TamU kohtaa maanantai-illan myöhäisottelussa Ratinassa MYPA:n. Kamppailu alkaa vasta kello 20.30.
Kahden sarjakierroksen jälkeen TamU on vielä pisteittä, mutta lähtee tiukasti hakemaan niitä maanantain kotiottelusta. Uskoa pelin aukeamiseen loi cup-ottelu Lahtea vastaan, vaikka tappioon päättyikin.
– Pelimme meni kuitenkin eteenpäin, ja se on tärkeä ja iso asia. Saimme luotua tilanteita, emmekä roiskineet palloa, vaan maltoimme pelata. Sitä pitää jatkaa. Myös avausmaali varmasti avasi joitakin lukkoja. Tulosta ei vielä tullut, mutta suunta on oikea, päävalmentaja Ari Hjelm uskoo.
– Meidän on nyt vain mentävä hirveän pienin askelin. Se vaatii kärsivällisyyttä, mutta tulos tulee vasta, kun oma pelimme on riittävän vahvassa kunnossa. Kaikki energia suunnataan nyt siihen.
Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen vuoksi TamU on aloittanut kauden varsin kapealla materiaalilla, mutta pikku hiljaa kohennusta on odotettavissa tälläkin saralla.
– Saamme varmasti jo MYPA-otteluun lisää vaihtoehtoja, Hjelm sanoo.
MYPA on joukkueiden keskinäisissä otteluissa ollut aina TamU:lle vaikea vastustaja.
– Niinhän se on, mutta tällä hetkellä kaikki vastustajat ovat vaikeita. Meidän on keskitettävä energia omaan pelaamiseemme riippumatta siitä, ketä vastapuolella pelaa.
