Muut yhteistyötahot
TamU-akatemian pelaajien testaamisesta vastaa Kuortaneen Urheiluopiston testausyksikkö. Tämän lisäksi käytössä ovat seurojen testaustiedot niin fyysisistä ominaisuuksista kuin pelitaito-ominaisuuksista.
Lääkäri- ja fysioterapiapalvelut toimivat Tampere Unitedin yhteistyökumppanien kautta.
TamU-akatemia tekee aktiivista yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Erityisesti yhteistyötä pyritään tiivistämään Sammon urheiluoppilaitoksen ja Pirkanmaan taitokeskuksen kanssa. Akatemian valmennusryhmään kuuluva valmentaja Mikko Tulonen toimii kaudella 2008-2009 myös urheiluoppilaitoksen valmentajana. TamU-akatemian pelaajille järjestetään tulevan kauden aikana omat aamuharjoitukset samaan aikaan urheiluoppilaitoksen kanssa.
Pelaajille järjestetään lisäksi koulutusta muun muassa tapakasvatuksen ja sääntöjen osalta. Valmistautumista mahdolliseen jalkapalloilijan uraan pyritään edistämään muun muassa tutustumalla urheilutoimituksen arkeen ja antamalla koulutusta mediataitojen hallinnassa.
