Pelien ollessa tauolla on aikaa paitsi harjoitella myös edustaa. Viime viikolla ehdimme vaikka minne.
Tiistai ja keskiviikko kuluivat Kuortaneella jalkapallokoulun parissa. Nappulatreenien lisäksi ohjelmassa oli testirupeamaa ja omia harjoituksia. Tiistai-iltapäivän lentopallo-ottelu jäi erityisesti mieleen. Hiki tuli, pallo sai kyytiä ja nauraakin sai. Sen verran koomisen puolelle meni välillä kolmen kosketuksen hyökkääminen.
* * * *
Perjantaina Ratinassa vietettiin Plenware-nimisen yrityksen kesäjuhlia. Olimme mukana opettamassa jalkapalloilun saloja yrityksen väelle. Monelle pallopujottelu ja maalinteko oli kerta ensimmäinen. Suurimman vaikutuksen teki muutaman naisen suoritukset - korkokengät jalassa!
* * * *
Kun lauantaina vielä edustimme TamUa Koskikeskuksen jalkapalloiltapäivässä, alkoi viikon edustusosuus olla hoidettu. Tänään maanantaina meillä on kunnia edustaa TamUa seuran 10-vuotisjuhlaottelussa ruotsalaista djurgårdenia vastaan. Nuori seura on kokenut paljon ikäisekseen. Onnea TamU!Ato Tmi Antti Pohja
