Kolmosveskari

 Tamulaisen pitää saada vuotuinen annos Pirkkahallia, muuten ei osaa olla. Alkuvuosi meni etelänleirillä Valkeakoskella, joten jotain oli tehtävä. Onneksemme meitä ei vielä päästetä hommiin päämajallemme Kaupin urheilupuistoon, vaan ajelemme letkassa Härmälä-Pirkkalan niityille ja saamme kiintiön täyteen. Toisaalta, joku voisi luulla ja toinen kaipailla, että Kaupissakin vihertäisi lähikuukausina.

Soukialan Juha pelasi lauantaina maalissa ja näytti, että meillä on varmasti sarjan kovin häkkärikaksikko. Onneksi niin, sillä kolmosta ei uskalla kentälle laittaa: Rafinha lainasi hanskoja tänään treenien jälkeen ja yritti torjua. Yritti. Kaksi kolme laukausta riittivät näyttämään ainakin sen, ketä ei laiteta maaliin kasssareiden loukkaantumissumassa. Tai sitten brasilialaisilla on vain oma tyylinsä torjua palloja.

Johannes Monosella oli tänään synttärikakkua tarjolla Kaupissa: 18 vuotta täynnä. Onnittelut vielä blogin kautta!

Ato                                                                 Tmi Antti Pohja