Haapala ei turhia valita
Tuomas Haapalan mielestä kolhut ja loukkaantumiset kuuluvat lajiin, eikä niitä auta liikaa valitella.

Teme LC Haka webKeskikentän ankkuri Tuomas Haapala tunnetaan kovaluisena miehenä. Hyvä esimerkki hänen sisukkuudestaan saatiin avauspelissä Oulussa, jossa Teme sai kovan tällin jalkaansa jo ennen avauserän puoliväliä. Siitä huolimatta Haapala pelasi koko ottelun.

– Se oli fyysinen peli, mutta en minä minkäänlaisesta muusta pelistä tykkääkään. Se on peliä, jota haluan pelata. Mutta en muista kyllä omalta osaltani peliä, jossa olisin alkanut jo parinkymmenen peliminuutin jälkeen katselemaan kelloa. Sen verran oli kinttu kipeänä, että spurtit alkoivat olla loppupelissä aika vähissä. Siinä mentiin kyllä hyvällä hengellä loppuun asti, vaikka jalka ei enää oikein noussut, Haapala kertoo.

– Nämä kuuluvat lajiin ja jos ei nyt ole kokonaan jalka poikki, niin kyllä se on pikkaisen myös tahtokysymys. Ei nyt ihan ensimmäisestä pikkukolhusta kannata alkaa valittaa. Meillä nyt vain tuntuu olevan näitä loukkaantumisia enemmän kuin tarpeeksi. Toivotaan, että se tästä alkaa pikku hiljaa kääntymään ja saadaan enemmän äijiä harjoituksiin ja peleihin.

Sen verran kovasta tällistä Haapalankin kohdalla oli kyse, että miehen pelaaminen illan JJK-ottelussa on epävarmaa.

ACO-pelissä TamU oli Haapalan mielestä parempi, mitä lukemat antavat ymmärtää. Silti parannettavaa jäi paljon.

– Meillä oli siinä 0–1 -tilanteessa etsikkoaikamme ja omat, hyvät tilanteemme. Jos olisimme niistä onnistuneet, tulos olisi voinut olla toisenlainen. Se on kuitenkin turhaa jossittelua. Vanhan sanonnan mukaan ”tulos on totuus” eli Oulu kyllä ansaitsi voittonsa, Haapala toteaa.

– Pelaajien kesken puhuimme pelin jälkeen, että vaikka jossiteltavaa jäi, kylmä totuus on se, että JJK-pelissä meidän pitää parantaa monella osa-alueelle omaa peliämme. Raakaa duunia vain enemmän, niin eiköhän se peli käänny meille.

Tampere United – JJK alkaa tänään Ratinassa kello 19.00.

Näytä kaikki julkaistut