Jonas Emet arvostaa JJK-kapteenin merkityksen joukkueelleen varsin korkealle.
– Mikko Hyyrynen on pelaaja, jonka kanssa on kiva pelata samassa jengissä, mutta vastustajana hän on aika v-mäinen. Vähän rottamainen hyökkääjä. Pelaa kovaa, mutta osaa myös pelata futista, Jarossa Hyyrysen kanssa vielä viime vuonna pelannut Emet toteaa.
Hyyrynen ei ole kuitenkaan ainoa kotijoukkueen pelaaja, joka TamU:n on illan ottelussa saatava kuriin. Kari Martosen valmennuksessa JJK:n peli on ollut tuloksellista ja aivan eri näköistä kuin karsintoihin päättyneellä edelliskaudella.
– JJK on pelannut erinomaisesti. Se on hyvä joukkue ja pelaa hyvää peliä. Hävisimme kauden ensimmäisen kohtaamisen, joten ehdottomasti lähdemme hakemaan revanssia, Emet lupaa.
Harjun kentän remontti on vihdoin valmistunut. Ensimmäisessä Harjun pelissään JJK jäi pisteittä, mutta taistelee varmasti jatkossa entistä tiukemmin kotivoitoista.
– Varmasti he jonkinlaista etua paluusta saavat. Ehkä he nyt syttyvät paremmin kotipeleihin ja saavat Harjulle paremman fiiliksen.
Jyväskylässä on totuttu myös hyviin yleisölukuihin.
– Tänä vuonna ei hirvittävästi ole missään ollut yleisöä katsomoissa, se vähän harmittaa. Toivottavasti tänään Jyväskylässä päästään viime kauden yleisömääriin ja saadaan hyvä fiilis stadionille sitä kautta. Se on aina pelaajillekin mukavampaa, Emet sanoo.
TamU:n peli on hieman ailahdellut ja lisää epävarmuutta tuovat loukkaantumiset. Emet kuitenkin tietää, mitä joukkueelta vaaditaan voittoihin.
– Varsinkin se on tärkeää, että pystymme pelaamaan omaa peliämme. Oulua vastaan annoimme alussa liikaa tilaa, emmekä pelanneet tarpeeksi tiiviisti joukkueena. Pitää liikkua yhdessä ja tehdä töitä yhdessä joukkueena, niin Harjultakin on mahdollisuuksia hakea pisteitä. Sarja on tiukka ja jokainen piste on tärkeä tällä hetkellä.
