– Pitäisi vain lähteä selkeämmin hyökkäyksiin ja pelata helpompia syöttöjä. Ihan sellaista perustekemistä, pistää palloa liikkeelle ja tulla laidoista keskitysten kautta maalille. Asenteen syöttöpeliin pitäisi koko joukkueella parantua huomattavasti. Itseluottamusta täytyy löytyä joka jätkälle, että saamme pelin toimimaan. Sitten niitä maalejakin alkaa tulla, Pirinen toteaa.
JJK-pelistä Pirinen antaa vastustajalle tunnustusta.
– He pelasivat hyvin ja laittoivat palloa maata pitkin liikkeelle. Meidän olisi pitänyt pystyä vastaamaan siihen ihan samalla lailla. JJK oli askeleen edellä koko pelin ajan ja vei sitä kautta ison osan kaksinkamppailuistakin.
– Toisen jakson alussa pystyimme pitämään palloa paremmin maassa. Pelimme parani heti huomattavasti, mutta maalia emme saaneet aikaiseksi, Pirinen harmittelee.
