Savolaisella edessä juhlaottelu
Puolustaja Vili Savolaiselle seuraava liigaottelu on uran 150:s.

V Savolainen web24-vuotias Savolainen debytoi Veikkausliigassa kaudella 2003 HJK:n paidassa. Hänen ensimmäinen liigaottelunsa oli tiukka, 1–1 -tasapeliin päättynyt paikallismatsi edesmennyttä Jokereita vastaan.  Myös ensimmäinen liigamaali syntyi samalla kaudella, syyskuussa FC Hämeenlinnaa vastaan. Vilin debyyttikausi päättyi heti HJK:n mestaruusjuhliin. Vuosikymmenen puolivälissä mitalisarjaan tuli jatkoksi kaksi peräkkäistä hopeamitalia.

Vili ehti edustaa HJK:ia yhteensä viisi kautta ennen siirtymistään isoveli Juskan perässä Tampere Unitediin. Juska lähti pian Vilin siirron jälkeen ammattilaiseksi Norjaan, mutta viime kesänä veljekset pääsivät vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa pelaamisesta samassa joukkueessa. Juska oli muutaman kuukauden lainalla TamU:ssa Norjan mestariksi pelanneesta Rosenbergista.

Ensimmäinen kausi TamU:ssa oli Vilille vaikea ja jäi pahasti kesken selkävaivojen vuoksi. Loppuvuodesta tehty leikkaus poisti kivut ja viime vuonna Vili nousi jo joukkueen runkopelaajiin oltuaan kentällä 23 liigaottelussa. Etenkin syksyllä hän esiintyi vahvasti uudessa roolissaan topparina.

Tällä kaudella Vili on joukkueen pienten alkuvaikeuksien jälkeen noussut jälleen isoon rooliin puolustuksessa. Viime maanantain paikallisottelussa hän viimeisteli komealla puskulla ensimmäisen liigamaalinsa TamU-paidassa ja tyhjensi ottelun jälkeen palkintopöydän tultuaan valituksi mm. ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Näytä kaikki julkaistut