Belek, päivä 2

Päivä paistaa. Parvekkeelta näkyy kaksi sinisortsia uima-altaalla. Aamutreenien jälkeinen uimahetki maistui ainakin Mikolle ja Masselle. Kelit näyttäisivät suosivan. Olisiko reilu parikymmentä astetta.

Aamutreenien loppuverryttely keskeytyi maalintakaisen taskuravun ihmettelyyn. Saksiniekka siellä harjoitti penkkipunnerrusta puunoksa saksiensa välissä. Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Eläimiä riittää kenttäalueella muutenkin. Kehonrakentajaravun lisäksi nurmikolla käyskenteli kanoja, kukkoja, koiria ja kissoja. Hyvin ne malttoi kuitenkin kentän laidalla pysyä. Viime vuonna samaisella kentällä pelasimme islantilaista Valuria vastaan. Peli keskeytettiin hetkeksi, kun karhun kokoinen koira parkkeerasi ruokalevolle Mikon maalin eteen. Eihän se siitä suostunut nousemaan ennen kuin isäntä tuli paikalle.

Ato                                                                              Tmi Antti Pohja