Tampere United pelaa lauantaina liigacupin alkulohkon viimeisen vierasottelunsa Kuopiossa Palloseuraa vastaan. Joukkue lähtee matkaan siipirikkoisena, sillä viimeisen viikon aikana riveistä on pudonnut kaksi puolustajaa, Jari Nikkilä ja Sakari Saarinen.
– Tilanne on aika huolestuttava ja haastava. Yhtäkkiä meille on tullut yllättävän paljon loukkaantumisia. Kaiken lisäksi menossa on liigakauteen valmistautumisen kannalta yksi tärkeimmistä vaiheista, jolloin pelaajia pitäisi päästä ajamaan sisään omille pelipaikoilleen, päävalmentaja Ari Hjelm pohtii.
Kun puolustuspään pelaajista puuttuu Nikkilän ja Saarisen lisäksi vielä pitkäaikaistoipilas Toni Järvinen, alkavat Hjelmin vaihtoehdot käydä vähiin. Osa pelaajista voi joutua itselleen hieman oudompaan rooliin.
– Pelimme on kaikesta huolimatta menossa oikeaan suuntaan ja se on pääasia. Jaro-pelissä oli taas nähtävissä pilkahduksia oikeista asioista. Edelleen meillä on kuitenkin kehittämistä mm. aktiivisuudessa, etäisyyksissä, tukemisessa ja pelaavuudessa. Näitä asioita pystymme tekemään vielä paljon paremmin. Tärkeää on saada asiat toimimaan kokonaisuutena, koko joukkueen yhteisenä liikkeenä ja tekemisenä. Nyt osa asioista näkyy vasta yksittäisten pelaajien otteissa.
Hjelm korostaa kuitenkin kärsivällisyyttä niin pelaajien kuin valmentajienkin osalta.
– Pienin askelin tässä on edettävä. Asioita on käyty paljon läpi ja pelaajat tekevät hyvin töitä löytääkseen yhteisen sävelen. Roolitukset selkiytyvät päivä päivältä. Tuloksissa pienet askeleet eivät välttämättä ole vielä parhaalla tavalla näkyneet, mutta parempaan päin ollaan menossa.
Tavoitteet Kuopiosta ovat ensi sijassa pelillisiä.
– Lauantain ottelun tulos on tietysti tärkeä jatkopelien kannalta, mutta paljon tärkeämpää on saada haluttuja asioita näkymään pelissä. Tuloskin tulee sitten oikean tekemisen kautta, Hjelm toteaa.
Kuopiossa ottelu pelataan ulkona Magnum Areenalla. Se muuttaa pelin luonnetta hieman hallioloista.
– Pelin tempo väistämättä laskee ja eri pelaajat nousevat esiin. Peli on paljon lähempänä kesäjalkapalloa, Hjelm arvioi.
