Sunnuntai-iltana aloitettiin leiriperinteeksi muodostunut punaisen peliasun jakaminen. Sinisestä treeniasusta poikkeavassa punanutussa saa harjoitella yksi palaaja kerrallaan. Erottumaan pääsee eniten hölmöillyt.
Ensimmäisenä asun puki päälleen Hynysen Antti. Kapteeni Kavén luovutti palkinnon illallisen päätteeksi. Sen kummempia sähläyksiä ei ollut vielä ehtinyt tapahtumaan, mutta jollekin asu piti antaa. Perusteluiksi mainittiin pallon toimittaminen kymmeniä metrejä korkean suoja-aidan yli maalintekoharjoituksessa.
Asu vaihtoi näköjään omistajaa yhden treenin jälkeen, ei siis päivän päätteeksi. Hyny pamautti vastapallona paidan takaisin Mikolle. Oli kuulemma pettänyt bändikaverinsa antamalla paidan hänelle ja unohtanut kenkäpussinsa kentän laidalle aamuharjoituksissa. Siinähän nahistelevat sitten. Muille varmasti sopii, että vuorottelevat keskenään töppäilypuvun kantajina.
* * * * * *
Hakalan Timon rooli pelaajien huoltajana ja huolehtijana korostuu entisestään leirien aikana. Kaikkien niiden satojen varuste asioiden ja muun huoltotoiminnan lisäksi ”Pönde” keittelee meille huoneessaan supisuomalaista kahvia, joka peittoaa haalean italialaisen kirkkaasti. Etenkin Ojanperän Antti myhäilee tyytyväisyyttään pahvimuki kädessään ja kymmenettä aamukahvikupillista juodessaan.
* * * * * *
Aurinko on paistellut tänään. Kevät on pitkällä ja sen tuntee. Lounaan jälkeen puoli joukkuetta jäi ulos aurinkoa palvomaan pihapenkeille. Ettei sitten tarvitse ihmetellä, jos pääsiäisenä satutte jossain törmäämään Puolan lipun värisiin tamulaisiin.
Ato Tmi Antti Pohja
