Hjelm otti arvontatuloksen tyynesti vastaan
Vaikka FC Honka on kovassa syyskunnossa, uskoo Ari Hjelm joukkueensa yllätysmahdollisuuksiin Suomen cupin välierässä.

Ari Hjelm 3Viikonloppuna arvottiin Suomen cupin välieräparit ja Tampere United sai vastustajakseen mestaruuttakin vielä tavoittelevan FC Hongan. Päävalmentaja Ari Hjelmin mielestä arpaonni olisi voinut olla huonompikin.

– Tärkeintä tässä vaiheessa oli, että saimme vaihteeksi kotiottelun. Vastustajan suhteen meillä ei ollut sen kummempia toiveita, kaikki vielä mukana olevat joukkueet ovat kovia. Honka oli ehkä siinä suhteessa paras vaihtoehto, että se sytyttää niin joukkueen kuin varmasti kotiyleisönkin, Hjelm toteaa.

Tehokkaasti illasta toiseen pelannut espoolaisryhmä asettaa TamU:n eurohaaveille kovan haasteen.

– Onhan se selvä, että nykykunnossaan Honka on ottelussa ilman muuta ennakkosuosikki. Jos annamme heidän käyttää omia vahvuuksiaan, niin kyyti on varmasti kylmää. Mutta on meilläkin omat yllätysmahdollisuutemme, Hjelm arvioi.

Viime vuonna joukkueet kohtasivat puolivälierässä. Silloin Honka eteni välierään jatkoaikavoittonsa turvin.

– Olimme myös viime syksynä liikkeellä kapealla miehistöllä ja Honka pystyi vaihtojen avulla kääntämään pelin edukseen. Toivottavasti tällä kertaa jaksamme paremmin, eikä rivistä ainakaan putoa lisää miehiä ennen välieräpeliä.

– Kyllä haaste on kova, mutta kaikki on mahdollista – varsinkin cupissa, Hjelm muistuttaa.

Cupin välieräottelut pelataan sunnuntaina 25. lokakuuta. Toinen finalisti tulee FC Lahden ja FC Interin välisestä välieräottelusta.



Näytä kaikki julkaistut