16 Daniel 

16. Daniel

Keskikenttä
Numero 16
Syntymäaika   16.6.1983
Pituus 185 cm
Paino 86 kg

Lagosissa, Nigeriassa, syntynyt kookas ja vahva hyökkääjä, joka lähti jo ennen täysi-ikäiseksi tuloaan Eurooppaan hakemaan pelipaikkaa. Suuntana piti olla Kypros, mutta tie vei lopulta kuuden kauden ajaksi Maltalle. Kuului kausi toisensa jälkeen maan pääsarjan parhaiden maalintekijöiden joukkoon toiselle kymmenelle nousseilla maalimäärillä. Suomalaismorsiamen innostamana kävi toissa kesänä näytillä ja vakuutti
TamU:n valmennusjohdon, mutta siirto onnistui vasta viime keväänä. Joukkueen pelitavan oppiminen on vienyt aikaa, mutta ajoittaisia pilkahduksia Danielin osaamisesta on jo nähty.

Tilastot Veikkausliigan sivuilta

15. Henri Myntti 17. Vili Savolainen