Tylerin tilannetta katsotaan rauhassa
Kanadalaispelaaja Tyler Hemming on jättänyt itsestään positiivisen kuvan sen parin viikon aikana, jonka hän on TamU:n mukana harjoitellut.

Tyler Hemming nettiKanadalaispelaaja Tyler Hemming pelasi viime lauantaina Kotkassa ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa. Päävalmentaja Ari Hjelmin mielestä Hemmingin esitys oli positiivinen, mutta hänen tilannettaan katsotaan nyt rauhassa.

– Tyler tapasi esimerkiksi Chris Jamesin ensimmäistä kertaa vasta pari päivää sitten Chrisin oltua sarjatauolla Uuden-Seelannin maajoukkueen mukana MM-karsintaotteluissa. Annetaan hänen nyt ensin tutustua rauhassa joukkueeseen ja pikku hiljaa päästä sinuiksi muun joukkueen kanssa, ”Zico” tuumii.

– Meillä on puolitoista kuukautta aikaa tarkasti katsoa, minkälaisesta pojasta on kyse. Samalla ehdimme miettiä, mikä mahdollisesti olisi hänelle oikea pelipaikka meidän ryhmityksessämme.

Kotkassa Hemming korvasi lopussa Tomi Petrescun TamU:n laitapelaajana.

MLS:ia pelannut Tyler on toistaiseksi jättänyt harjoituksissa varovaisen positiivisen kuvan itsestään.

– Sen ainakin näkee, että kaveri on tottunut pelaamaan ahtaissakin paikoissa. Pallo liikkuu nopeasti yhdellä kosketuksella, eikä jää turhaan jalkaan tilanteissa, joissa ei ole aikaa jäädä kuljettelemaan, Hjelm arvioi.

Tamperelaisyleisölle avautunee mahdollisuus arvioida Hemmingin taidot ensi sunnuntaina, kun Tampere United kohtaa Ratinassa Vaasan Palloseuran. Ottelu alkaa kello 18.30.

Näytä kaikki julkaistut