Lähes koko viime kauden loukkaantumisen vuoksi liigakentiltä
sivussa olleen Antti Pohjan huulilta löytyy taas hymyä. Selän välilevyn vaivat
ovat taakse jäänyttä elämää ja Ato on voinut harjoitella vaihteeksi kivuttomasti.
Muutama kuukausi sitten näytti vielä siltä, että koko 32-vuotiaan Pohjan ura
saattaa olla vaakalaudalla, mutta nyt harjoittelu taas maistuu.
– Cupin finaali oli oikeastaan ensimmäinen peli viime kaudella, jolloin en tuntenut kipuja. Harmi, että paikat tulivat kuntoon niin myöhään, mutta parempi kuitenkin näin, että ura voi jatkua, Pohja toteaa.
– Tietysti harmittaa, että ongelmien todellisen syyn selvittämiseen kului niin kauan. Jos vamma olisi pystytty heti paikallistamaan, olisin varmasti ehtinyt loppukaudesta paljon aiemmin mukaan kuvioihin.
Välilevyvamma oireili jalkaan ja sen syytä etsittiin mm. hermoratatutkimuksilla. Vasta myöhemmin jäljet johtivat ylemmäs, selän alueelle.
Joukkueen lomaillessa yhteisharjoittelusta pelaajat huolehtivat fysiikastaan omatoimisesti. Pohjan harjoitusohjelmassa on ollut muun muassa juoksuja, jalkapalloa, punttisaliharjoittelua ja pilatesta.
– Cupin finaalin jälkeen olen harjoitellut itse asiassa aika paljon. Ei ollut mitään syytä pitää lomaa, kun edellinen kausi meni osaltani ohi, Pohja toteaa.
Harjoittelun lisäksi Pohjan ohjelmassa on ollut mm. opiskelua, lukemista ja matkailua. Reissut ovat vieneet miestä niin Englantiin kuin Espanjaankin.
– Englannista jäivät parhaiten mieleen Cambridgen yliopistorakennusten arkkitehtuuri ja Lontoon pubikulttuuri. Espanjasta taas komeat golfkentät ja maan liikennekäyttäytyminen, Ato naurahtaa.
