Hilander odottavin mielin uuteen yritykseen
Polvivammasta toipunut maalivahti Mika Hilander kuntoutuu hyvää vauhtia ja on heti valmis vastuuseen, jos tarve niin vaatii.

Mika HilanderTampere Unitediin paluun tekevä Mika Hilander lähtee alkavaan kauteen odottavin mielin. Debyytti Veikkausliigassa on vielä tekemättä, mutta ylimääräisiä paineita Hilander ei aio tästä asiasta ottaa.

– Katsotaan nyt, miten homma lähtee käyntiin. Viime kausi meni piloille polvivamman vuoksi ja nyt tehdään vasta töitä pelikunnon löytämiseksi uudelleen, Hilander toteaa.

Kuun vaihteessa Hilander torjui yhdentoista kuukauden tauon jälkeen ensimmäisen ottelunsa Uusi Lahti Cupin välierässä HJK:ia vastaan. Paluu oli vahva, sillä varsinaisen peliajan hyvän pelin kruunuksi Hilander torjui rangaistuspotkukilpailussa kaksi helsinkiläisvetoa ja silotti huomattavasti TamU:n tietä turnauksen finaaliin ja aina sen voittoon asti.

– Ihan hyvillä ja odottavin mielin tässä voi nyt keskittyä harjoitteluun. Seura ja suurin osa pelaajista ovat entuudestaan tuttuja, joten joukkueeseen oli helppo tulla.

Mikko Kavén lienee edelleen joukkueen ykkösvahti, mutta Hilander on valmis vastuuseen heti, jos tarve vaatii.

– Totta kai se on yksi tavoite päästä pelaamaan liigassa, kun ikääkin on jo tämän verran. Toivottavasti ainakin jostain löytyy peliminuutteja tälläkin kaudella, että tuntuma pysyy yllä.

Hilanderin edellinen visiitti TamU:ssa kesti kaudet 2004-2007. Hän sai tuolloin peliaikaa muutamassa Suomen cupin ja liigacupin ottelussa, mutta Veikkausliigassa ensiesiintyminen jäi vielä tekemättä.

Näytä kaikki julkaistut