Astetta paremmin Lahtea vastaan
Tampere United saa perjantain liigaotteluun vieraakseen FC Lahden. Cupin ottelussa Lahti oli niukasti parempi, joten nyt tarvitaan tason nostoa kotijoukkueelta.

Ari Hjelm2 nettiTampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm muistaa hyvin muutaman viikon takaisen Lahti-pelin.

– Se oli meiltäkin jo ihan kohtuullisen hyvä peli alkuvaikeuksien jälkeen. Meillä oli yhtä lailla paikkoja voittaa ottelu kuin Lahdellakin. Nyt täytyy pelata vielä astetta paremmin, että saamme kuitatuksi tuon keväisen tappion.

Samaan hengenvetoon Hjelm muistuttaa, että Lahdella on hyvä joukkue, joka on vaarallinen etenkin hyökkäyssuuntaan.

– Kyllä me Lahden vahvuudet tiedämme. Litmanen kontrolloi peliä, jos hänelle antaa tilaa ja Rafael iskee kärjessä maaleja yllättävillä ratkaisuillaan. Siitäkin saimme hyvän muistutuksen cup-kohtaamisessa. Onneksi olemme itsekin saaneet sen pelin jälkeen onnistumisia ja pelillisesti olemme menneet eteenpäin, Hjelm toteaa.

– Joukkueessa on hyvä draivi päällä. Vaikka Pietarsaaressa menetimme johdon, se oli tärkeä vieraspiste jatkoa ajatellen. Jaro painoi päälle toisella puoliajalla ja osoitti hyvää taisteluhenkeä.

Pieni epävarmuustekijä Hjelmin mieltä kaihertaa.

– Ratinassa on edellisen liigapelimme jälkeen ollut kaksi suurkonserttia. Toivottavasti kenttämiehet ovat tehneet tuttuun tapaan hyvää työtä ja ovat saaneet nurmikon hyvään pelikuntoon. Mitä paremmassa kunnossa nurmi on, sitä parempaa on pelikin.

Joukkueensa kokoonpanon suhteen Hjelmillä on myös pieniä kysymysmerkkejä.

– Kapteeni Mikko Kavén sai Pietarsaaressa iskun reiteen ja joutui jättämään kentän. Hänen pelaamisensa ratkaistaan vasta pelipäivänä. Ei meillä kuitenkaan maalivahtitilanteen osalta mitään hätää ole. Mika Hilander tuli liigadebyytissä sisään vaikeaan paikkaan ja hoiti homman tyylikkäästi. Hän on ollut myös harjoituksissa varmaotteinen, joten luottavaisin mielin olen tässä mielessä. Molemmat maalivahdit kuitenkin valmistautuvat otteluun niin, että ovat valmiita astelemaan kentälle aloituskokoonpanossa.

Näytä kaikki julkaistut