Liigacup
huipentuu keskiviikkona Vantaan Myyrmäen ISS Stadionilla pelattavaan finaaliin,
jossa kohtaavat Tampere United ja HJK. Kumpikin joukkue on selvinnyt kilpailussa
tähän asti ilman tappioita.
– Finaalissa kohtaa kaksi hyvän valmistautumiskauden pelannutta joukkuetta. Tie finaaliin on ollut haastava, sillä otteluita pelataan erilaisilla kentillä ja erilaisissa olosuhteissa, TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm toteaa.
– Vastakkain on kaksi hyvää joukkuetta. Ottelun cup-luonne tekee sen, että ensimmäisen maalin merkitys on suuri. Kun pelataan vain voitosta, alakynteen jääneen joukkueen on satsattava lisää hyökkäykseen ja se avaa yleensä ovia molemmissa päissä.
Joukkueet ovat kohdanneet jo kerran tällä kaudella. Uusi Lahti cupin välierässä HJK oli parempi selvin 3-0 -lukemin.
– Sitä eroa meidän on lähdettävä kuromaan kiinni. Tiedämme HJK:n vahvuudet. Joukkueessa on paljon osaamista ja heillä on leveä materiaali. Mutta emme mekään aseettomia ole. Saamme jalkeille hyvän joukkueen, sillä loukkaantuneina ovat vain Chris James, Johannes Mononen ja Toni Järvinen, Hjelm kertoo.
Iso menetys joukkueelle on alkukauden parhaan maalintekijän, Aleksei Kangaskolkan, puuttuminen ottelusta pelikiellon vuoksi.
– Totta kai se on iso asia, kun paras maalintekijä ei ole mukana. Vastuuta jaetaan nyt muille pelaajille.
Liiga-avaus on jo ovella, joten Hjelm uskoo näkevänsä vauhdikkaan ja hyvätasoisen finaalin.
– Kävi miten kävi, siitä tulee varmasti hyvä talvikauden päätös ja samalla vauhdikas startti alkavaan liigakauteen.
