Tavoitteet
Akatemian toiminnan tavoitteena on nuorten pelaajien kehittäminen yksilöinä. Tavoitetta toteutetaan yksilöllisen harjoittelun, harjoitusseurannan ja testien avulla.Harjoittelu koostuu 2-3 kertaa viikossa järjestettävistä lajiharjoituksista, suunnitelmallisesta fyysisestä harjoittelusta sekä pelitaktisesta osuudesta TaNSM-kauden ajan. Muutoin pelaajat harjoittelevat omien seurajoukkueidensa kanssa sekä omatoimisesti, omalla ajallaan.
TamU-akatemian tavoitteena on toimia kynnyksen madaltajina pelaajille, jotka ovat valmistautumassa juniorivaiheen jälkeiseen aikaan aikuisten joukkueissa. Yhdessä yhteistyöseurojen kanssa akatemiapelaajille etsitään kunkin kehitysvaiheeseen ja tasoon sopiva oikea hetki ja oikea sarjataso siirtyä pelaamaan aikuisten otteluita.
Jalkapallotaitojen kehittämisen lisäksi TamU-akatemiassa kiinnitetään huomiota jalkapalloilijoiden henkiseen kasvuun sekä koulumenestykseen. TamU-akatemia tekee tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitosten ja niiden opinto-ohjaajien kanssa. Tavoitteena on varmistaa talenttipelaajien koulumenestys niin, että kaikilla nuorilla on mahdollisuus jatko-opintoihin ja sitä kautta eväät oman uran rakentamiseen myös jonkin muun ammatin kuin jalkapalloilun ympärille.
© Tampere United. Kaikki oikeudet pidätetään.
Daddy Finland on Tampere Unitedin luova kumppani. Tekninen toteutus JJ-Net Group Oy
