Tampere United sijoittui tämän vuoden Uusi Lahti cupissa
neljänneksi hävittyään sunnuntaina pronssiottelun MyPa:lle maalein 0-2 (0-1).
Molemmat joukkueet tekivät ottelussa paljon kokeiluja ja esimerkiksi TamU:n
avauskokoonpanossa oli vain neljä omaa sopimuspelaajaa.
Pelillisesti ottelu oli varsin tasaväkinen, mutta MyPa oli
terävämpi viimeistelyssä. Ottelun avausmaali syntyi aivan ensimmäisen puoliajan
lopussa, kun TamU-puolustukselle tuli huolimattomuusvirhe ja Maxim Votinov
pääsi laukomaan läheltä ohi Mikko Kavénin.
Toinen maali syntyi TamU:n hyökkäyspään erikoistilanteen jälkeen. TamU:lla oli kaksi perättäistä kulmapotkua, joiden jälkeen Mathias Lindström puski kahdesti ylärimaan. Jälkimmäisestä lähti MyPa:n vastaisku ja Votinov pääsi keskeltä läpiajoon viimeistellen loppulukemiksi 0-2.
TamU:n osalta turnaus muuttui viimevuotisen voiton puolustamisesta nuorten pelaajien kokeiluksi, kun loukkaantuneiden lista kasvoi useammalla miehellä turnausta edeltäneiden viikkojen aikana.
– Täytyy osoittaa iso kiitos yhteistyöseuroillemme, jotka antoivat pelaajiaan meille lainaksi. Ilman heitä turnaus olisi ollut vielä kovempaa selviytymistaistelua. Nytkin muutamat pelaajistamme joutuivat tekemään kovan urakan pelattuaan kaikki kolme ottelua, päävalmentaja Ari Hjelm toteaa.
– Minulle turnaus antoi paljon tietoa pelaajista, jotka haluavat tulla liigapelaajiksi ja nousta mukaan meidän miehistöömme. Siinä mielessä turnaus oli monelle hyvä näyttöpaikka. Myös muutamille omille pelaajillemme, muun muassa koko viime kauden sivussa olleelle Henri Scheweleffille, nämä olivat tärkeitä minuutteja.
Turnauksen avausottelu Kuopion Palloseuraa vastaan ja nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon oli TamU:n osalta Uusi Lahti cupin parasta antia.
– Yksittäisessä pelissä pystyimme hyvään esitykseen, mutta väsymyksen myötä virheitä alkoi tulla. Se on ihan inhimillistä ja ymmärrettävää. Teimme paljon kokeiluja, jotka antoivat arvokasta lisätietoa.
Lainamiehistä osa venyi lupauksia antaviin näyttöihin.
– Muun muassa Mikko-Ville Hyyhönen pelasi kaksi ensimmäistä peliä erinomaisesti. Kolmannessa väsy alkoi jo hieman painaa, mutta kokonaisuutena hyvä viikonloppu häneltä, Hjelm arvioi.
Uusi Lahti cup palveli liigacupiin valmistautumista myös siinä mielessä, että alkavalla viikolla TamU ei pääse lainkaan harjoittelemaan isolla kentällä Pirkkahallin ollessa suljettuna urheilijoilta. Valmistautuminen ensi lauantaina Porissa pelattavaan TamU-Inter -otteluun tehdään Valkeakosken pienehkössä palloiluhallissa.
