Tampere United harjoittelee parin lähiviikon ajan Valkeakoskella sekä oheisharjoituksissa Liikuntakeskus Sykkeellä. Lisäksi joukkue käy ensi sunnuntaina Seinäjoella pelaamassa harjoitusottelun ruotsalaista Örebro SK:ta vastaan.
Pirkkahallissa aloitettiin maanantaina C-hallin maton irrotus (kuvassa) ja alusta korvataan uudella, nykyaikaisella keinonurmipinnoitteella hallissa pidettävien Asta-messujen jälkeen.
Takaisin Pirkkahalliin joukkueen on määrä päästä jälleen maanantaina 22. helmikuuta – silloin uudelle alustalle.
TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm on tyytyväinen alustan vihdoin vaihtuessa turvallisempaan.
– Pelaajat ovat ottaneet tilanteen tosi hyvin, ja harjoittelun rakennetta on hieman muutettu tosiasiat huomioiden. Aiempina talvina meillä on ollut tosi paljon nivel- ja muita vammoja, mutta nyt olemme selvinneet aika pienellä. Totta kai aina joitain pikku vammoja harjoitellessa tulee, mutta ainakin tähän asti olemme päässeet vähällä. Toivottavasti hyvä tilanne jatkuu tästä eteenpäinkin.
– Viime talvi oli kaikille rankka edestakaisen Valkeakoskelle ajelun vuoksi. Nyt pääsemme parin viikon jaksolla. Toivottavasti rakentajat pysyvät aikataulussa ja matto on paikallaan silloin, kun on sovittu, Hjelm toteaa.
Matonvaihdon vuoksi TamU aloittaa liigacupin pelinsä kahdella vierasottelulla. Perjantaina 19. helmikuuta joukkue matkustaa Vaasaan VPS:n vieraaksi ja lauantaina 27. helmikuuta TamU pelaa Valkeakosken Saharassa Hakaa vastaan.
Ensimmäinen kotiottelu uudella alustalla joukkueella on kuukauden päästä 9. maaliskuuta, jolloin JJK saapuu uuden valmentajansa Kari Martosen johdolla TamU:n vieraaksi.
