Tampere United eteni Uusi Lahti Cupin finaaliin kaatamalla lauantain välierässä HJK:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen maalein 5–3. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1–1 (0–0). Yksi TamU:n sankareista oli tamperelaismaalia vartioinut Mika Hilander (kuvassa), joka torjui rangaistuspotkukilpailussa Sebastian Sorsan ja Medon laukaukset.
TamU lähti otteluun varsin nuorella ryhmällä, mutta se ei kentällä juurikaan näkynyt. Ensimmäinen puoliaika oli tasainen molempien joukkueiden keskityttyä tarkkaan puolustuspeliin. Ensimmäinen todellinen maalipaikka oli HJK:lla pelin 24. minuutilla, kun Akseli Pelvas pääsi TamU:n puolustuslinjan pienen virheen vuoksi puolesta kentästä läpiajoon. Hänen laukauksensa 20 metristä meni kuitenkin ohi maalin.
Pelin 40. minuutilla molemmilla joukkueilla oli hyvä tilaisuus avata maalitilinsä. Ensin Tuomas Haapala pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta laukomaan noin 35 metristä kohti tyhjää HJK-maalia, mutta Medo ehti viime tipassa laukauksen eteen. Vastahyökkäyksestä Pelvas pääsi laukomaan noin 13 metristä. Veto osui kuitenkin Mika Hilanderin vartioiman maalin ylärimaan ja pomppasi siitä takaisin kentälle.
Avausosuma nähtiin toisen jakson alussa 50. peliminuutilla. Antti Pohja keskitti maalille ja HJK-puolustus otti pallon jalalla alas. Kun maalivahti Ville Wallén poimi eteensä pudotetun pallon käsiinsä, tuomittiin TamU:lle epäsuora vapaapotku viidestä metristä. Pohja siirsi ja Aleksei Kangaskolkka pamautti voimalla pallon takakulmaan ohi HJK:n miesmuurin.
Maalin jälkeen HJK otti lisää voimaa vaihtopenkiltä ja nosti karvaustaan selvästi aktiivisemmaksi käyden pallolliseen kiinni jo ylhäältä. Nuori TamU-puolustus selvisi kuitenkin hyvin paineesta.
Tasoituskin tuli lopulta erikoistilanteesta, kun HJK:lle tuomittiin rangaistuspotku pallon osuttua Juha Pirisen käteen. Se erotuomarilta tosin jäi näkemättä, että Piristä tönäistiiin tilanteessa selästä, mikä aiheutti horjahduksen ja sen seurauksena käsivirheen. Protestoinnista huolimatta rangaistuspotkutuomio pysyi ja Medo laukoi pallon varmasti oikeaan yläkulmaan. Peliä oli tuolloin pelattu reilut 72 minuuttia.
Varsinaisella peliajalla ei maaleja enää nähty, joten ratkaisu haettiin rangaistuspilkulta. Ensimmäisenä laukoneen Sebastian Sorsan vedon Mika Hilander torjui jalalla keskeltä maalia. Vili Savolaisen viimeisteltyä varmasti alakulmaan ja Hilanderin torjuttua alakulmasta Medon sijoituksen, pääsi Tomi Petrescu siirtämään TamU:n jo kahden maalin johtoon. Vaikka HJK:sta Rafinha ja Erfan Zeneli onnistuivat, ei Klubi enää tasoihin päässyt, sillä myös Jonas Emet ja Antti Pohja viimeistelivät varmaakin varmemmat maalit.
Valmentaja Mika Malinen piti nuoren joukkueen esitystä lupaavana.
– Pojat noudattivat taktiikkaa nöyrästi ja puolustivat hyvin. Turha höntyily jätettiin pois ja jokainen sitoutui kiitettävästi omaan tehtäväänsä.
– Kaikki turnauksessa mukana olevat pelaajat ovat nyt saaneet näyttöpaikan. Tänäänkin kentällä olleet osoittivat, että yritystä löytyy ja kaikki taistelevat ihan tosissaan pelipaikoista. Vaikka pelillisesti meillä on vielä paljon tehtävää, on joukkueessa hyvä kilpailu peliajasta. Kukaan ei voi pitää paikkaansa varmana, vaan peliajan eteen on tehtävä nöyrästi töitä, Malinen toteaa.
Uusi Lahti Cupin finaali alkaa Lahden Suurhallissa sunnuntaina kello 15. Vastaan asettuu toisen välierän voittaja FC Lahti.
Tampere Unitedin kokoonpano välieräottelussa HJK:ia vastaan:
12 Mika Hilander
4 Kristian Kojola
7 Tuomas Haapala
8 Antti Pohja
9 Juha Pirinen -> 6 Jonas Emet (88. min)
11 Aleksei Kangaskolkka
14 Jusu Karvonen -> 10 Tomi Petrescu (88. min)
16 Ilari Ruuth
17 Vili Savolainen
23 Jesse-Juho Kuusisto -> 21 Jonne Hjelm (88. min)
27 Johannes Mononen
