Tampere United voitti 30. kertaa Lahdessa järjestetyn tammikuisen jalkapalloturnauksen. Uusi Lahti Cupin finaalissa kaatui isäntäjoukkue FC Lahti maalein 2–1 (1–1). Tamperelaisten maaleista vastasivat Henri Myntti ja Aleksei Kangaskolkka. Lahtelaisten maalin viimeisteli Rafael.
Finaalin ensimmäinen puoliaika pelattiin varsin tasaisissa merkeissä. TamU pääsi ensimmäisen vartin aikana pari kertaa hyvään laukaisupaikkaan, mutta Lahden puolustus peitti vedot.
Pelin 26. minuutilla nopea hyökkäys tuotti tulosta. Tomi Petrescu pelasi pallon laitaan Antti Pohjalle, joka harhautti Kalle Eerolan ja pelasi itselleen tilan keskitykseen. Hyvä syöttö löysi takatolpalta Henri Myntin, joka oli omissa korkeuksissaan ja nikkasi päällään TamU:n johtoon maalivahti Juha Tuomen käsien kautta.
Reilun puolen tunnin pelin jälkeen puolustuspään tilanteen pelaaminen liian löysästi kostautui takaiskuna. Pallo menetettiin keskialueella aivan sivurajan tuntumassa, eikä prässi toiminut riittävän nopeasti. Pitkä keskitys rangaistusalueen sisälle löysi topparien välistä kärkkään brassihyökkääjä Rafaelin, joka pääsi puskemaan tolpan juureen tasoituksen: 1–1.
Vastuuvalmentajana toiminut Mika Malinen muutti tauolla joukkueen taktiikkaa ja siirtyi kahden kärjen peliin. Kentälle otettiin lauantaina pirteästi esiintynyt Aleksei Kangaskolkka, ja siirrolla haettiin lisävoimaa hyökkäyspeliin. Sen sijaan TamU joutuikin altavastaajaksi, kun Lahti pystyi hyödyntämään laidoille syntyneen vapaan tilan ja pääsi pyörittämään peliä. Kentälle tullut Jari Litmanen otti isoa roolia pallon jakamisessa, ja paine siirtyi TamU:n päähän.
TamU kuitenkin taisteli ja jakson puolivälissä se pääsi pienten muutosten jälkeen uudelleen paremmin peliin mukaan. 72. minuutilla joukkueella oli perä perää kaksi hyvää maalipaikkaa. Ensin Jonne Hjelmin ja Tomi Petrescun juonima vapaapotku rangaistusalueen kulmasta painui Myntin pään kautta tolppaan, ja Kristian Kojola oli lähellä päästä tuikkaamaan paluupallon verkkoon.
Seuraavassa hyökkäyksessä Kangaskolkka antoi laidasta hyvän syötön takaviistoon Jonas Emetille, jonka kovan tykin lahtelaismaalivahti sai vain vaivoin torjuttua puolustajan kautta kulmaksi.
Vartti ennen loppua tamperelaisten keskitys päättyi maalinedusruuhkassa lahtelaispuolustajan käteen. Virheestä tuomittiin rangaistuspotku, jonka Kangaskolkka sijoitti alakulmaan ja sinetöi TamU:lle turnausvoiton.
TamU:n parhaana palkittiin Henri Myntti, joka hallitsi ilmatilaa kentällä ja väläytti kerran kovaa laukaustaankin. Mynttiä sai monessa tilanteessa rikkoa kaksin käsin ilman vapaapotkua, mutta Henkka ei siitä piitannut, vaan teki hartiavoimin töitä läpi ottelun.
Valmentaja Mika Malinen ottaa toisen puoliajan alun otteen herpaantumisen omaan piikkiinsä.
– Meinasin sekoittaa koko pakan. Taktiikka ei toiminut sillä tavalla, miten oli tarkoitus. Ajatuksena oli saada lisää voimaa ylös, kun Myntti ja Kangaskolkka ovat samaan aikaan kentällä. Onneksi saimme palaset uudelleen kasaan ja pelaajat pääsivät takaisin peliin kiinni ennen kuin menetimme otteen kokonaan, Malinen tunnustaa.
Kokonaisuutena Malinen näkee viikonlopussa paljon hyvää.
– Uusien pelaajien sisäänajossa menimme monta askelta eteenpäin. Kristian Kojola pelasi kolme täyttä ottelua ja vaikka lopussa jalka alkoi vähän painaa, hän esiintyi tasaisen varmasti läpi turnauksen. Myös Tuomas Haapalan esitys oli vahva. Roolit alkavat pikku hiljaa löytyä.
Joukkueessa oli myös tukku muita onnistujia. Henri Myntin maalivainu on säilynyt hyvänä ja Aleksei Kangaskolkka osoitti taistelevansa tiukasti kärkimiehen paikasta. Antti Pohjakin näyttää viime vuoden välilevyongelmien jälkeen elävän uutta kevättä. Myös moni nuori pelaaja antoi turnauksessa hyviä näyttöjä.
– Joukkueen asenne oli todella hieno. Raskaasta viikonlopusta huolimatta kaikki jaksoivat tehdä nöyrästi töitä sovitulla tavalla, Malinen kiittelee.
Kuvassa Mikko Kavén nostaa juhlaturnauksen voittopokaalin ilmaan FC Lahden pelaajien nieleskellessä taustalla tappion karvasta kalkkia.
Tampere Unitedin kokoonpano finaalissa FC Lahtea vastaan:
1 Mikko Kavén
4 Kristian Kojola
6 Jonas Emet
7 Tuomas Haapala -> 5 Antti Ojanperä (46. min)
8 Antti Pohja -> 11 Aleksei Kangaskolkka (46. min)
10 Tomi Petrescu -> 9 Juha Pirinen (87. min)
13 Sakari Saarinen
15 Henri Myntti
16 Ilari Ruuth
17 Vili Savolainen
21 Jonne Hjelm
