Unitedin Mestarien liigan 1. karsintakierroksen 1. osaotteluun tulivat vapaaseen myyntiin perjantaiaamuna. Kausikorttilaisilla oli keskiviikon ja torstain ajan etuosto-oikeus omaan paikkaansa.
01.07.2008
Montenegrolaisvastustaja käynyt pelaajaostoksilla
TamU:n tuleva eurovastustaja FK Buducnost Podgorica hankki kesäkuun puolivälissä kolme uutta pelaajaa karsintoja silmälläpitäen.
01.07.2008
Viikingit-peliin ykkösnyrkillä
TamU kohtaa keskiviikkona cupissa FC Viikingit. Otteluun lähdetään parhaalla mahdollisella kokoonpanolla hakemaan jatkopaikkaa.
01.07.2008
Hjelm toivoo Intertoto-historian auttavan
TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm pitää FK Buducnost Podgoricaa urheilullisesti kovana haasteena Mestarien liigan 1. karsintakierroksella.
01.07.2008
Mestarien liigassa kova vastustaja Montenegrosta
TamU:n vastustaja Mestarien liigan 1. karsintakierroksella on montenegrolainen Buducnost Podgorica. Ensimmäinen osaottelu pelataan Ratinassa tiistaina 15.7.
30.06.2008
TamU nousi ahdingosta tasoihin
Jari Niemen ja Mathias Lindströmin viime hetken maalit nostivat TamU:n 2-2 -tasapeliin sarjakärki FC Interin vieraana.
30.06.2008
Katso finaali-illan tunnelmakuvia juhlateltasta
Katso sunnuntai-illan kisafiilikset kuvagalleriasta.
30.06.2008
Scheweleff ja Ojanperä TPV:n paidassa
Henri Scheweleff ja Antti Ojanperä pelaavat tänään TPV:ssä, kun joukkue kohtaa AC Oulun.
29.06.2008
Ukkomiesten joukko kasvoi taas yhdellä
Mikko Kujala astui lauantaina avioliiton satamaan Kristiinansa kanssa.
29.06.2008
Inter asemoi TamU:n nykytason
Sarjakärki FC Inter mittaa Tampere Unitedin tämän hetken pelillisen tason, kun joukkueet kohtaavat maanantaina Turun Veritas-stadionilla.
27.06.2008
Jonnelle kahden vuoden jatkosopimus
Jonne Hjelm jatkaa TamU:ssa kauden 2010 loppuun saakka.
26.06.2008
TamU otti työvoiton
Tampere United voitti torstain liigakierroksella Kuopion Palloseuran maalein 2-0 (0-0). Molemmat maalit viimeisteli Jari Niemi.
26.06.2008
Niemi ollut tehokas KuPS:aa vastaan
TamU on ollut niskan päällä keskinäisissä otteluissa Kuopion Palloseuraa vastaan. Tehokkaimmin kuopiolaisia on kurittanut Jari Niemi, joka on viimeistellyt 6 maalia KuPS:n verkkoon.
25.06.2008
Tamulaisille menestystä opiskelurintamalla
Mathias Lindström, Miki Sipiläinen ja Mikko Kujala ovat antaneet näyttöjä osaamisestaan oppikirjojen äärellä.
25.06.2008
Chris James kutsuttiin maajoukkueeseen
TamU:n Chris James on nimetty Uuden-Seelannin maajoukkueeseen, joka kohtaa syyskuun MM-karsintaotteluissa Uuden-Kaledonian sekä vieraissa että kotona.
25.06.2008
Hjelm toivoo onnen kääntyvän
Päävalmentaja Ari Hjelm toivoo joukkueen loukkaantumissuman vihdoin helpottaneen.
24.06.2008
Lindström uskoo Saksan EM-kultaan
Mathias Lindströmin suosikki jalkapallon Euroopan mestariksi on Saksa.
24.06.2008
Zico haluaa nähdä aggressiivisen TamU:n
Päävalmentaja Ari Hjelm peräänkuuluttaa joukkueeltaan aktiivisuutta ja aggressiivisuutta, kun Veikkausliiga torstaina jatkuu KuPS-ottelulla.
22.06.2008
Hynysen uskotaan palaavan pian harjoitusryhmään
Antti Hynysen polvesta ei magneettikuvissa löytynyt venähdystä vakavampaa vammaa.
22.06.2008
Cupissa vastaan tulee Viikingit
TamU kohtaa Suomen cupin 7. kierroksella FC Viikingit. Otteluparit arvottiin sunnuntai-illan Urheiluruudussa.
21.06.2008
Cupin seuraava kierros arvotaan sunnuntaina
Suomen cupin 7. kierroksen otteluparit arvotaan sunnuntain Urheiluruudussa.
21.06.2008
Niemi nousi Dionision rinnalle
Jari Niemen neljän maalin ilta nosti hänet Dionision rinnalle ennätystilaston kärkeen seurassa eniten hattutemppuja tehneinä pelaajina.
20.06.2008
TamU toivottaa hauskaa juhannusta!
Tampere United toivottaa kaikille hauskaa, mutta turvallista keskikesän juhlaa.
20.06.2008
Ennätystilastoon uudet lukemat
Tampere Unitedin 14-0 -voitto Suomen cupissa oli seuran historian tähän asti suurin.
19.06.2008
TamU avasi maalihanat
TamU iski Suomen cupin 6.kierroksen ottelussa tauluun komeat 14-0 (7-0) -lukemat Kolmosen FC Espoo 2:sta vastaan.
19.06.2008
Iiro Aalto huilaa pari viikkoa
Varvasmurtuma pitää Iiro Aallon sivussa pelikentiltä parin seuraavan viikon ajan.
19.06.2008
Vili Savolainen lupaa vauhtia
Vili Savolaisen resepti illan cup-otteluun on selkeä: kova tempo päälle alusta asti.
19.06.2008
Jonne ja Chris palaavat kokoonpanoon
Jonne Hjelm ja Chris James ovat palaamassa taas pelikuntoon.
18.06.2008
Cup entistä tärkeämpi
TamU kohtaa torstaina Suomen cupin 6. kierroksen ottelussa FC Espoo 2:n. Cup on selkeä väylä Euroopan kentille.
17.06.2008
Seuraa EM-finaalia kaupungin suurimmassa kisastudiossa
Tampere United ja Tammerkosken Sillalla -tapahtuma toteuttavat yhteistyössä kaupungin suurimman kisastudion Keskustorille, kun EM-kisojen finaali pelataan 29. kesäkuuta.
16.06.2008
Hellqvist pilasi TamU:n juhlat
Positiivisella ilmeellä esiintynyt TamU hävisi 10-vuotisjuhlaottelunsa 0-1, kun Djurgårdenin Philip Hellqvist laukoi kulman jälkitilanteesta ottelun ainoan maalin 87. minuutilla.
16.06.2008
TamU-leirissä uusia loukkaantumisia
Antti Hynynen, Daniel ja Chris James ovat saaneet lieviä vammoja, jotka pitävät heidät jonkin aikaa sivussa pelikentiltä.
15.06.2008
DIF-peli toimii mittarina valmennusjohdolle
Maanantain juhlaottelussa TamU testaa tämän hetken tasonsa Skandinavian kovimpiin joukkueisiin kuuluvan Djurgårdenin kanssa
15.06.2008
Riihilahti pikku hiljaa kuntoutumassa
Takareisivamma on pitänyt Aki Riihilahden sivussa kentiltä. TamU:n 10-vuotisjuhlaottelu taitaa tulla DIF:n suomalaispelaajalle liian aikaisin.
13.06.2008
Ratinan portit aukeavat sopivaan aikaan
Lukijoiden mielestä Ratinan porttien avautuminen tuntia ennen ottelun alkua on sopiva ajankohta. Seuraavaksi voit äänestää parasta katsomonosaa.
12.06.2008
Cupissa vastaan FC Espoo 2
Tampere United kohtaa Suomen cupissa FC Espoon kakkosjoukkueen. Cupin 6. kierroksen otteluparit arvottiin torstaina.
12.06.2008
Myös Kuivaston DIF kärsinyt loukkaantumisista
TamU kohtaa maanantain juhlaottelussa Toni Kuivaston Djurgårdenin. Myös tukholmalaisjoukkueella on ollut alkukaudesta ongelmia loukkaantumisten kanssa.
12.06.2008
Toni Kuivastolla hyvät muistot Ratinasta
Toni Kuivasto palaa maanantaina nuoruutensa maisemiin. Hän aloitti pääsarjauransa Ratinassa vuonna 1992.
11.06.2008
TamU lauantaina Koskikeskuksessa
TamU ja Koskikeskus järjestävät lauantaina 14.6. kello 12-14 Jalkapallopäivän Koskikeskuksen keskusaukiolla.
09.06.2008
TamU mukana Kuortaneen FutisCampilla
Tampere Unitedin liigamiehistö on tiistain ja keskiviikon ajan mukana Kuortaneen FutisCampilla, joka on tarkoitettu 8-13 -vuotiaille nuorille.
05.06.2008
Joukkue palaa harjoituskentälle
Joukkue palaa tänään harjoituskentälle reilun viikon mittaiselta lomaltaan.
04.06.2008
Petrescu Nuorten Leijonien joukkueeseen
Tomi Petrescu on valittu Veikkausliigan Nuorten Leijonien joukkueeseen, joka kohtaa liigan konkareista koostuvan ryhmän Tähtien Päivän ottelussa 7.6.
04.06.2008
Tomi sai kiitosta Kanervalta
Tomi Petrescu teki vahvan paluun U21-maajoukkueeseen.
03.06.2008
Tomi avauksessa Puolaa vastaan
Tomi Petrescu on avauksessa, kun Suomen alle 21-vuotiaat kohtaavat Jyväskylässä Puolan.
02.06.2008
Ojanperä juhannusviikolla joukkueen mukaan
Antti Ojanperän toinenkin ranne on hyvää vauhtia paranemassa. Paluu kentille ajoittunee juhannuksen jälkeisille viikoille.
31.05.2008
Jonne juhlii tänään valkolakkia
Jonne Hjelm on tämän kevään tuore ylioppilas.
30.05.2008
TamU:n cup-vastustaja selviää arvonnassa 12.6.
Tampere United osallistuu Suomen cupiin 6. kierroksesta alkaen. Ottelun vastustaja arvotaan 12.6.
29.05.2008
Joukkue vetää henkeä
Joukkue lomailee ensi viikon torstaihin, jolloin alkaa tiukka harjoituskuuri loppukautta silmälläpitäen.
29.05.2008
Ojanperä sai kipsin pois toisesta kädestä
Antti Ojanperän oikea ranne kuvattiin tänään. Vamman paraneminen on edennyt odotetusti.
26.05.2008
TamU:lle jo neljäs tasapeli
TamU joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin VPS:n vieraana.
26.05.2008
Djurgården-juhlaottelun liput nyt myynnissä
TamU kohtaa 10-vuotisjuhlaottelussaan 16.6. tukholmalaisen Djurgården IF:n. Pääsylippujen myynti otteluun on alkanut.
26.05.2008
Tilastot eivät lupaa paljoa Vaasasta
Historiatilastojen valossa TamU on maanantaina kovan urakan edessä, kun se yrittää kasvattaa pistepottiaan VPS:n vieraana.
25.05.2008
Hjelm odottaa tasaista VPS-peliä
Maanantaina TamU kohtaa vieraissa VPS:n. Päävalmentaja Ari Hjelm odottaa tasaista vääntöä pisteistä.
24.05.2008
Tomi tekee paluun myös U21-joukkueeseen
Valmentaja Markku Kanerva nimesi Tomi Petrescun U21-maajoukkueen kesäkuun Puola-otteluun.
23.05.2008
Petrescu palasi komeasti
Tomi Petrescu palasi torstaina liigakentille ja iski heti tehot 1+2 FC KooTeePeen verkkoon.
22.05.2008
TamU:lle helpottava avausvoitto
TamU kaatoi FC KooTeePeen 4-2 ja avasi voittotilinsä Veikkausliigassa.
22.05.2008
Petrescu ensimmäistä kertaa avauksessa
Polvileikkauksesta toipunut Tomi Petrescu tekee tänään paluun TamU-paitaan ottelussa FC KooTeePeetä vastaan.
22.05.2008
12 maalia, 12 maalintekijää FC KooTeePeetä vastaan
TamU on tehnyt 12 maalia FC KooTeePeen verkkoon. Kaikki maalit ovat jakaantuneet eri pelaajille.
21.05.2008
Osaaminen esiin Kotka-ottelussa
Päävalmentaja Ari Hjelm toivoo joukkueelle vihdoin onnistumisia.
20.05.2008
Wiss toivoo vahvaa tukea joukkueelle
Urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss toivoo koko TamU-yhteisön voimakasta tukea vaikeuksissa painivalle joukkueelle.
19.05.2008
HJK murskasi TamU:n
Tampere United hävisi maanantaina HJK:lle selvin 1-5 -lukemin.
19.05.2008
HJK-pelissä täysi penkillinen
Tampere United saa maanantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella sääntöjen sallimat 18 pelaajaa kokoonpanoon.
18.05.2008
Helsingissä haussa taisteleva TamU
TamU matkustaa maanantaina HJK:n vieraaksi Töölön keinonurmelle.
18.05.2008
Aho, Petrescu ja Soukiala TPV:n paidassa
Heikki Aho, Tomi Petrescu ja Juha Soukiala pukevat tänään ylleen TPV:n peliasun.
16.05.2008
Kujala ihmeissään avausjakson pelistä
Toppariksi siirretty Jussi Kujala ihmettelee joukkueen vaisua avausjaksoa Lahti-ottelussa.
15.05.2008
TamU:lle kauden ensimmäinen kotitappio
Tampere Unitedin taivaalla ei näy vieläkään valonpilkahduksia.
15.05.2008
Aho ja Järvinen debytoivat samassa ottelussa
Tampere United ja FC Lahti ovat kohdanneet Veikkausliigassa ennen torstaita kaikkiaan 19 kertaa vuosina 2000-2007.
14.05.2008
Moilanen uskoo Lahden pystyvän vielä parempaan
Vahvasti kautensa aloittanut FC Lahti saapuu Tampere Unitedin vieraaksi torstaina.
12.05.2008
TamU:n vuoro nousta lopussa tasoihin
Tampere United ja FC Haka tasasivat sarjapisteet maanantaina Valkeakoskella pelatussa paikallisottelussa.
11.05.2008
Paikallisottelussa tulta ja tappuraa
Maanantaina Pirkanmaan liigajoukkueet FC Haka ja Tampere United iskevät yhteen Valkeakoskella Tehtaan kentällä.
© Tampere United. Kaikki oikeudet pidätetään.
Daddy Finland on Tampere Unitedin luova kumppani. Tekninen toteutus JJ-Net Group Oy
