Tampere Unitedin 3–1 -voitto Hakasta lauantain liigacupin ottelussa ei tullut ilmaiseksi. Aivan toisen puoliajan alussa Tuomas Haapala teki harhautuksen sivurajan tuntumassa ja putosi sen jälkeen kivuliaan näköisenä kentän pintaan. Haapala loukkasi tilanteessa kantapäänsä. Tilanne oli kauempaa katsottuna aluksi vaarattoman näköinen, sillä lähimpään vastustajaan oli loukkaantumishetkellä matkaa useita metrejä.
– Täytyy toivoa, että Temen loukkaantuminen ei ole vakava. Hän on ottamassa joukkueen pelissä sitä isoa roolia, jota hänelle on ajateltukin. Viime peleissä olemme etsineet toimivaa paria, joka hänen kanssaan ottaisi keskikentän keskustan haltuunsa, päävalmentaja Ari Hjelm toteaa.
– Jos Teme joutuu olemaan pidempään sivussa, se on meille kyllä iso menetys.
Haka-pelissä loukkaantui uudelleen myös Johannes Mononen, jonka takareisi vihoitteli jo viikko sitten VPS-ottelussa. Josa tunsi pystyvänsä pelaamaan, mutta joutui jo puolen tunnin pelin jälkeen siirtymään kentän sivuun takareiden vihoiteltua.
Vamma tutkitaan tarkemmin ensi viikolla, mutta se saattaa pitää Monosen sivussa harjoituksista useamman viikon ajan.
