Tampere Unitedin nuori keskikenttäpelaaja Jusu Karvonen matkustaa varhain maanantaiaamuna Lissaboniin maineikkaan Benfican testileirille. Leirijakso kestää ensi viikon lauantaihin, joten Karvonen ei ole TamU:n mukana liigacupin tiistain JJK- ja lauantain Jaro-otteluissa.
Karvosesta ovat olleet kiinnostuneita useat eurooppalaiset seurat aivan maanosan huipulta alkaen. Hän on käynyt esittelemässä taitojaan aiemmin muun muassa Manchester Unitedin ja Inter Milanin leireillä. Benfican organisaatioon hän tutustuu nyt ensimmäistä kertaa, sillä aiemmin suunniteltua testijaksoa jouduttiin siirtämään.
Benfica on yksi Portugalin maineikkaimmista ja menestyksekkäimmistä seuroista. Se on voittanut 31 Portugalin mestaruutta. Niistä viimeisin on vuodelta 2005, jolloin joukkuetta valmensi Giovanni Trapattoni. Cup-mestaruuksia seuralla on yhteensä 27. Sekä mestaruuksien että cup-voittojen määrässä se on maan ykkönen.
Benfica johtaa myös tällä hetkellä Portugalin liigaa. 21 kierroksen jälkeen sillä on koossa 52 pistettä. Kakkosena oleva Braga on kuitenkin vain yhden pisteen päässä, kolmantena olevaan Portoon eroa on yhdeksän pistettä.
