TamU-akatemia vieraili lauantaina Turussa ja hankki hyvän peliesityksen jälkeen yhden sarjapisteen talenttiakatemioiden SM-sarjassa. Ottelu TPS Akatemiaa vastaan päättyi lukemiin 2-2 (1-2).
TamU-akatemialla on nyt kolmen ottelun jälkeen tilillään kaksi tasapeliä ja tappio. Avausvoitto antaa vielä odottaa itseään, mutta pirteä esitys hallitsevaa talenttiakatemioiden Suomen mestaria vastaan lupaa hyvää jatkoa ajatellen.
TamU-akatemia aloitti vieraskentällä vauhdikkaasti ja onnistui avausmaalin teossa jo vartin pelin jälkeen. Liigamiehistöön kuuluva Jesse-Juho Kuusisto vapautti Antto Hilskan läpiajoon ja kun TPS-maalivahti Aapo Kaipiainen ei ollut vastaantulossaan riittävän terävä, pääsi Antto vapaasti pistämään pallon hänen ohitseen ja lopulta tyhjään maaliin.
TamU-akatemian johto kesti vain pari minuuttia, kun TPS:n Roope Riski oli maalivahti Pentti Pussista vahvempi pallontavoittelutilanteessa. Irtopallo jäi Kalik Muselle, jolla oli helppo työ tasoittaa ottelu.
Vieraat siirtyivät kuitenkin uudelleen johtoon aivan avausjakson loppuhetkillä. Niin ikään liigadebyyttinsä tällä kaudella tehnyt Jusu Karvonen (kuvassa) antoi kulmapotkun hyökkäyssuunnassa vasemmalta. Sisäänpäin kiertänyt pallo yllätti Kaipiasen ja painui suoraan maaliin: 1-2.
Toinenkin puoliaika pelattiin tasaisissa merkeissä ja TamU-akatemialla oli muutama maukas paikka lisätä johtoaan. Maalinteossa onnistui kuitenkin TPS hieman onnekkaasti, kun Viljami Alhon laukaus osui tamperelaispuolustukseen ja vaihtoi sen verran suuntaa, ettei maalivahti Pentti Pussisella ollut mahdollisuutta enää ehtiä torjuntaan.
TamU-akatemian valmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen omiensa esitykseen.
– Tämä oli molemmilta joukkueilta hyvä ottelu, todella hyvätasoista juniorijalkapalloilua. Kummallakin oli paikat ratkaista ottelu, meillä ehkä hieman kotijoukkuetta useampi tilanne, mutta loppulukemat ovat varsin oikeutetut tapahtumiin nähden.
– Pelasimme tänään kontrolloitua ja aggressiivista peliä. Pojista näki, että he halusivat voittaa tämän ottelun. Kokonaisuutena se oli varsin hyvä esitys koko ryhmältä, Wiss totesi.
Erityisesti Wissin mieltä lämmitti toppariparin Jesse Vuorinen–Jani Liski yhteispeli. Myös keuhkokuumeesta toipunut Antto Hilska oli hyvällä jalalla liikkeellä ja aiheutti alati vaaratilanteita TPS Akatemian puolustukselle.
Akatemian pistejahti jatkuu ensi lauantaina, kun joukkue saa Pirkkahallissa kello 14.30 alkavassa ottelussa vastaansa Jaro Akatemian.
TamU-akatemian kokoonpano Turussa TPS Akatemiaa vastaan:
Pentti Pussinen (-91, Ilves)
Jani Liski (-92, TPV)
Matias Sallila (-93, TPV)
Jesse Vuorinen (-92, Ilves)
Teemu Formulahti (-92, TPV)
Sergei Korsunov (-92, Ilve)
Miikka Sarviharju (-93, Ilves)
Jusu Karvonen (-93, TamU) -> 88. Eero Moilanen (-93, NoPS)
Jesse-Juho Kuusisto (-91, TamU) -> 72. Henri Salminen (-94, Ilves)
Gullit Zolameso (-95, Ilves) -> 46. Lassi Niemi (-94, TPV)
Antto Hilska (-93, TPV) -> 89. Aleksi Pylkkönen (-92, Ilves)
Ilman peliaikaa jäivät tässä ottelussa Jani-Petteri Soininen (-92, TPV), Niko Vuorinen (-94, TPV) ja Vili Karoskoski (-93, TPV).
