Akatemia jäi PK-35:n jalkoihin
TamU-akatemia ei päässyt lauantaina omalle tasolleen, ja PK-35 vei pisteet talenttiakatemioiden SM-sarjan alkulohkon kamppailussa maalein 5-1 (3-1).

Talenttiakatemia logoOttelun tärkeys taisi painaa liikaa TamU-akatemian pelaajien mielissä, sillä joukkue oli läpi kamppailun pari askelta huomattavasti terävämpää PK-35 Akatemiaa jäljessä. Vaikka kotijoukkue siirtyi jo pelin 6. minuutilla kulman jälkitilanteesta johtoon, nousivat punamustat ottelussa selvään 5–1 (3-1) -voittoon.

PK-35 karvasi ehti ensi hetkistä alkaen tiukasti ylhäältä ja loivat painetta TamU-akatemian pelaajille. Kun palloa ei saatu tarpeeksi nopeasti liikkumaan mieheltä toiselle, pääsi PK:n karvaus pallolliseen kiinni ja seurauksena oli jatkuvia pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä.

Kesken alkurynnistyksen TamU-akatemia iski kuitenkin tehokkaasti. Sergei Korsunov antoi kierteisen kulmapotkun maalille ja Tommi Malinen jatkoi pallon takatolpalta ulkosyrjällä tolpan kautta maaliin: 1–0.

Viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkueella oli loistava tilaisuus lisätä johtoaan, kun Korsunov vapautti hyvällä pystysyötöllä Antto Hilskan läpiajoon. Sijoitus takakulmaan meni kuitenkin hieman tolpan väärälle puolelle.

Vieraat eivät tappioasemasta hätääntyneet, vaan jatkoivat vauhdikasta peliään. Puolen tunnin pelin kohdalla TamU-puolustuksen purku epäonnistui ja vastustajan kapteeni Janne Saksela jäi puolustuslinjaan vapaaksi. Saksela otti hyvällä harhautuksella puolustajan tilanteesta pois ja sijoitti etukulmaan tasoituksen ohi maalivahti Jani-Petteri Soinisen.

Vain kolme minuuttia myöhemmin ja PK-35 siirtyi ottelussa johtoon. Se pelasi vasemmalta laidalta nopean vastaiskun ja toisessa aallossa tilanteeseen tullut Jonas Elola jäi rangaistusalueen rajalla ilman vartijaa. Hyvän syötön saatuaan Elola laukoi pallon alakulmaan.

Ennen taukoa PK-35 iski vielä kerran. Kuvio oli muuten kuin kopio edellisestä, mutta tällä kertaa Elola sijoitti pallon takayläkulmaan: 3-1.

Näissä lukemissa mentiin aina 72. peliminuutille asti. Tuolloin Mostagh Yaghoubi kavensi laidasta keskustaan ja laukoi takatolpan juureen PK-35:n neljännen maalin. Toisessa päässä Sergei Korsunov laukoi hetkeä myöhemmin hyvän sivuvolleyn, mutta maalivahti Oskari Hämäläinen venyi torjuntaan ja sai ohjatuksi pallon kulmaksi.

Viimeisen kymmenminuuttisen alussa TamU-akatemialla oli kaksi hyvää kavennuspaikkaa. Ensin Tero Intala ajoi laidasta sisään ja antoi hyvän syötön rangaistusalueen keskustaan Antto Hilskalle. Tämänkin vedon Hämäläinen sai kuitenkin torjuttua kulmaksi. Pari minuuttia myöhemmin Mohamed Jamac pääsi puolittain läpi ja ohitti jo Hämäläisen, mutta ajatuui aina päätyviivalle asti. Taustalta löytyi jälleen Hilska, jonka vedon eteen Hämäläinen ehti viime hetkellä. Vastahyökkäyksestä PK iski lopullisen niitin, kun Yaghoubi laukoi löysähköllä vedolla iltapäivän toisena osumansa ja viimeisteli loppulukemat 5-1.

Pelillisesti lukemat ovat oikeat, sillä niin paljon PK-35 oli tällä kertaa TamU-akatemiaa terävämpi. Sen myönsi myös valmentaja Tommi Jalkanen.

– Kaveri oli liikkeellä paljon terävämmällä jalalla ja oli taidollisesti meitä selvästi edellä. Hieman mietityttää, miksi meille tuli niin hirveä määrä pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä tässä pelissä. Teimme oman pelimme todella vaikeaksi ja sen seurauksen vastustaja pääsi dominoimaan kamppailua miten halusi.

Taidon ja pelitempon lisäksi PK-35 oli selvästi edellä myös kaksinkamppailupelaamisessa. Joukkue voitti lähes kaikki irtopallot ja vääntötilanteet. Se oli selvästi nälkäisempi ja ahkerampi ryhmä lauantain ottelussa.

– Näitä pisteitä olisi tarvittu taistelussa lopputurnauspaikasta. Nyt urakka vaikeutui melkoisesti, Jalkanen harmitteli.

TamU-akatemian kokoonpano lauantain PK-35-ottelussa
Jani-Petteri Soininen -92 TPV
Teemu Formulahti -92 TPV -> 66. Vili Karoskoski -93 TPV
Jesse Vuorinen -92 Ilves
Jani Liski -92 TPV
Matias Sallila -93 TPV
Miikka Sarviharju -93 Ilves -> 66. Joni Kankaanranta -93 TPV
Tommi Malinen -92 Ilves -> 56. Tero Intala, 92 Ilves
Sergei Korsunov -92 Ilves
Antto Hilska -93 TPV
Jusu Karvonen -93 TamU -> 74. Mohamed Jamac -93 Ilves
Gullit Zolameso -95 Ilves -> 56. Henri Salminen -94 Ilves

Palkki akatemia

Näytä kaikki julkaistut